taloneito vihreässä mekossaan
kiemuraisen tien varrella
osaa venäjäksikin tervehtiä
helmansa jo purkautuneet
uurteet puisilla kasvoillaan
naakkasukupolvet olkapäilläsi istuneet
jalavavanhukset jo kupoliksi suojaksesi kääntyneet
on sinulla ystäviä aina ollut
Pekan punainen mökki etelässä, leskirouvan kivipylväslinna luoteessa
surullinen autiotalo lännessä
se, joka kuulemma joskus korttipelissä hävittiin ja voitettiin
kuullut kun pieni poika Elävää runoutta keittiössä ulkoa opetteli
"Äiti, miksi näitäkin tarvii ulkoa..."
nähnyt kierrot vuosien, ihmisten
kehystänyt suurimman ilon, syvimmän surun
nähnyt miten nuoren miehen toivottomuus väänsi hänen kätensä pöytään
eikä kevättä enää tullut
miten kaksi surua alkoi rakentamaan uutta elämää ruusukuvioisen emalikannun sirpaleista vuonna 1969
tumman toivon väristä
menetyksen muotoista
ja minä tähän sattumalta päädyin
kauaksi kotikaupungistani tiputtivat tuulet syliisi
ja nyt tarinaani sinulle elän
keitetäänkö kahvit muori
juodaan menneille, tuleville
tässä vielä oleville
mitä jos ostaisin sinulle kesällä uuden mekon
että näyttäisit hyvältä 100-vuotissynttäreilläsi
minäkin ostan
tanssitaan sitten yhdessä
minä ja taloneitoni
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihastuttava runosi ja sen tunne.
Tämä oli hieno tarina,
kakkos-osaa odotellen.
Sivut