Miten kukkurapäinen
ahtauden apaja
minussa elinvoimaistuu
ja kaikki hengitettävä
kiristää vyötäröä, kaulusta, rintakehää
kuin kutistuneet vaatteet
enkä enää mahdu
tähän elämiseen
Miten väsynyt
voi silloin ihminen olla
takaraivoissaan
kuolleita kurottamaan
Silti vain varisen
pelon kuivia neulasia
ja huolella kaitsen ja silitän
kurinalaista katkeruuttani
Vaikka kytee nälkä,
silti taivun
näihin saumoihin
Aamuyön tunteina joskus
ripustan katseeni uusien alkujen reikäisiin koihin,
joista pilkistää valo,
joka ei minuun osu
- vieläkö, vai ei enää?
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut