hiivin keskelle sen napaa
keskiötä, jonka ympäri elämä
muodostaa hammasrattaansa
yö on aina yö ja päivä oman kaarensa kuva
Mikään ei muutu keskellä pedon ansaa
ilta on aina ilta ja yö vapisee peilinsä edessä
minuun ei tartu uusi, vanhan kynnet ovat tylsät
eivätkä tuo kipua iholleni
Annan hiukseni roikkua rattaiden kehältä
vaikka tiedän että tuuli on aina tuuli
ja sade määkii märkää humalaisissa villasukissani
Kuiskaus olen minä, ansa ja saalis
Odotan ristilukkia rukoilemaan minut pois
Pyörähdän kerran napani ympäri
ajatus hammastaa unelmiani
maapallo peruuttaa takaisin hyvään myrskyyn
joka on oman nimensä vanki -
aina väkisin voimakas, kyynelten polttaja
varaansa pitämättömän haaveilijan perikato
Nyt ansalanka värähtää, toivoni viriää
pääsen hirviön leukoihin
- Ime minut tyhjiin kotelostani
että tulvisin hengityksestäsi perhosena
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut