Sydänmetsä (äänitys)

Lähdinpä kerran
kävelylle metsään

ihastelin kaikkea kaunista
ihan tavallista
mutta
täysin ihmeellistä

Auringonvalo läikkyi kasvoillani
varpujen lehdet leikkivät säärilläni
nojasin hetken sammalpeitteiseen pyöreään kiveen
niin tummanvihreää, tummanvihreää pintaa, pehmeää kuin samentti

Ja linnut, nuo jumalaiset laulun taitajat,
kauneinta musiikkia väsyneen korville,
ken laulaa ja mille,
            silkkaa riemua - luulen

Istahdin sitten 
              vanhan männyn juurelle
kuuntelin puun tarinoita,
milloin oli tuntenut myrskyn repivän oksiaan,
milloin ihastellut Auroran liekehtimistä taivaalla,
ja milloin peittynyt niin paksuun lumeen, että hiljaisuus, vain hiljaisuus
kaikkialla

Minä ajattelin, jospa jäisin siihen istumaan,
muuttuisin osaksi puuta, sulautuisimme yhteen,
sammalpeitteen saisin, samaa valoa hengittäisimme

Kesän tuoksut ja riemut, kukat kaikki - talven rauha ja hiljaisuus
tähtitaivaan kirkas upeus.....sielun mystinen polku

elämän Korkea Veisu

Paluumatkalle vaikka lähdin, 
yhä silmät sulkiessani

metsän siimeksessä kuljen,

kaiken sieltä löydän,
itseni minä löydän, omia polkujani minä kuljen

sydämessäni 
luonnon tunnen,
yhtä kaikki, sama kauneus, 

pyhän tuntu.