Veikon Onni

Eräs aamu Tiirasen Veikko oli taas tapansa mukaan menossa hevosellaan halkometsään, kun hän äkkiä kuuli lähiojasta itkua ja vaikerointia.

Veikko pysäytti hevosensa siihen paikkaan ja juoksi kiireesti katsomaan kuka se siellä ojassa oikein vaikeroi.

Mutta Veikko ei nähnyt ojassa muuta kuin miesten vanhan polkupyörän ja sekin jo kovin ruostunut.

Veikko huuteli oskos siellä ojassa ketään ja mikä oikein on hätänä.

Veikko kuuli kun hänelle vastattiin, kyllä minä olen täällä.

Silloin kyllä täytyi Veikon siirtää lippistään takaraivolle ja hieroa silmiään, sillä se joka hänelle vastasi ei voinut olla totta.

Veikko kysyi vielä kerran silmät pyöreinä, sinäkös se äsken tuolla ojassa itkit ja vaikeroit.

Minä minä vastasi polkupyörä, sillä minä olen puhuva polkupyörä.

Voisitkos jo nostaa minut täältä ojasta pois, niin kerron sinulle miten olen tänne joutunut.

Niin Veikko nosti pyörän ojasta, ja totesi että se oli jo melko huonossa kunnnossa.

Veikko sanoi pyörälle, ei minua kiinnosta miten olet sinne ojaan joutunut, vaan se miten osaat puhua.

No niin pyörä sanoi Veikolle ensinnäkin kiitoksia oikein paljon kun nostit minut pois tuolta ojasta, ja istuppas siihen hevosesi kärryn reunalle niin kerron sinulle miten opin puhumaan.

Ensinnäkin minut on valmistettu vuonna 1958 kesäkuussa, joka oli ihmeiden vuosi.

Se oli vuosi jolloin kun oikein hartaasti toivoi jotakin niin toive toteutui.

Niin minäkin kun olin siellä pyörätehtaan viimeisellä valmistusvaiheella, elikkä kissansilmä osastolla, toivoin hartaasti, että oppisin puhumaan.

Niin minä sitten kun olin jo joutunut ulkovarastoon eturengas alaspäin, ajattelin kokeilempas osaankos minä puhua.

Ensinnäkin minä huusin huhuu onkos täällä varastossa ketään muita puhuvia pyöriä, ja samassa huomasin että osaan myös itse puhua, kyllä mää olin onnellinen.

Hetken päästä kuulin varaston toisesta päästä vienon äänen, minä myös osaan puhua.

Hehän oli naisten pyörä, joka sieltä vastasi, kertoi olleensa jo kaksi viikkoa varastossa ja joutuvansa huomenna lähikaupan alennusmyyntiin.

Juttelimme niitä näitä, mutta eihän me tiedetty vielä maailman menosta paljon mitään kun olimme niin uusia, pist mä taisin rakastua siihen tyttöpyörään.

Niin tuli seuraava aamu, ja tyttöpyörä vietiin varastosta pois, mutta lähtiissä se iski mulle kissansilmää, kyllä mulle tuli haikee olo ja ikävä sitä kaunotarta.

Kuukauden päästä minutkin otettiin sitten pois kokusta, ja vietiin osuuskaupan pyöräosastolle myyntiin.

Ehdin olla siellä ainoastaan kolmepäivää, kun minut osti sieltä eräs isontalon isäntä, oikeen nyrpeen oloinen ja ilkeä.

jo samana päivänä hän ajoi minulla nurin, taisi olla päissään, muutenkin hän kohteli minua huonosti, heitteli pitkin kenttää että multa meni jopa soittokello rikki.

Silloin Veikko keskeytti, ja kysyi, mikset sinä sanonut sille, että kohtelee sua kunnolla.

Turha sille oli mitään sanoa, sillä hän oli kuuro.

No kauankos sinä olit hänen pyöränään kysyi Veikko.

Noin 22 vuotta jona aikana hän ei huoltanut minua olleenkaan, viimeisellään reissullaankin hän ajoi minua takarengas tyhjänä kylän baariin.

Sieltä minut sitten joku vandaali varsti, mutta kyllästyi vanteen kolinaan ja heitti sitten tuohon ojaan josta minut löysit, sillä olen ollut yli kolme vuotta.

No olipas tarina sanoi Veikko ja sytytti työmiehen suupieleensä.

Mitä jos minä ottaisin sinut pyöräkseni, sillä minulla ei ole ketään porina kaveria eikä ystäviä.

Kyllä se minulle passaa sanoi polkupyörä tyytyväisenä.

Niin Veikko nosti polkupyörän kärryille ja käänsi menopelinsä kotia kohti.

Kotiin päästyään Veikko irroitti pyörästä kaikki rikkinäiset osat ja puhdisti rungon ruosteesta ja osti uudet osat, ja pyörä oli taasen kuin uusi.

Eräänä päivänä lähti Veikko pyörineen kylän maitokauppaan, kylän raitilla Veikkoa vastaan ajoi hänelle ennestään tuntematon nainen, joka loi Veikkon vienon katseen.

Kyydissään naisella oli lapsi, nainen oli naapurikunnasta oleva leskirouva menossa marjaan.

Silloin Veikon pyörä sanoi, pysäytä minut , sillä tuossa on se tyttöpyörä joka iski minulle kissansilmää siellä varastossa 26 vuotta sitten.

Niin Veikko löi jarrut pohjaan, että sora vain ropisi, samoin teki leskirouva, sillä tyttöpyörä tunnisti myös Veikon ajokin.

Siitä lähtien on nähty kylän raitilla pyörökolonnan liikkuvan.

Leskirouva maha pystyssä naistenpyörällä, Veikko ylpeäänä miestenpyörällä, ja leskirouvan lapsi nais ja miespyörän yhteisellä kolmirataspyörällä.