Tyhjyyden
kylmä valo
uinui
mittaamattomassa
mahdollisuudessa
katsoi
ja ihmetteli
himon ja
kuolemanpelon
rakentamaa
kuorta
joka heilui
tuulen
kynttilä
käsissään
vaalea ihonsa,
ruusuisin nupuin
varustettuna
katsoi ja ihmetteli
kaunis ja
vaarallinen
huokui jännitystä
kuin ilmapallo,
joka täyttyy
kaasumaiseen
ja se
kiihottumisen
sihinä
kaiken kattava
vetovoima
maalasi
pilviä
jalkojen alle
seisoen tyhjän
päällä
vaistoten
liikahtavan tahdon
sellaisella voimalla
ei vain
hajoteta kuorta
ehjäksi
tyydytä katselemaan
vaan
syöksytään
tapahtumiin
elämisen ajatusten
tuotteeseen
kuinka tuo
muottiin valuva
massa roikkui
sielussaan,
lehtenä oksallaan
valon ja
varjon raja
tarjoten itseään
yrittäessään
olla tahdon
välikappaletta
suurempi
totuus, joka
ei aina
pahoinpitelisi
kävellessään
ulos moraalin
suoja-aitauksesta
kuinka sinuun
lähettämäni ajatukset
palasivat
tuoksuivat
vapaudelta,
rakkaudelta
ei ollut
oikeaa
ei väärää
oli vain
luomisen hulluus
eikä sitä
voinut mitata
paljon helpompaa
on lukea kädestä
tai
hiuskarvan
nähdä sielusta
sieluun aistittomasti
vaistojen
tuoma kyky
avata äärimmilleen
herkistynyt
vastaanotto
puhuisimme kuin
perhoset,
sieluja
povellamme
rakkauden tilan
uljas ruumis,
tila,
jossa itse
muuttuu
totuudeksi
henkinen
uudistautuminen
katse, jossa
ei
ollut
mustetahran vertaa
maallista
kosketuspintaa
kietoutua vain
kohtaloon,
ihmiseen
jota rakastaa
se ei
ole painottomuutta
kykyä sukeltaa
ylös
alas
antamatta
valon kuivua
pimeyteen
ei
henki käski
kasvoja
kuuntelemaan
kaikki lähtee
tasavertaisuudesta
kuunnella hyvän
tekemiä lauluja
niissä kukkii
moraalinen
elävyys
meidän
ottaa kiinni
ne etäisyyteen
hälvenneet
tavoitteet
kaukaista
tähtisumua
mikä ei tarkoita,
että
rinnat olisivat
mykkiä
päinvastoin,
nehän vasta
puhuvat
ollen
nuorallatanssija,
valon säteiden
tuoja
salaperäisiä
kohtaloita
sytyttäen piirteitä
aivan kuin
olisin voinut
nähdä
lakipisteen
pallon saavuttaman
korkeimman
kaikki rotkon
reunalla,
valo ja varjo
sormiensa
tunnossa
hengen
yltää
sielunsa
ääreen
inho elää
polvillaan
onni asuu
maassa,
hehkuu jalkapohjista
tulee arkailematta
ja
tyydyttää huoneen
ihmisen kokoon
mittailee
tarkkailee
elää
päivän
kerrallaan
ollen kuin
uni,
joka
näkee
pienen
suurena
kaikki sinunkin
hyvät tekosi
kääntäen
kasvonsa
sielunsa,
joka osaa
ottaa kaiken
vastaan
rakastaen
huokausta kevyempää
ja se
muuttaa ihmisen
kuin ihmisen
eikä millään
muulla ole merkitystä
kun sitä kohtaloa
rakkaudella
muovaillaan
ja sielu vastasi;
tunne on löydettävä,
sillä ilman sanoja
ei ole sovitusta
vastustamatonta suuntaa
maailmaa, joka
voisi parantaa
rakkaudessa
kylmä valo
uinui
mittaamattomassa
mahdollisuudessa
katsoi
ja ihmetteli
himon ja
kuolemanpelon
rakentamaa
kuorta
joka heilui
tuulen
kynttilä
käsissään
vaalea ihonsa,
ruusuisin nupuin
varustettuna
katsoi ja ihmetteli
kaunis ja
vaarallinen
huokui jännitystä
kuin ilmapallo,
joka täyttyy
kaasumaiseen
ja se
kiihottumisen
sihinä
kaiken kattava
vetovoima
maalasi
pilviä
jalkojen alle
seisoen tyhjän
päällä
vaistoten
liikahtavan tahdon
sellaisella voimalla
ei vain
hajoteta kuorta
ehjäksi
tyydytä katselemaan
vaan
syöksytään
tapahtumiin
elämisen ajatusten
tuotteeseen
kuinka tuo
muottiin valuva
massa roikkui
sielussaan,
lehtenä oksallaan
valon ja
varjon raja
tarjoten itseään
yrittäessään
olla tahdon
välikappaletta
suurempi
totuus, joka
ei aina
pahoinpitelisi
kävellessään
ulos moraalin
suoja-aitauksesta
kuinka sinuun
lähettämäni ajatukset
palasivat
tuoksuivat
vapaudelta,
rakkaudelta
ei ollut
oikeaa
ei väärää
oli vain
luomisen hulluus
eikä sitä
voinut mitata
paljon helpompaa
on lukea kädestä
tai
hiuskarvan
nähdä sielusta
sieluun aistittomasti
vaistojen
tuoma kyky
avata äärimmilleen
herkistynyt
vastaanotto
puhuisimme kuin
perhoset,
sieluja
povellamme
rakkauden tilan
uljas ruumis,
tila,
jossa itse
muuttuu
totuudeksi
henkinen
uudistautuminen
katse, jossa
ei
ollut
mustetahran vertaa
maallista
kosketuspintaa
kietoutua vain
kohtaloon,
ihmiseen
jota rakastaa
se ei
ole painottomuutta
kykyä sukeltaa
ylös
alas
antamatta
valon kuivua
pimeyteen
ei
henki käski
kasvoja
kuuntelemaan
kaikki lähtee
tasavertaisuudesta
kuunnella hyvän
tekemiä lauluja
niissä kukkii
moraalinen
elävyys
meidän
ottaa kiinni
ne etäisyyteen
hälvenneet
tavoitteet
kaukaista
tähtisumua
mikä ei tarkoita,
että
rinnat olisivat
mykkiä
päinvastoin,
nehän vasta
puhuvat
ollen
nuorallatanssija,
valon säteiden
tuoja
salaperäisiä
kohtaloita
sytyttäen piirteitä
aivan kuin
olisin voinut
nähdä
lakipisteen
pallon saavuttaman
korkeimman
kaikki rotkon
reunalla,
valo ja varjo
sormiensa
tunnossa
hengen
yltää
sielunsa
ääreen
inho elää
polvillaan
onni asuu
maassa,
hehkuu jalkapohjista
tulee arkailematta
ja
tyydyttää huoneen
ihmisen kokoon
mittailee
tarkkailee
elää
päivän
kerrallaan
ollen kuin
uni,
joka
näkee
pienen
suurena
kaikki sinunkin
hyvät tekosi
kääntäen
kasvonsa
sielunsa,
joka osaa
ottaa kaiken
vastaan
rakastaen
huokausta kevyempää
ja se
muuttaa ihmisen
kuin ihmisen
eikä millään
muulla ole merkitystä
kun sitä kohtaloa
rakkaudella
muovaillaan
ja sielu vastasi;
tunne on löydettävä,
sillä ilman sanoja
ei ole sovitusta
vastustamatonta suuntaa
maailmaa, joka
voisi parantaa
rakkaudessa
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=5soixb2U6xM
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis runo...miten nää useimmiten vaan tuntuu kaipaavilta, joltain mitä ei ole saanut/saavuttanut... ehkä vika on vaan mun lukutaidossa/mielikuvituksessa... pidän joka tapauksessa :)
Mutta kyllä tokkiisa satat on, kuten rastasparvi suunnaton
Räkä käkä kää... Rastaat räkättää.
- erityistä, taidokasta runoelämää, josta kuolema on kaukana
Sivut