eivät ne varsinsesti minulle kauheasti puhu
vastailevat vain
ujolle myrskyn nuorikolle
jokiromantiikan peruskysymyksiin
puhuvat niskani takana
hampaita terottavalle tapahuijarille
kiedon itseni rusettiin
joka valahtaa alastomalle kaulaliinalle
olen äkkiä häpeämättömiä maasäikeitä
kierin savessa
tuhkaan ponihäntää kantapäideni alla
juutun silmieni hämyyn
hiukseni jaksavat huokaista turhan nopan puolesta
kun saluunan ovet heilahtavat totuuden edessä
peukaloni virittyy revolverin iskurille
kortit pöydälle jakanut sokea bandiitti
epää minulta värisuoran
varistan savea hiuksistani
kolme ruusunokkaista haukkaa nostaa
pitsiliinan kellonvitjojeni takaa
pyytää niistämään taivaan aneeni nyt
sillä huomenen aurinkoon on ammuttu petoksen kuosi
hiukseni rahisevat
niihin kuivunut veri mestaroi maailman kuvusta
uutta tarinaa kuparipannusta
sille, jonka ahneus on silmittömin
minä ja sammuneet hiukseni
liukenemme pois
jonnekkin missä voin asettua
ruusutarhan pehmeimmiksi piikeiksi
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut