Emmekä me koskaan
sulkisi tätä ovea,
emme koskaan
riitelisi ajasta, sanomattomasta kivusta,
emme me koskaan
tylsistyisi tavan-harmauteen,
emme koskaan tuntisi haalistuvasta ikävää
Emme me koskaan
soutaisi saareen,
jossa kasvaa
harvinaisia kasveja ja kalliorannalla
emme koskaan
teeskentelisi sitä päivää tavalliseksi,
kun emme koskaan istuisi vierekkäin,
eikä meidän tarvitse palata
minä maahan ja sinä mereen,
kun emme koskaan lähde,
emmekä koskaan
avaa sitä ovea
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut