Tapahtukaa te minutta,
kun päivä kiipeää
seinänmyötäistä verhoa pitkin, nilkuttaen
Raajoinenne puuskuttakaa päivät, pilvet, säätilat
ja jättäkää minut tähän,
jossa aamu on väljä kuin unohdus
Sataa
elämän syvennyksiin, maan alhoihin
Taivaan itkun lammikoista
katson päivänkulun heijastumia,
hauraita, kosketuksesta värähtäviä,
silti ehjäksi palaava kuvastin
ottaisi minut syliin,
kiertäisi kuovintuoksuiset sormet
omieni lomaan
ja vieressään multa, maa-ilman kastepiste,
lupaisi kevään vielä tulevan
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut