hän hymyili minulle
ymmärrystään ja kaikki
maailman rautaportit,
seinät ja ovet lankesivat häpeissään
hänen edessään,
antoivat kukkaniittyjen ja
paljaiden sydänten kävellä yltänsä,
muuttua rakkaudesta toimettomiksi
me nauroimme
ja avaruus suureni
pienuutemme edessä,
me nauroimme,
sillä eihän
meidän tarvinnut
muuta kuin rakastaa
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunista kerrontaa - pidin todella.
Kaunista tunnetta ja kerrontaa
Sivut