Epähörhön Jumalveisu

Pyhien kirjojen sivuilta silmille eittämättä hypähtää apinajumalia, pikkupiruja, merihirviöitä, iso piru, puheliaita pensaita, seitsemän taivaan läpilentojen välilaskuja jerusaalemiin, Himalajan vuorijonoksi muuntautuva sininen nelikätinen pojankoltiainen, haudastaan saarnaamaan noussut kiertolainen sekä viriilejä 900-vuotiaita vaareja.

Toisaalta samaisista opuksista ovat taiteilijat ammentaneet innostusta silmiä hiveleviin mosaiikkeihin, mestarillisiin kattomaalauksiin ja matemaattisen kurinalaisiin urkusonaatteihin, tieteilijät keränneet rohkeutta kaavoihin kangistuneiden valtavirtakäsitysten kyseenalaistuksiin sekä mielikuvituksen lennokkuutta uusiin keksintöihin, runoilijat saaneet innoitusta ihmisluonteen syvimpien sopukoiden herkkään puhuttelemiseen, talonpojat kärsivällisyyttä ja onnenaiheita arjen ahdinkoonsa, lakimiehet periaatteita sivistyneen yhteiskunnan perustaksi, tutkimusmatkailijat pontta maailman äärien etsiskelylleen, kauppiaat ihanteita rehtiydelle ja koronkiskonnan hillitsemiselle, vanhemmat jämäkkää säännöstöä sitkeiden sielujen kasvattamiseksi maailman myllerryksen keskellä ja lapset opettavaisia iltasatuja. Näiden historiallisten tekstien yksinkertaistava leimaaminen niin puhtaaksi humpuukiksi kuin täsmälliseksi totuudeksikin kielii vahvoista ennakkoluuloista puolin ja toisin.

Idea käsityskyvyn ylittävästä Olemuksesta olevaisuuden taustalla tai ytimessä on kuulunut näiden tekstien kestoteemoihin, olipa kyse sitten Bhaghavad Gitasta, Avestasta, Raamatun kirjoista tai Koraanista. Tämä syvällinen idea on puhutellut, innoittanut, hillinnyt ja rohkaissut miljardeja ihmisiä vuosituhansia tavalla, johon tonttu-ukot, keijukaiset ja pizzamonsterit eivät ole toistaiseksi kyenneet. Ideaa on myös laskelmoidusti käytetty väärin julmuuksiin yllyttämiseksi, ihmisen arvokkuuden riistämiseksi ja ihmisoikeuksien häikäilemättömäksi polkemiseksi. Väärinkäytettynäkin tuon idean voimallisuus on kuitenkin tullut karvaalla tavalla todistetuksi.

Ja kuitenkin kaikkien kiistojen ja taistojen taustalla myllertää ideoiden välinen kamppailu, jossa voittajaksi lähes darwinistisella varmuudella – mutta myös biologisen evoluution kaltaisella tahmeudella ja ajoittaisella väkivallalla – selviytyvät ennen pitkää ideoista elinkelpoisimmat. Ehkä myös jumalkäsityksistä kestävimmiksi osoittautuvat sellaiset, joissa tuo käsittämätön Olemus ymmärretään yhdistäjänä eikä jakajana, armeliaana eikä julmana, oikeudenmukaisena eikä välinpitämättömänä, kehitysmyönteisenä eikä taantumuksellisena, ihmiseen piilottamansa hyvyyden esiintuojana eikä päällepäsmärinä, joka tekee yksin kaiken epäkuntoisen rukoilijarobottinsa puolesta. Ehkä sellainen Jumala onkin suurempi, joka on piirtänyt ihmiseen suuren kauneuden, kuin sellainen, joka ainiaan muistuttaa omaa kelvotonta luomustaan sen kelvottomuudesta ja jatkuvasta armontarpeesta -- vaikka kuinka totta myös tuo armontarve olisi. Ehkä historia kuitenkin todistaa kärsivällisimmille, että Francis Bacon olikin oikeassa: "Tieto on valtaa." Vaikka ylevimmät ihanteet ovatkin kärsineet paitsi hurmahenkisten hihhuleiden myös koppavien kyynikoiden aikaansaamasta deflaatiosta, voiko kukaan kiistää, että joulun alla turruttavan perinteisesti ja siten autuaan unohdettavasti julistettu toivo, rauha ja rakkaus kuuluvat kuitenkin sivistystä edistävien ihanteiden korkeimpaan aateliin? Sellaiseen Jumalaan uskovat, lisääntykää! Uskontokunnasta tai uskonnottomuudesta viis.

"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii." (1 Kor. 13:4-7)