"Oli, on, iäisyys - nythetki tässä eilen,
kokoaika äärettömyyttä.
Mitä, jos jännitän päätäni äärimmilleen?
Räjähtääkö alku vai loppu?"
Tukkanuottasilla totuuden kanssa filosofi
parjasi karvatonta jaksoaan,
ajattomuuden parranhaiventa,
joka keksi kasvaa vastoin
tuumintalakien painovoimaa, helvetti - nenänpäässä.
Yritti filosofi rienata sitä katoavaisuuden tomulla,
mitättömyyden juurilla ja kertakaikkisuuden mahdottomuudella.
Ei taipunut haihatteleva haiven vaan päätti lausua filosofille oman totuutensa: "Hui ja hai. Minä olen vain tällainen hupsu tupsu - elä sie minusta huoli, vaan ota alle tuoli: olemma samaa, sinä ja minä, kaikkea eikä mitään, eilen tälleen ja silleen, tähän kohin ja vaikka kuolisin, korkealla kävisin tai maaksi maatuisin - avaruuteen lopulta haihtuisin."
Filosofi haavan poskeensa leikkasi - toton vetämään pisti - lottosi - muuttui oudoksi, lopulta tuli hulluksi.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut