Ensimmäinen autoni oli varsinainen aarre – vuoden 1961 mallin itäsaksalainen Trabant. Se päätyi minulle polkupyörä kauppojen seurauksena: möin pyöräni ja sain vaihdossa tämän pienen kaksisylinterisen kaksitahti kaunottaren sekä kaupan päälle 30 markkaa. Kauppa ei ollut ehkä elämäni fiksuin, mutta varmasti yksi hauskimmista!
Tehtaan jäljiltä Trabantin huippunopeus oli vaatimattomat 65 km/h, mutta pian tuli tarve pieneen hienosäätöön. Nimittäin maantiellä ajaessa huomasin, että jopa tikat ehtivät ohitseni – ja mikä pahinta, ne alkoivat nokkia autoani! Trabant kun oli suurelta osin vanerista tehty, eikä nokkiminen ollut pelkästään kuvainnollista. Tikkojen tekemiä reikiä ilmestyi Trabantin kylkiin ja kattoon melkeinpä joka ajo reissulla. Muutaman kuukauden jälkeen käytin auton "virityksessä", ja sain sen kulkemaan huimat 80 km/h. Sekään ei vielä tehnyt siitä rakettia, mutta ainakin pysyin lintujen edellä.
Auton hansikaslokerosta ei löytynyt huoltokirjaa – ehei, sen tilalla oli monikielinen nippu linja-autojen, junien ja lentokoneiden aikatauluja. Kätevä varustus, sillä Trabantin omistajat tiesivät, että ennemmin tai myöhemmin matka jatkui muilla kulkuneuvoilla. Talviajoon suunniteltu takalasinlämmitin oli vertaansa vailla: kolme kertaa tehokkaampi kuin tavallisissa autoissa. Tälle oli looginen selitys – kun Trabantin sai pakkasaamuna käyntiin vain työntämällä, täytyi työntäjien sormet pitää lämpiminä.
Mutta eräänä aamuna kohtasin lohduttoman näyn:Trabantini oli pieksetty palasiksi. Tikat perskuta trallaa olivat tehneet yöllisen vierailun. Autosta oli jäljellä vain renkaat, penkit, ratti ja moottori. Lopulta kesä ajeluista tuli oikein mukavia – avoauto siinä missä muutkin!
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
