Lyttyyn Halittu

Lyttyyn Halittu! Tarina ajattomasta ystävyydestä 

Kalle oli aina ollut mies, joka vaali muistojaan, eikä mikään palauttanut menneitä päiviä paremmin mieleen kuin hänen rakas nallensa, jonka hän sai joululahjaksi vuonna 1958. Tämä pieni nalle ei ollut mikä tahansa pehmolelu; se oli tarkoin valittu juuri hänelle, täydellinen kumppani elämän iloihin ja haasteisiin. 

Nalle, jonka nappisilmät olivat jo hieman kuluneet mutta silti täynnä lämpöä, oli kulkenut Kallen mukana vuosikymmenten halki. Hän kutsui nalleaan ”Nalleni,” uskollista ystävää, joka pysyi rinnalla kaikkina aikoina. Vielä tänäkin päivänä, pitkän elämänkokemuksen jälkeen, Kalle ei osannut kuvitella iltaa ilman nalleaan kainalossaan, sen lohduttavaa läsnäoloa yhtä tuttuna kuin hänen oma sydämensykkeensä. 

Joka päivä Nalleni makasi päiväpeiton päällä, odottaen Kallen paluuta. Ja joka ilta nalle kiiruhti tuttuun paikkaansa Kallen kainaloon, rituaali, joka oli tullut yhtä luonnolliseksi kuin hengittäminen. Kalle nauroi nallelle, joka leikkisästi ”loikki” hänen vatsansa päällä, kiskoen välillä Kallen viiksiä kuten vanhoina hyvinä aikoina. 

Vuosien mittaan Nallen täytteitä oli lentänyt sinne tänne heidän leikkiensä aikana, mutta se vain lisäsi sen viehätystä. Nalle pysyi Kallen täysimittaisena "muhapäänä,"pehmeänä muistutuksena viattomuudesta ja lapsuuden ihmeestä. 

Kalle mietti usein, kuinka kukaan voisi tarjota hänelle mitään parempaa kuin hänen nallensa. Vaikka pihassa olisi rivi kymmenen kiiltävää Mersua, hän ei vaihtaisi Nalleaan mistään hinnasta. Se ei ollut vain lelu, vaan elinikäisten muistojen, rakkauden ja rikkoutumattoman siteen symboli, joka oli kestänyt ajan testin. 

Kallen silmissä Nalleni ei ollut vain lyttyyn halittu, vaan oli ikuisesti rakastettu, korvaamaton ja ainutlaatuinen. 

Lyttyyn Halittu 

Olet minua parivuotta nuorempi, nalleni lyttyyn halittu, 
mut rakkaudella minulle valittu. 

Jouluna 58 sinut lahjaksi sain, 
vieläkin halin ja palvon sinua vain. 

Olet minun iki-ihana nappisilmä uninalle, 
minä sinulle Kalle. 

Päiväpeiton päällä minua odottaen päivät makkaat, 
mut illalla kainalooni itsesi kiiruusti nakkaat. 

Vaikka sinulta on parsittu selkää, kättä ja jalkaa, 
niin iloinen hyppelysi silti alkaa 

Vatsani päällä kujeilet, ja hypit, 
myös viiksiääni nypit. 

Ompelusaumoista muhatäytettä silloin tällöin hyppelysi jälkeen päälleni jää, 
olet silti minun täys muhapää. 

En sinua ikuna antaisi pois, 
vaikka pihassa kymmenen Mersua rivissä ois.