Odotin,
jos tulisi se kevät,
jolloin vilja kylvettäisiin harkiten,
ensin kasvaisivat siementen juuret
salaa maan kohtuun
ja kun multa tuntisi oraiden ensimmäisen potkun
ja kylkiluita hipoisivat vallattomat versot,
sikiäisivät kaikki odotetut toivonpaisteet
ja iltaisin pientareella säveltäisi satakieli
kauneimman tuutulaulun
kultaisten vihneiden keinua
Saapuivat kuitenkin ne viluisat keväät
minunmuotoiselle kalliosaarelle,
eivätkä laivat tulleet,
vaan ohuet pohjoiskesät,
joissa tuuli on kiivas ja maa kalpeaa
ja kun katsoin veteen heijastuvaa kuvaani,
sitä paljasta, haurasta, haaleaa,
joka ei tähkiä jaksanut kypsyttää,
miten teräviä ne
hedelmätöntä moreeniani
vavisuttavat laineet,
jotka rantaa vasten
lyövät
lyövät
lyövät
Tällä entisten toivojien saarella,
jossa ääriviivojani piirtää se,
mitä en ole, miksi en tule
aalto kerrallaan jokainen kipeä
syövyttää kyvyttömän värejä pois
kulun soraa kohti, kun
kylmä pohjavirta kantaa vastarannalta
pienimpien äänellä
nimeä, jolla minua
ei koskaan kutsuta
ja laineet
lyövät
lyövät
lyövät
Selite:
Arkistojen uumenista teksti, jonka lähetin aikoinaan runokilpailuun, jossa oli aiheena lapsettomuus.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
joka on pakko hyväksyä oman elämän osaksi
itsesyytöksittä
Sivut