![Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Grobbelaar kuva](https://cdn.vaiste.com/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-911-1731763065.jpg?itok=LX8foLyK "Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Grobbelaar kuva")
Tien takaa alkoi suo.
Tie uskalsi juuri ja juuri työntyä suon lettojen halki. Tietä ja metsän istutusta varten suo oli aikanaan ojitettu. Että sille saatiin joltinenkin pohja. Sodan jälkeen työvoima oli ollut sekalaista, enemmänkin vähäistä. Topparoikassa oli huivipäisiä naisia, pari tytönmuotoista raakiletta, vastakappaleiksi ujouteen puristettuja teinisälliä, tuskaansa pidättäviä isiä, joiden esikoisten jäänteet maatuivat rajan takana, entisen isänmaan kuntan juurissa. Äidit itkivät hiljaista, katajantursoista itkuaan hiljaa helmoihinsa niin, ettei veri muistanut huulia. Linjalle ajetut lohkareet olivat surunsa jo mustanneet pimeäksi tavattomaan unohdukseen, suruun siitä, etteivät kuuluneet enää taustalla häämöttävän tunturin sydämeen. Niitä peitti pienemmät murkaleet, aivan kuin pientareilla tauolla makoilevan nuorison vielä särmikkäät sykkimät. Tietyömaalla leijaili kaiho, jolla ei ollut määrää. Kerran ylös nostettu elämä oli puhkaistu alas ja valui vain vaivoin eteenpäin. Korpi oli hiljaa. Suo massahteli lakoontuneista keijujen virvoista. Syvälle oli upotettu seitojen laulut.
Kohta oli ohi se ponnistus ja vuosikymmenet sulkivat rajuihin kouriinsa tien ja suon, joka kuivui, mutta ei tarpeeksi, mutta joka ehti valuttaa elämän vetensä korven oudoimmalta nurkalta alkavaan jokeen, jossa raakut hönkivät läpi nukkuneen veden. Odottivat uutta aikaa, jossa taivas olisi viileä, purolle sopivan heleä ja haaveille raikas. Topparoikan paikalle tuoneen avokuormurin renkaanjäljet olivat unohtuneet ahmojen tassujen alle. Kurkien unista oli jäljellä vain sammakoiden rapisevat nahkat.
Vielä tie toimi ja sillä oli ollut uusi pinta jo kymmenenkolmatta vuotta. Piki oli päätetty silottaa reumaisen moreenipohjan päälle. Tie osasi ottaa vastaan raskaatkin kuormat, mutta suon suhteen oli tehty virhe. Metsäyhtiön yliagronomi jyräsi yli hallituksen enemmistön väärin perustein omin konjakkinokin. Silti saatiin elinkeinotuki pohjoiseen ja työtä, joka tuottikin joukon polvivaivaisia ja rankaraihnaisia kippuramäntyjä ja nurjahtaneta riipakoivun vesoja.
Tunturille se oli hyvä. Se suojasi kaikelta paitsi tieltä, joka johti hälisevään kaupunkiin, jonka saksalaiset olivat vimmaansa polttaneet, typöviiksisen, impotentin hirmuhallitsijan käskystä. Tietä pitkin kuitenkin pääsi. Pääsi nostelemaan valtakunnan mehukkaimpia hilloja. Jos heinäkuun puolivälissä osasi samoille ottipaikoille, olisi voinut todistaa tuhansien 10-15 senttisten olentojen vilinää suopursujen varpujen, rahkasammaleen, karpalojen lonkeroiden ja lammikoiden pälvien välkkeen joukosta.
Leipäjuustolle piti kerätä hillomarjat, niin muori oli sanonut. Tontut olivat jakaantuneet kuin armeijan joukko-osastot. Jo tiukasti määritellyn ajan hengen mukaisesti piti kouliintua toimimaan osana ja kokonaisuutena ja ajattelevana yksilönä.
Nuttujoukkio oli jakaantunut ryhmiksi, joukkueiksi, komppanioiksi, pataljooniksi, lopun viimeisenä hiljaiseksi armeijaksi. Niin se perkele rajan takana piti maailmaa varpaillaan. Umpihullu mitätön narsistin nollasummainen jäännösarvo. Poron kuseksimaksi liian laimea jätös. Tuuleen huuhdeltu pirunhajun hyhmäruiske.
Eduskunnan omanlaisensa kartiopäät, kansanedustajatonttuihmiset olivat tehneet korvatunturivastaaviensa haitaksi päätöksen ennallistaa tämäkin suon. Tontut hyppelivät nyt mättäältä toiselle. Toiset mojovaherkkutatti otsassaan, toiset jämäkänluontoiset, ajoksille vapaat pukamat haarovälin takakonteissa. Yhtä kaikki, kaikki kirosivat poliitikkojen tempoilevaa päätöslogiikkaa. Ihminen toimii aina lyhytnäköisesti ja osaa piirtää vain halkaisijaltaan kymmensenttisiä ympyröitä ja nekin vain omien napojensa ympärille ilman empatian tangentteja ja hyväntahdon neliöjuuria.
Joulupukki seurasi kuvaruudulta tonttuarmeijansa liikkeitä. Oikealla Korvatunturilla oli vuoren sisuksissa melkomoinen komentokeskus. Yhdelle näytölle striimaantui dronekuvaa, oli gps-seuranta karttapohjalle jokaisesta tontusta, jossa näkyi kerättyjen lakkojen määrä per tonttu. Tavoitteena oli saada kokoon 5 litraa hiippalakkia kohden.
- On ne kovia. Tarpovat ennallistetussa jättömaassa himmeällä sisulla, mutta kuka ennallistaisi minut?
Joulupukki puksutti ääneen tuntojaan. Silmiä kivisti viidenkymmenen kuvaruudun toljottaminen. Pitäisikö ottaa punainen puhelin rukkaseen ja tirpottaa linja auki uudelle presidentille?
- Kyä ei ole niin hyvin valtio ole tukenut suomalaisten peruselinkeinoa. Joulutehtailua ja hyvän muodostamista maailmankaikkeuteen. Ohuena soirona pitää aikomustensa kanssa tanottaa. Pienellä väännöllä ollaan ja diktatuurit pukevat uusia kasakkahousuja päälleen. Sale sentään ymmärsi, missä tuon kuolinnaamiota kasvoillaan pitävän perseilyveijarin kanssa tehdään. Stubukka on laiha kuin liero. Toki naseva, mutta presidentin peiliksi aika hontelo. Pukkia siitä ei saa edes viljaporsailla lihottamalla. Kohta loppuu sikamakkarapitäjiltä hankkeet ja tilinmuodostus, jos veganitäärit saavat kaikesta päättää. Kyllä lihapieruja vielä maailmaan mahtuu. Laitan kyä hakemuksen lisäkompuuttereista ja kameroista eri suurkaupunkeihin. Lisää droneja kehiin, lisää komentokeskustekniikkaa. Joka maasta ei ole edes omaa maanjäristysanturia. Mitä jos Vesuvius purkaantuu italojen jouluilon päälle. Siinä pastat keittyy liikaa ajoissa ja penne muhjuuntuu syömäkelvottomaksi. Carbonara kyä saa hyvän sivumaun. Sitä ei kyä oreganollakaan oikasta.
- Jönttiiiii! Jönttiiii! Jönttijöntökkäjörrijöpökkä! Tuuhan tänne!
Joulumuori tiesi paineista kaiken. Miesten huolista. Ukon huolista. Maailman odotuksesta. Rienasta, jonka emännät ja haarajalkaisemmat oletetut langettivat vitsan viuhuvalla vihellyksellä mieskuontalon ohimolohkoon ja omatuntoon, joka todellisuudessa oli ehkä enemmän ns. meäntunto (ks. google meänkieili). Siis jos joku askare, hommaniminen jutskatyö, selkeä tehtävä, yhteisesti ”päätetty” toimi, hauislihasta tai puristavaa tunkkipakaraa vaativa voimapitoinen nosto- tai siirtotyö jäi uupumaan sen kuuluisan karvan verran toteutuneesta. Silloin miehen osa on aika universumissa aika vaatimaton.
Joulumuori oli toista tervaskantoa. Hän oli ollut mukana rasvaamassa Mikael Agrigolan reenjalaksia, tervaamassa Lallin sivakoita, muuraamassa Turun linnan peruskiveä, haistatellut kuningas Mauno III Ladonlukolle päin naamaa (du din fittiga kungen, som inte har hjärta alls för oss finländare). Pari kertaa hän oli ollut naamioituneena näyttämässä persettä vastamielenosoituksessa Elokapinan vässyköille ja raivaamassa raitoivaunulle kulkua Mannerheimintielle. Siinä ei kauaa nokka tuhissut kun yksi olkia pureva vihertilhi lensi kummallekin olkapäälle ja rennosti kapsahtivat mustan maijan perätilaan. Konstaapeli Reinikainen olisi tuhraantunut vihreäksi kateudesta, jos olisi muorin voimannäytteen todistanut.
Ei nyt tarvitse väärin käsittää. Muori ja Pukki omaavat kunnialliset arvot ja puoltavat luonnon ja maapallon suojelemista ja tunnustavat ilmastonmuutoksen, mutta satoja vuosia pallolle taian kautta langenneena välillä jyrnii ja puuro kiehahtaa ylikypsän luumun verran yli. Onneksi Iltiksen kuvaajan polaroidille ei perseenhetkutus tarttunut. Niin on Muorin lantio öljyinen ja vilkas, nopea ja ovelasti vatkaava. Ei paljasteta tähän kohtaan parhaan parisuhteen saloja. Annetaan seiskalehden toimittajien hikoilla eurojensa eteen.
Nyt muori huoli oikeasti. Perusvoimarakkaus miestään kohtaan oli vankkumaton, ehdoton ja ymmärtäväinen. Ei ollut Muori, ei, mikään somekellokas ja botoxpostaaja, jolle kynnen katkeaminen, jopa pelkkä kynsilakan halkeaminen vaatii 10 kerran syväanalyysin osaavalla psykoterapeutilla, joka todellisuudessa katselee vain implantteja ja arvioi asiakkaan maksukykyä.
Muorin seuraamalta tolkkuteeveen peruskanavalta Arto Nybergin show tuli uusintana viimeistä kertaa. Jokin Muorin mieltä kirvoitti. Pukki paarusti paikalle selkä vänkkänä. Väkipyörällä olisi asiaa nikamiston oikojaksi.
- Pitäisikö meidänkin pistää stoppi tälle jukoplitun hösinälle? Mumisit jotain ehjääntymisestä? Mulkeerot luulevat, että meillä on ikää muutama sata vuotta. Eivät vompatit tiedä, että sinäkin synnyit Turkissa Gemilerin saarella 300-luvulla. Siinä olivat Fethiyen kaupungin urvelot ihmeissään kun lahjoja alkoi sataa ja luntakin alkoi sataa keskellä iltapäivähellettä. Kunnolla äiteesi sut takalistostaan pökkäsi. Jokin taika siinä toteutui. Jessen mirhamit, öljyt ja suitsukkeet olivat kevyttä kauraa verrattuna sinun parempiin toimituksiin ja tuotteisiin. Eivät suotta silloin sinua Myrnan piispaksi kutsuneet. Taisi sinulla olla silloin perusketutus päällä kun kahdenkymmenen ensimmäisen aaton jälkeen nollasit Grigorin tavernassa ja kimpoilit kylän kujilla seinästä seinään. Sain silloin sinusta kopin. Ja hyvä koppi olikin. Joku taika siinä todellakin. Toteutui. Ollaan pidetty yhtä melkein 1700 vuotta.
Muori päätti yksinpuhelunsa hellään hymyyn, kieputti Pukin partaa ja suukotti pukkia suulle. Katse oli edelleen sama. Taika oli sama. Vetovoima oli edellaan sama.
- Niin meinaat kiropraktikolle minua….? Vai suurempaan öljynvaihtoon? Saharan pukilta katkesi eilen kuulemma kameleiden selät. Olivat valjastettu vetämään jonkun varjolaivaston tankkereita. Pirullista elämää tämä nykyajan peli. Vouhaa ja viuhaa ja turhan päässä juoksemista. Tyhjän kuohimista ja paskan kaivamista.
Muori kuunteli levollisena Pukin arpomista ja latelua elämän mallista.
- Niin, olishan se. Ottaa loparit ja katsoa miten maailman kytö saa happea ja alkaa palaa. Ehkä sen pitäisikin. Antaa luonnolle valta. Turhaan tässä me sitä ainakaan suitsitaan. Oppisivat läksynsä, tyhjät ihmistorvet. Lähdetäänkö Malediiveille vai Ibizalle. Roikotetaan itsemme diskopalloista ja laitetaan tanssilattiavaha palamaan. Kai vielä osaat kultamursu?
Pukki hengitti nyt jo tasaisemmin. Mietti Muorin sanoja, katsahti kuvaruutuja. Näyttäisi tontut taas ylittäneet itsensä henkensä kaupalla. Pari joukkueellista katosi suden suuhun, yhden ryhmän murskasi karhu. Onneksi jäi vielä 300657 tonttua eloon. Niistä on jäljellä 46761 lisääntymiskykyistä. Vielä mennään sukupuuton turvallisemmalla puolella. Taitaa tonttukato kuitenkin uhata, jos tämä meno jatkuu.
Pukki rykäisi komentokeskuksen mikrofoniin
- Hieno suoritus pörröpäät! Tulkaa sieltä nevalta jo huitin himppeen! Ollaan teille laitettu parin kilometrin pituinen lakkapeijaispöytä koreaksi. En voi kuin ihailla möyrintäänne. Nyt on juustoloilla taas kylkihilloa tarjolla. Kiitos! Roger ja overänout!
- Eiperkelekyllälähdetä!
Kieli oli nopea ja aina, oh! Niin vikkelä. Kirjaimet jäivät kiinni toisiinsa innostuksen liimalla. Pukin silmissä välähti ja sydämessä läikähti.
- Lapsia ei jätetä. Toivoa ei jätetä. Uskoa ei jätetä. Tahtoa ei jätetä. Hyvää ei jätetä. Iloa ei jätetä. Ei lähdetä. Ei.
- Mutta kävisikö, että mennään? Meillä on ne asut. Ollaan…mitens se oli..ikonito…ei kun igognito? Otetaan röyhkeästi huone Omenahotellista ja käydään kaupunkilomalla Turussa. Minä leikkaan tän tursun kuontalon ja ajan alapään karvat. Aja sinäkin niin koitetaan miltä se tuntuu kahden sadan vuoden jälkeen? Täytyyköhän sitä sulatella? Sellainenkin jääkausi on ollut meneillään? Mennään sen jälkeen torille ja kuuntelemaan kuinka Joulurauha julistetaan. Eiköhän siinä selkä vetreydy ja paikat lämpene! haahuillaan. Otetaan kirsikkaglögiä molemmille vartin mukit ja pöhistään, niin ettei kylläksi saada edes kystää.
Ja tämä on Lupaus isolla ällällä!
Pukki katsoi naista, joka oli sinnitellyt hänen vierellään vuosisatoja. Hän halasi muoria. He osasivat vielä sen sanan. Arvatkaapa? Mikä sana se on?
Idässä aseet vaikenivat.
Tie uskalsi juuri ja juuri työntyä suon lettojen halki. Tietä ja metsän istutusta varten suo oli aikanaan ojitettu. Että sille saatiin joltinenkin pohja. Sodan jälkeen työvoima oli ollut sekalaista, enemmänkin vähäistä. Topparoikassa oli huivipäisiä naisia, pari tytönmuotoista raakiletta, vastakappaleiksi ujouteen puristettuja teinisälliä, tuskaansa pidättäviä isiä, joiden esikoisten jäänteet maatuivat rajan takana, entisen isänmaan kuntan juurissa. Äidit itkivät hiljaista, katajantursoista itkuaan hiljaa helmoihinsa niin, ettei veri muistanut huulia. Linjalle ajetut lohkareet olivat surunsa jo mustanneet pimeäksi tavattomaan unohdukseen, suruun siitä, etteivät kuuluneet enää taustalla häämöttävän tunturin sydämeen. Niitä peitti pienemmät murkaleet, aivan kuin pientareilla tauolla makoilevan nuorison vielä särmikkäät sykkimät. Tietyömaalla leijaili kaiho, jolla ei ollut määrää. Kerran ylös nostettu elämä oli puhkaistu alas ja valui vain vaivoin eteenpäin. Korpi oli hiljaa. Suo massahteli lakoontuneista keijujen virvoista. Syvälle oli upotettu seitojen laulut.
Kohta oli ohi se ponnistus ja vuosikymmenet sulkivat rajuihin kouriinsa tien ja suon, joka kuivui, mutta ei tarpeeksi, mutta joka ehti valuttaa elämän vetensä korven oudoimmalta nurkalta alkavaan jokeen, jossa raakut hönkivät läpi nukkuneen veden. Odottivat uutta aikaa, jossa taivas olisi viileä, purolle sopivan heleä ja haaveille raikas. Topparoikan paikalle tuoneen avokuormurin renkaanjäljet olivat unohtuneet ahmojen tassujen alle. Kurkien unista oli jäljellä vain sammakoiden rapisevat nahkat.
Vielä tie toimi ja sillä oli ollut uusi pinta jo kymmenenkolmatta vuotta. Piki oli päätetty silottaa reumaisen moreenipohjan päälle. Tie osasi ottaa vastaan raskaatkin kuormat, mutta suon suhteen oli tehty virhe. Metsäyhtiön yliagronomi jyräsi yli hallituksen enemmistön väärin perustein omin konjakkinokin. Silti saatiin elinkeinotuki pohjoiseen ja työtä, joka tuottikin joukon polvivaivaisia ja rankaraihnaisia kippuramäntyjä ja nurjahtaneta riipakoivun vesoja.
Tunturille se oli hyvä. Se suojasi kaikelta paitsi tieltä, joka johti hälisevään kaupunkiin, jonka saksalaiset olivat vimmaansa polttaneet, typöviiksisen, impotentin hirmuhallitsijan käskystä. Tietä pitkin kuitenkin pääsi. Pääsi nostelemaan valtakunnan mehukkaimpia hilloja. Jos heinäkuun puolivälissä osasi samoille ottipaikoille, olisi voinut todistaa tuhansien 10-15 senttisten olentojen vilinää suopursujen varpujen, rahkasammaleen, karpalojen lonkeroiden ja lammikoiden pälvien välkkeen joukosta.
Leipäjuustolle piti kerätä hillomarjat, niin muori oli sanonut. Tontut olivat jakaantuneet kuin armeijan joukko-osastot. Jo tiukasti määritellyn ajan hengen mukaisesti piti kouliintua toimimaan osana ja kokonaisuutena ja ajattelevana yksilönä.
Nuttujoukkio oli jakaantunut ryhmiksi, joukkueiksi, komppanioiksi, pataljooniksi, lopun viimeisenä hiljaiseksi armeijaksi. Niin se perkele rajan takana piti maailmaa varpaillaan. Umpihullu mitätön narsistin nollasummainen jäännösarvo. Poron kuseksimaksi liian laimea jätös. Tuuleen huuhdeltu pirunhajun hyhmäruiske.
Eduskunnan omanlaisensa kartiopäät, kansanedustajatonttuihmiset olivat tehneet korvatunturivastaaviensa haitaksi päätöksen ennallistaa tämäkin suon. Tontut hyppelivät nyt mättäältä toiselle. Toiset mojovaherkkutatti otsassaan, toiset jämäkänluontoiset, ajoksille vapaat pukamat haarovälin takakonteissa. Yhtä kaikki, kaikki kirosivat poliitikkojen tempoilevaa päätöslogiikkaa. Ihminen toimii aina lyhytnäköisesti ja osaa piirtää vain halkaisijaltaan kymmensenttisiä ympyröitä ja nekin vain omien napojensa ympärille ilman empatian tangentteja ja hyväntahdon neliöjuuria.
Joulupukki seurasi kuvaruudulta tonttuarmeijansa liikkeitä. Oikealla Korvatunturilla oli vuoren sisuksissa melkomoinen komentokeskus. Yhdelle näytölle striimaantui dronekuvaa, oli gps-seuranta karttapohjalle jokaisesta tontusta, jossa näkyi kerättyjen lakkojen määrä per tonttu. Tavoitteena oli saada kokoon 5 litraa hiippalakkia kohden.
- On ne kovia. Tarpovat ennallistetussa jättömaassa himmeällä sisulla, mutta kuka ennallistaisi minut?
Joulupukki puksutti ääneen tuntojaan. Silmiä kivisti viidenkymmenen kuvaruudun toljottaminen. Pitäisikö ottaa punainen puhelin rukkaseen ja tirpottaa linja auki uudelle presidentille?
- Kyä ei ole niin hyvin valtio ole tukenut suomalaisten peruselinkeinoa. Joulutehtailua ja hyvän muodostamista maailmankaikkeuteen. Ohuena soirona pitää aikomustensa kanssa tanottaa. Pienellä väännöllä ollaan ja diktatuurit pukevat uusia kasakkahousuja päälleen. Sale sentään ymmärsi, missä tuon kuolinnaamiota kasvoillaan pitävän perseilyveijarin kanssa tehdään. Stubukka on laiha kuin liero. Toki naseva, mutta presidentin peiliksi aika hontelo. Pukkia siitä ei saa edes viljaporsailla lihottamalla. Kohta loppuu sikamakkarapitäjiltä hankkeet ja tilinmuodostus, jos veganitäärit saavat kaikesta päättää. Kyllä lihapieruja vielä maailmaan mahtuu. Laitan kyä hakemuksen lisäkompuuttereista ja kameroista eri suurkaupunkeihin. Lisää droneja kehiin, lisää komentokeskustekniikkaa. Joka maasta ei ole edes omaa maanjäristysanturia. Mitä jos Vesuvius purkaantuu italojen jouluilon päälle. Siinä pastat keittyy liikaa ajoissa ja penne muhjuuntuu syömäkelvottomaksi. Carbonara kyä saa hyvän sivumaun. Sitä ei kyä oreganollakaan oikasta.
- Jönttiiiii! Jönttiiii! Jönttijöntökkäjörrijöpökkä! Tuuhan tänne!
Joulumuori tiesi paineista kaiken. Miesten huolista. Ukon huolista. Maailman odotuksesta. Rienasta, jonka emännät ja haarajalkaisemmat oletetut langettivat vitsan viuhuvalla vihellyksellä mieskuontalon ohimolohkoon ja omatuntoon, joka todellisuudessa oli ehkä enemmän ns. meäntunto (ks. google meänkieili). Siis jos joku askare, hommaniminen jutskatyö, selkeä tehtävä, yhteisesti ”päätetty” toimi, hauislihasta tai puristavaa tunkkipakaraa vaativa voimapitoinen nosto- tai siirtotyö jäi uupumaan sen kuuluisan karvan verran toteutuneesta. Silloin miehen osa on aika universumissa aika vaatimaton.
Joulumuori oli toista tervaskantoa. Hän oli ollut mukana rasvaamassa Mikael Agrigolan reenjalaksia, tervaamassa Lallin sivakoita, muuraamassa Turun linnan peruskiveä, haistatellut kuningas Mauno III Ladonlukolle päin naamaa (du din fittiga kungen, som inte har hjärta alls för oss finländare). Pari kertaa hän oli ollut naamioituneena näyttämässä persettä vastamielenosoituksessa Elokapinan vässyköille ja raivaamassa raitoivaunulle kulkua Mannerheimintielle. Siinä ei kauaa nokka tuhissut kun yksi olkia pureva vihertilhi lensi kummallekin olkapäälle ja rennosti kapsahtivat mustan maijan perätilaan. Konstaapeli Reinikainen olisi tuhraantunut vihreäksi kateudesta, jos olisi muorin voimannäytteen todistanut.
Ei nyt tarvitse väärin käsittää. Muori ja Pukki omaavat kunnialliset arvot ja puoltavat luonnon ja maapallon suojelemista ja tunnustavat ilmastonmuutoksen, mutta satoja vuosia pallolle taian kautta langenneena välillä jyrnii ja puuro kiehahtaa ylikypsän luumun verran yli. Onneksi Iltiksen kuvaajan polaroidille ei perseenhetkutus tarttunut. Niin on Muorin lantio öljyinen ja vilkas, nopea ja ovelasti vatkaava. Ei paljasteta tähän kohtaan parhaan parisuhteen saloja. Annetaan seiskalehden toimittajien hikoilla eurojensa eteen.
Nyt muori huoli oikeasti. Perusvoimarakkaus miestään kohtaan oli vankkumaton, ehdoton ja ymmärtäväinen. Ei ollut Muori, ei, mikään somekellokas ja botoxpostaaja, jolle kynnen katkeaminen, jopa pelkkä kynsilakan halkeaminen vaatii 10 kerran syväanalyysin osaavalla psykoterapeutilla, joka todellisuudessa katselee vain implantteja ja arvioi asiakkaan maksukykyä.
Muorin seuraamalta tolkkuteeveen peruskanavalta Arto Nybergin show tuli uusintana viimeistä kertaa. Jokin Muorin mieltä kirvoitti. Pukki paarusti paikalle selkä vänkkänä. Väkipyörällä olisi asiaa nikamiston oikojaksi.
- Pitäisikö meidänkin pistää stoppi tälle jukoplitun hösinälle? Mumisit jotain ehjääntymisestä? Mulkeerot luulevat, että meillä on ikää muutama sata vuotta. Eivät vompatit tiedä, että sinäkin synnyit Turkissa Gemilerin saarella 300-luvulla. Siinä olivat Fethiyen kaupungin urvelot ihmeissään kun lahjoja alkoi sataa ja luntakin alkoi sataa keskellä iltapäivähellettä. Kunnolla äiteesi sut takalistostaan pökkäsi. Jokin taika siinä toteutui. Jessen mirhamit, öljyt ja suitsukkeet olivat kevyttä kauraa verrattuna sinun parempiin toimituksiin ja tuotteisiin. Eivät suotta silloin sinua Myrnan piispaksi kutsuneet. Taisi sinulla olla silloin perusketutus päällä kun kahdenkymmenen ensimmäisen aaton jälkeen nollasit Grigorin tavernassa ja kimpoilit kylän kujilla seinästä seinään. Sain silloin sinusta kopin. Ja hyvä koppi olikin. Joku taika siinä todellakin. Toteutui. Ollaan pidetty yhtä melkein 1700 vuotta.
Muori päätti yksinpuhelunsa hellään hymyyn, kieputti Pukin partaa ja suukotti pukkia suulle. Katse oli edelleen sama. Taika oli sama. Vetovoima oli edellaan sama.
- Niin meinaat kiropraktikolle minua….? Vai suurempaan öljynvaihtoon? Saharan pukilta katkesi eilen kuulemma kameleiden selät. Olivat valjastettu vetämään jonkun varjolaivaston tankkereita. Pirullista elämää tämä nykyajan peli. Vouhaa ja viuhaa ja turhan päässä juoksemista. Tyhjän kuohimista ja paskan kaivamista.
Muori kuunteli levollisena Pukin arpomista ja latelua elämän mallista.
- Niin, olishan se. Ottaa loparit ja katsoa miten maailman kytö saa happea ja alkaa palaa. Ehkä sen pitäisikin. Antaa luonnolle valta. Turhaan tässä me sitä ainakaan suitsitaan. Oppisivat läksynsä, tyhjät ihmistorvet. Lähdetäänkö Malediiveille vai Ibizalle. Roikotetaan itsemme diskopalloista ja laitetaan tanssilattiavaha palamaan. Kai vielä osaat kultamursu?
Pukki hengitti nyt jo tasaisemmin. Mietti Muorin sanoja, katsahti kuvaruutuja. Näyttäisi tontut taas ylittäneet itsensä henkensä kaupalla. Pari joukkueellista katosi suden suuhun, yhden ryhmän murskasi karhu. Onneksi jäi vielä 300657 tonttua eloon. Niistä on jäljellä 46761 lisääntymiskykyistä. Vielä mennään sukupuuton turvallisemmalla puolella. Taitaa tonttukato kuitenkin uhata, jos tämä meno jatkuu.
Pukki rykäisi komentokeskuksen mikrofoniin
- Hieno suoritus pörröpäät! Tulkaa sieltä nevalta jo huitin himppeen! Ollaan teille laitettu parin kilometrin pituinen lakkapeijaispöytä koreaksi. En voi kuin ihailla möyrintäänne. Nyt on juustoloilla taas kylkihilloa tarjolla. Kiitos! Roger ja overänout!
- Eiperkelekyllälähdetä!
Kieli oli nopea ja aina, oh! Niin vikkelä. Kirjaimet jäivät kiinni toisiinsa innostuksen liimalla. Pukin silmissä välähti ja sydämessä läikähti.
- Lapsia ei jätetä. Toivoa ei jätetä. Uskoa ei jätetä. Tahtoa ei jätetä. Hyvää ei jätetä. Iloa ei jätetä. Ei lähdetä. Ei.
- Mutta kävisikö, että mennään? Meillä on ne asut. Ollaan…mitens se oli..ikonito…ei kun igognito? Otetaan röyhkeästi huone Omenahotellista ja käydään kaupunkilomalla Turussa. Minä leikkaan tän tursun kuontalon ja ajan alapään karvat. Aja sinäkin niin koitetaan miltä se tuntuu kahden sadan vuoden jälkeen? Täytyyköhän sitä sulatella? Sellainenkin jääkausi on ollut meneillään? Mennään sen jälkeen torille ja kuuntelemaan kuinka Joulurauha julistetaan. Eiköhän siinä selkä vetreydy ja paikat lämpene! haahuillaan. Otetaan kirsikkaglögiä molemmille vartin mukit ja pöhistään, niin ettei kylläksi saada edes kystää.
Ja tämä on Lupaus isolla ällällä!
Pukki katsoi naista, joka oli sinnitellyt hänen vierellään vuosisatoja. Hän halasi muoria. He osasivat vielä sen sanan. Arvatkaapa? Mikä sana se on?
Idässä aseet vaikenivat.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut