Runoilija on

Runoilija on sellainen ihminen,
jonka elämä yrittää ohittaa kohteliaasti,
mutta joka ei ohita elämää,
vaan vaatii sitä tilille kaikilla osaamillaan väreillä ja sanoilla,
selittää sille välillä pienesti miten sanoa lujaa
ja kertoo sille suuresti, miten olla hiljaa.

Se kuiskaa ajalle, kuinka pysähtyä ja hetkelle kuinka räjähtää.
Sille sade ei ole vettä eikä vesi märkää,
tuli kuumaa vaan muuta huumaa,
kumma uutta ja uusi huutaa aina sutta kuutamolla.

Runoilijan veri ei kierrä vaan se on aina lähellä sydäntä.
Runoilijan veren lähellä pitää olla joukko herkkiä käsiä,
koska muuten taivaalta ei saa poimittua tähtiä.

Sinulle runoilija tekee sanoista tyynyjä,
kukista sellaisia unia,
joissa ei tarvitse juosta pakoon tuskan nuolia.
Sinulle runoilija hymyilee aina uusilla huulilla,
keksii välillä että nyt on aika suudella.

Kun aika on ohi ja muistojen ääriviivoista ei kuulu enää ääniä,
runoilija kertoo valolle miten tuodaan meneeseen ilon säveliä.

Runoilijalle kuolema on lohdun syntymää
ja syntymä kylvää sieluihin kiitollisuuden siemeniä.

Ei ole metsää, järveä, jokea, vuorta, merta, aavikkoa, niittyä,
oka osaisi olla kertomatta miten syleillään runoilijaa ja miten runoilija katsoo niiden aikeita.

Runoilija tietää sinusta kaiken eikä mitään,
mutta se mikään on vain sivu,
jonka se täyttää kaikella katseeesi jälkeen.

Tyhjä on sille täyttä ja täysi ilon läikky.

Minä en ole vielä runoilija,
mutta olen kirjoittanut ensimmäisen kirjaimen,
kohta kokonaisen sanan, huomenna lauseen.

Jos olisin runoilija, sinä olisit se, jolle kirjoittaisin,
koska sinä olet se rakkaus, jonka tähden elämä ja kaikki hymyilevät.