Grillimakkara

Ilta hämärtyi mökin pihapiirissä, ja syksyn viileys hiipi hiljalleen iholle. Tuuli havisutti pihakoivuja, ja jossain kaukana huuhkaja huhuili yksinäisyyttään. Jani seisoi nuotion ääressä, katsellen hiilloksen hehkuvaa lämpöä. Hän oli juuri sytyttänyt tulen – ei pelkästään lämmittääkseen, vaan tuodakseen ripauksen lohtua yksinäiseen iltaan. 

Riikka istui penkillä, jalat ristissä, ja katseli Jania hiljaa. He olivat joskus olleet kuin kaksi liekkiä samassa takassa, mutta nyt tulta piti viritellä erikseen, varovasti ja harkiten. 

Jani veti taskustaan grillimakkarapaketin ja vilkuili Riikkaa kulmainsa alta. "Paistanko sullekin?" hän kysyi toiveikkaasti. 

Riikka hymähti. "Pliis, rakas, mullekin makkara paista." 

Jani hymyili – sellainen lämmin, tuttu hymy, jota Riikka ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Hän työnsi makkarat varovasti tikun päähän ja asetti ne hiilloksen ylle. Tuli räiskähti hetkeksi, aivan kuin sekin olisi ilahtunut hetkestä. 

Kun he istuivat siinä, lämpö hivuttautui paitsi ihoon myös syvemmälle, sydämiin ja sieluihin. Ja ehkä, vain ehkä, se liekki, joka oli joskus hiipunut, sai tänä iltana uuden mahdollisuuden roihahtaa.