vaaleanvihreä viiva tummasta maasta
näkymätön silhuetti
ojentelee
kiemurtelee
etsii paikkaansa valon ja pimeyden vuorotellessa
kasvattaa oranssia lilaa keltaista
pehmeän karheaa pintaa
kastepisaroiden kehdoksi ja hautapaikaksi
pukeutuu iloon tai suruun
näkijöille, kokijoille
paljastaa kauneuden maksutta
katoavaisuudesta maksattaa kalliisti
katkeaa elämänhalunsa takia
ei siksi ettei jaksa elää
vaan koska haluaa elää enemmän
näkymättömänä silhuettina
Selite:
Elämä on katoavaisuudessaan kaunis.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runo ottaa lukijansa. Ottaa antaaksen.
Kuvitelman paluusta ajasta jota ei kenties ollutkaan, ajasta jonka olemus hahmottuu vasta ajan kuluttua. Monasti. Vaikka nimet muuttuisikin, aika milloinkaan ei ole nimetön. Vaikkei sitä voikaan kutsua takaisin, aina joku kutsuu...
Sivut