--
Ne siivet taipui vielä taivaankaarta myöten.
Mä kuulin kun huokas siipi vasten
unen sinistä peittoo,
ja untuunsa kiehnäs.
-
Ja huokas pimeys,
samettiaan nuuhki ja
hiljaa huopaansa nosti.
Tilaa teki, vaik
tiesi; väistyttävä ois.
--
Kaukaa jo tuns matkaavan valon.
Se jäästä jo kimpos ja
särös pimeyden kivi.
-
Ja huminan kuuli,
tumman kumun
kuvussaan,
kuin ennen jäiden lähtöä,
lintu.
--
Tuns
putoavan ilman,
lämmön rakastavan
viileän hengen,
silmujaan kiireesti suki.
-
Jäiden läikkyvän tunsi,
uinuneen voiman
älähtävän,
lohkareiden lailla vyöryvän.
-
Ei enää.
Ei enää yön pukua untuinen!
Kuin suuri loputon aamu on kevääsi!
--
Korkeuksiin nousi ja ilosta huusi,
aamun siiville jälleen syntyvä
--
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kauniin liikuttavaa,pidän.