Minä ja taloneitoni

taloneito vihreässä mekossaan
kiemuraisen tien varrella
osaa venäjäksikin tervehtiä

helmansa jo purkautuneet
uurteet puisilla kasvoillaan

naakkasukupolvet olkapäilläsi istuneet
jalavavanhukset jo kupoliksi suojaksesi kääntyneet

on sinulla ystäviä aina ollut
Pekan punainen mökki etelässä, leskirouvan kivipylväslinna luoteessa

surullinen autiotalo lännessä
se, joka kuulemma joskus korttipelissä hävittiin ja voitettiin

kuullut kun pieni poika Elävää runoutta keittiössä ulkoa opetteli

"Äiti, miksi näitäkin tarvii ulkoa..."

nähnyt kierrot vuosien, ihmisten
kehystänyt suurimman ilon, syvimmän surun

nähnyt miten nuoren miehen toivottomuus väänsi hänen kätensä pöytään

eikä kevättä enää tullut

miten kaksi surua alkoi rakentamaan uutta elämää ruusukuvioisen emalikannun sirpaleista vuonna 1969

tumman toivon väristä
menetyksen muotoista

ja minä tähän sattumalta päädyin
kauaksi kotikaupungistani tiputtivat tuulet syliisi

ja nyt tarinaani sinulle elän

keitetäänkö kahvit muori
juodaan menneille, tuleville
tässä vielä oleville

mitä jos ostaisin sinulle kesällä uuden mekon
että näyttäisit hyvältä 100-vuotissynttäreilläsi

minäkin ostan

tanssitaan sitten yhdessä

minä ja taloneitoni