Jänön pako

Jänö loikki väsyneenä tien poikki. Hänen tassunsa olivat raskaat, ja väsymys painoi, mutta vaara oli aina läsnä, takaa-ajajat eivät antaneet hänelle armoa. 

Jänön takana kajahti äkäinen haukahdus.  

Metsästyskoira Hilma oli saanut vainun, Hilman perässä tuli myös väijy-mies, joka hiipi varjojen suojassa, silmissään saalistajan kiilto, kirkas kuin entinen suomen markka. 

Jänö pysähtyi puoliväliin tietä tarkkaillen ympäristöä tarkasti. Hänen korvansa heiluivat hermostuneesti.  

Äkkiä Jänö huomasi sivusilmällä jotain.  

Hilma-koira, väijy-miehen rakas lemmikki, lähestyi hurjalla vauhdilla. Väijy-miehen kasvoille levisi voitonriemuinen virnistys. "Nyt saatiin jänö paisti!" hän mutisi ja painoi liipaisinta. 

Pam! Ensimmäinen laukaus raikui metsän hiljaisuudessa. Mutta kohtalo oli päättänyt toisin. Kuului surullinen vinkaisu, ja Hilma kupsahti maahan heti. 

Väijy-miehen hymy vaihtui kauhuksi. Hän nosti aseensa uudelleen, mutta sydän oli jo täynnä epätoivoa. 

Jänö ei jäänyt odottamaan toista yritystä. Hän avasi mielessään kuvitteellisen turboruuvin, ja tassut kiisivät kuin tuulen mukana.  

Jänö vilkutti vielä leikillisesti hörökorvillaan ja näytti kieltään väijy-miehelle, joka huitoi raivoissaan ilmaa. 

Väijy-miehen toinen laukaus kajahti. Mutta, se oli ohilaukaus. 

Jänö ei kääntynyt enää katsomaan taakseen. Metsän siimeksessä, hän hidasti vauhtia vasta kotipesän kohdalla. Sydän hakkasi, jalat tärisivät.  

Viimeisillä voimillaan hän vaappui pesän baarikaapille, josta kaatoi itselleen pienet votkat.

Siemaisi sen kerralla kurkustaan alas, ja huokaisten syvään "Kylläpä oli elämäni täpärin tilanne! " 

Ikkunasta hän kurkisti ulos. Ilma oli tyyni ja rauhallinen. Kauempana hän kuvitteli väijy-miehen kantavan ajojahdissa kaatunutta Hilmaa kotiin, raskain askelin ja pettymyksen vallassa.  

Mutta Jänö hymyili ja kaatoi itselleen vielä toiset vodkat, se  kunniaksi että säästyi potkat.