Viimeinen matka

Kylmä talvi-ilta oli jo hiipunut yöhön, ja tähtitaivas levittäytyi ylleen kuin hopeinen peitto. Maa nukkui hiljaisuudessa, mutta taivaalla oli liikettä. Ylhäällä, pilvien yläpuolella, enkelit työskentelivät vaivihkaa. 

Heidän valkeat siipensä kahisivat, kun he harjasivat pois taivaan viimeiset tomupilkut. Pehmeää, valkoista tähtipölyä leijui ilmassa, kun he valmistelivat uutta paikkaa. Sillä tänä yönä oli odotettu vieras saapumassa. 

Maan päällä, vanhan talon ikkunoiden takana, eräs sielu tunsi matkan olevan lähellä. Hengitys oli hidasta, mutta silmissä oli rauha. Hän tiesi, että enkelit odottivat jo häntä, että hänen matkansa ei olisi yksinäinen. Taivas oli kirkkaampi tänä yönä, kuin joku olisi sytyttänyt tuhannet kynttilät hänen kulkunsa kunniaksi. 

Kun viimeinen henkäys haihtui ilmaan, tähdet alkoivat loistaa kirkkaammin. Enkelit kohottivat hänet lempeästi siivillään kohti uutta kotiaan. Taivas oli nyt valmis vastaanottamaan hänet – ja enkelien puhdistama paikka loisti kirkkaana, valmiina uudelle tähdelle, joka liittyisi muiden joukkoon.