Persikkako
vaiko kookospähkinä?
Päältä karkea
karhea
itse kovuus
Iistvuudin Klintti uus
haljetessa
velliä valkeaa
vollottaa
sylkkyyn tuus
Vaiko pehmytkö
samettinenko pinnalta?
Raikas, mehukas
punertavakin peijakas
sisin kuin alasin
kovimmatkin kolhut
kestää
Ytimeen asti kaluttunakin
uudeksi kasvaa
kuohkean mullan alta
oman kullan
rinnalta
Tuo tosimies
mikä lie
kiltti persikka
peltikirsikka
ken kaikille ystävällinen
kullekaan ei epäreilu
hillitty puheessaan
kuuntelee ennen kuin huutelee
Puhe kevätsadetta
kuivalla kedolla
ei valtoimenaan roihuavia lieskoja
Puolisona uskollinen
pettämätön
yhden lemmen halveksunnasta
piittaamaton
Lemmittynsä luottamuksen arvoinen
rakkaudessa kalliovuori, himalaja
jota puhurikaan pauhaavin
ei alvariinsa aja
Tyttärensä ihailun veroinen
sylinsä lämpöä pihtaamaton
kuriakaan kaihtamaton
Vauraudessa antelias
kärsivällinen koetusten keskellä
Ei ainokaista elämäänsä
haaskaa
hekumansa havitteluun
pettymystensä patoamiseen
eikä niin ikään kersku
kuinka itseään arvostaa
rintaansa rummuttaa
Ilolla kaikkein kanssa seurustelee
kaikille kuuntelevan korvansa
herkistää
Nöyrä kuin puro
alati alas solisten
toisia raviten
kuoman, veljen saattaa
komeuteen, kukkaan
kadehtimatta
huomaamattaan itse
valtamereksi
kasvaa
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
ominaisuuksia ja tapahtuneen muistoja - näin runosi kuvaa
minulle ihmisen, joka ei muutta yritäkkään olla, vain yhteistä
hyvää ja elämän hyvää etsivä, niin kuin meistä jokainen, silti
monessa viisaampi ja kaukonäköisempi - yhdeksänkymppinen
on tullut elämästä herkäksi, sen hauraudesta hiljaiseksi, ehken
juuri siksi vetovoimaiseksi ja samalla helposti lähestyttäväksi
- ihanteellista ja mieleistä on minulle runosi rikas kerronta
Pitkät liitot ovat melkoisen harvinaisia nykyisin, mutta aito pyyteetön rakkaus kestä ehjänä vaikeissakin elämäntilanteissa..
Runosi on matka perinteen ja uuden kulttuurin jaakopin paini. Maalaten tosimiehen ei kyllä materia vaativampi pronssi. Luulen että olet pitkänkin kampaillut vaativan tehtävän kanssa. Olet runossa onnistunut niin että nostan Sinut aallon harjalle, sinne kuulut. Olkoon isoisäsi siunattu. Kiitos.
Hän taatusti seuraa - joka askeltasi!
Olen lukenut tämän jo monena päivänä,
osaamatta antaa palautetta.
En tiedä, osaanko nytkään. Mykistyneenä.
Isoisä elää Sinulle ,hän on ollut Ihminen isolla iillä.
Runon viimeinen säe on itkettävän Kaunis,
ja miten Hienosti nostat runosi tunnelman loppua kohden, oi.
Olet Mestari kirjoittamaan.
Kookospähkinän sisimmän löysin pehmeytenä, rakastavana herkkyytenä, sydämen aitoutena, itkuna.
Persikan kiven löysin siemenenä, joka iti aina uudelleen, periksi antamattomana suunnassaan, ja vieläkin kasvaa, oppeinaan ja hyvyytenään jatkaa teissä valtameren veden lailla.
Runosi ja selitteesi yhdistävät huikealla tavalla eri otsikoiden alla olevia hengellisiä ajatuksia yhteiseksi tavoitteeksi. Sama tuhka, sama taivas ihmisillä riippumatta minkä niminen on hyvään pyrkivä jumala.
Tämä on erityinen *♡*