Koivuniemen Herra

Koivuniemen Herra, kunnioitettu sekä pelätty hahmo, asui uuninpankolla melkeinpä jokaisessa lapsuudenkodin nurkassa. Sieltä sen monihaarainen olemus loisti ruskeana,  kuin viimeinen todiste sen vakavasta asemasta talon kurinpitäjänä. 

Isän rinnalla se hallitsi taloa kuin hiljainen majesteetti, jota ei tarvinnut aina edes käyttää, sen pelkkä olemassaolo riitti pitämään lasten vallattomat, pellavapäät kurissa. Eikä ollutkaan suotta sanottu, että Koivuniemen Herra oli isän jälkeen toiseksi suurin herra talossa, olihan sen mahti sellainen, että vain pieni vihjaus sen käytöstä sai lapset kesyttymään. 

Kun koti täyttyi leikin pauhusta sekä äänekkäistä kiljahduksista, riitti usein, että joko isä tai äiti tarttui Koivuniemen Herraan tai vain ojensi sitä kädessään. Hetkessä ilmassa vallitsi hiljaisuus, myös lasten silmät kääntyivät kunnioittavasti kohti tuota pelottavaa herraa. Se oli kuin taikuutta, joskus, niinä kertoina kun temppuilu oli mennyt liian pitkälle, Koivuniemen Herra sai kuitenkin asiansa kuuluviin. Se muistutti lapsia siitä, että rajoilla on rajansa ja riehumisella loppunsa. 

Vaikka sen tulo ulkoa saattoi herättää pienen pelon pilkkeen, tiedettiin kuitenkin, että Koivuniemen Herra palveli aina vain kasvatuksen nimeä. Ja joskus, kun leikki oli luisunut liiankin villiksi, lapsille annettiin tehtäväksi itse hakea risu pihalta. Siinä oli jo itsessään oma opetus, sillä kun askeleet suuntautuivat pihapolulle ja käsi tarttui koivun oksaan, lapsi tiesi asettuvansa taas talon sääntöjen alaisuuteen. 

Näin kului vuodet tämän kunnioitetun herran alla, ja kun aikuisuus koitti, Koivuniemen Herra jäi uuninpankolleen, hiljaiseksi muistoksi lapsuuden ajoilta muistoksi siitä, että niin rajat kuin kurikin ovat osa elämää, että ne, jotka rajoja asettavat, kantavat myös kasvatuksen vastuun."