Lakattuani kirjoittamasta
ja laskettuani irti paljaimmista sanojen kaarnaveneistä
tulva nousee kuin säikähdys
ja samean pinnan alla jokin mennyt,
joka on saanut tumman, kylmän olion muodon,
hipaisee nilkkaa
Ajelehtiessani
hätääntynyt käsi saa kiinni
kirjaimesta, sitten toisesta
mutta hitaasti, niin hitaasti kasvaa niistä
tyyni heinä,
nykyisyyden saari,
poutaantuva päivä
ja kauan vielä pintaa
menneisyys rikkoo
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pidin 🙂
Sivut