Alina

Keväinen tuuli toi mukanaan tuoksun kukkivasta tuomesta, kun Alina seisoi puutarhassaan, katsellen vanhoja puita, jotka olivat nähneet monet vuodet sekä elämät. Tämä pieni pihamaa oli hänen kotinsa, hänen juurensa, hänen muistonsa. Jokainen kukka, jokainen kivenlohkare kertoi tarinaa – tarinaa, joka oli täynnä rakkautta, murhetta, myöskin kiitollisuutta. 

Hän ei ollut koskaan ollut aulis lähtemään, ei seikkailija kuten hänen nuoruuden rakkaansa, ikuinen kulkuri Taneli, joka ilmestyi, sitten katosi kuin keväiset sateet. Heidän tarinansa oli punottu erikoisella tavalla – aina kun Taneli palasi, hänen silmissään paloi villi liekki, mutta Alina tiesi, ettei se liekki ollut häntä varten.  Alina oli se, joka jäi, se joka rakensi, se joka pysyi. Koti oli hänen valtakuntansa, seinät, joita hän katseli päivittäin, kantoivat hänen elämänsä uurteet sekä muistot. 

"Ei kello kilkattele tuonelassa," Alina mutisi itsekseen, muistellen niitä hetkiä, jolloin sydän oli ollut raskaana pelosta ja surusta. Hän oli tottunut kivun sekä menetysten kulkuihin, jotka saapuivat kuin hiljainen vieras. Mutta jokainen kolotus ja kipu oli osa hänen matkaansa – sellaista, jota hän ei olisi vaihtanut pois. 

Alinan pää nousi pystyyn, hänen kasvoilleen nousi rauhallinen hymy. Hän muisti hetket, jolloin hän oli opettanut lapsilleen elämän pieniä viisauden murusia ja laulanut iltalauluja hämärässä. Oli aikoja, jolloin hän sai jakaa helpompia aamenten hetkiä – hetkiä, jotka tuntuivat siunauksilta keskellä arkea. 

"Armoa ja anteeksiantoa," hän lausui hiljaa ja sulki silmänsä. Alina  hengitti syvään, tuntien kuinka kevään tuuli kuljetti mukanaan toivoa. Hän oli äiti maa, joka otti kivut ja kolotukset vastaan nöyryydellä ja kiitollisuudella. Jokainen päivä, jonka hän sai kokea tämän elämän ilon ja surun sekoituksen, oli lahja. 

"Mihinkään  en vaihtaisi tätä," hän kuiskasi katsellen tuomea, joka nyt kukki täydessä loistossaan. Ja siinä hetkessä, kun auringon säteet osuivat hänen kasvoilleen, Alina tunsi sydämessään kiitollisuuden lämmön – sellaisen, jota ei mikään katoava voi horjuttaa.