Sinne jonotin vaikka pelkäsin sen vauhtia ja korkeutta.
Tuntemattomat ihmiset nauroivat ja itkivät. Humaltuivat sen vauhdista. Minäkin.
Uuvuin sen kiihtyvästä nopeudesta ja haukoin henkeäni. Miksi tuo joka sitä ohjasi ei hidastanut sen vauhtia?
Yhtäkkiä se pysähtyi ja putosin pois. En pitänyt kiinni tarpeeksi lujasti.
Kasvot eivät huomanneet putoamistani ja se nytkähti käyntiin uudelleen.
Ei kipua. Ei ruhjeita.
Juoksin meren rantaan. Olin onnellinen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kun ei paremmasta tiedä, niin miksipä valittaisikaan...
Liekö Linnanmäellä joskun ihan kloppina sain monta kiekkaa perätysten kun sattui lipunrepijänä olemaan isän tuttu ja jäivät siihen "asema" laiturille rupattelemaan... Ei sattunu silloin minuukaan :D
Sivut