Kevätsuudelma

KEVÄTSUUDELMA

Herätysmaanantai kasvattaa etäisyyttä valkokaunokkiinsa, laskeutuu tiistain suvantoon mieli tiineenä.

Ajatusultra valottuu tutkimaan, mitäs muhimassa viikon ansareissa.

Työ hyökii Vilppulan kissan lailla,

sitä millään lailla aisottavissa, jääköön tällä kertaa kutin ähällä kiinni iltapäivän kärpäspaperiin, latteaksi surinaksi metkun maailman.

Lasitavarana edelleen, jopa liian koreana,

annan valolle käskyjä viipyä pinnoillani, lämmin pysyy ehjänä paremmin.

Vuosi antaa takoa ensimmäisen tahdon

huulilleni. 

Sinä olet, missä sinuun jäin.

Kesän juurimulta ja aamusumun sammalkyyneleet koskevat rakkautta

juuri sen verran kuin ilo muistaa sydäntäni.

Kauneutesi nojaa perhosten

väreihin ja niiaa sudenkorennon siiveniskuin

minulle kuin uusi lumi unohdetun kivipaaden suudelmassa.

Maailma selaa aakkosiaan, kannettoman taivaan tukipilarit järjestävät kaiken toivon ryhtiin. Pyrstötähtien viillot saalpaavat avaruusmustan kuin Härän ravi rakkauden kaviokorskunnan ruoskimina.

Ajan alun lämmin viitta harteillani katson sinne, missä vesi kaartaa veritaivaan syliin ja nukkuu ikuista vaellustaan kohti niitä sieluja jotka katsovat puhtain silmin.

Yhdyn läpäisevinä kalvoina kaikkeen, missä elämä alkaa vihreänä, kunnes tunnen kuinka siemaat minut ahomansikkahuulin.