Suden kuu
--
Vuonolle nous Vääjäämätön, sille sen
korkeimmalle kohtaa.
Sen kiven korkeimmalle kohdalle nous ja huusi!
--
Veet sääriään huuhtoi ja puheilleen kajos,
kylmänä kiersi ja suulleen pyrki risuisetkäpyiset mäntyjen idut,
ja säröiset pisarat ohi valuivat hiljaa, kuin lasin läpi eilinen, sen syvempi harmaus ja ajan helisevä virta.
--
Veen pyörteessä hetken viel istui,
niin nilkkoja huomisen jo palels.
--
Pohjoiseen käänsi hän katseen, niska vankkana vääntyi ja tähys,
kun särkyväiset tietämättään
pitkin poskiaan valui,
rintojaan pyyhki.
--
Niin lännestä huus, linnut ne juurillaan huus, varsillaan ylväät ja kauniit,
ja sudet mättäitä tarpoi kuin maitoa kerjäten, niin janoissaan märät kuonot.
--
Niille leukaansa lempeesti nyökkäs.
Tulkaa tulet ja varjoiset vanamot.
Sudet tulkaa ja lempeet tuoksunne tuokaa.
Tulkaa ja tappakaa mun kehrä. Luulkaa niin.
Ette siihen ikinä yllä.
--
Ihoin väkevämp on,
kuin tuhanteen kertaan terävöitetyt hampaat ja kylmällä kiillotetut nokat! Kamarani kovempi on kuin
kuin tuhanteen kertaan terävöitetyt hampaat ja kylmällä kiillotetut nokat! Kamarani kovempi on kuin
iäisyyden armo.
--
Puolukan varpuin haaleeta merkkiä pyyhki, se hiilissään paloi ja savus,
kun riimut rankaansa rihmoi.
--
Tulkaa vain, sudet tulkaa.
Teissä mun katseeni neula ja teissä mun jano. Turkkinne yllein puen ja vällyihin vaivun, kun
uuskuu palaa.
--
Selite:
Inspiroituneena kirjasta Aino Kallas; Sudenmorsian
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
kirjoitat upean tunnelman