Muistatko vielä aamun
akaasiapuun alla
katveessa korkean kumipuun
emomantereella
sa savannituulten kasvatti
kun tasangoilla tanssit
kun ruohomereen katosit
ja lumen maahan löysit
sinua ma etsin
rannoilta Ceylonin
palmusaarten taa ma sua
povessain kuljetin
katraani ma kasvatin
mut sielussani tiesin
sut joskus vielä kohtaisin
vaik’ maan ma raivaisin
Sukupolvet seurasivat
valoas’ vaativat
hipiääsi haalistivat
mut tuntees’ tummuivat
Seimessä samuuden synnyimme
katveessa kumipuun
viel’ kerran kohdatkaamme
kajossa savannin kuun
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
kenties tietyn ihmisen. Tämän lukijan mielikuvitus tekee sinne matkan runosi myötä.
Huomaavaisesti täytit poikasi toiveen.
Ei toki se mikään ihme ole, kun jalassani ovat nämä mutaiset variksensaappaat.
oivallamme sen että
olemme kaikki Ihmisiä
samanvärisiä, samanarvoisia
-
kuljetat ihmisen alkujuurilleen upeasti runollasi
maasta, jossa selviytyminen on arjen työtä ja myös sen unelmaa, niin monin tavoin voi arki kaiken viedä, lannistaa vain yhteinen unelma. tahto pelastaa, ihminen ken toistaan aidosti kunnioittaa
- sydämellisen kaunis ja rakastava on runosi