Mörrimöykystä sisälläni,
siitä hirvityksestä, joka irvistää
kaamosryppyjä punatulkun ryntäille.
Sille körmylle voisin antaa,
kukapaties,
pikkurillin, sille joka syö hymysuin hapansillin
ja sille kiusarille, joka keksi pimeässä nurkassa
posket leualla tärisevän itkupillin.
Kaamosherkkänä Erkkinä
hakkaisin peittojeni alle
unohdukseen mentävän luolaston.
Sinne kätkisin inhoni purukaluston,
Joulunoidan pottunokan
ja ihmiskunnan tekopyhän hurmaston.
Niin joulusta itseni pois
jos kohta kenties itseni kehtaisin saikuttaa ja
juhlainnon tiskivedellä laimentaa voisin,
mut annan itseni valita toisin.
Olkoon mieli edes hetken levollisin
ja melske tantereilla hiljaisin,
ennen kuin taas maailmaa
ja sen rienattuja
silmät kiinni kiljaisen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut