Intro
Eilinen kevytmielisyys
ja viattomuuden
sukua oleva
vallattomuus
oli tänään
peittänyt kasvonsa
ja mitä
vähemmän näinkään
sen enemmän
kiihottuneisuus
riisui
kylmän harkitusti
näin vain
kylmän silmät,
kuinka ne seurasivat
houkutustani
astuen
tuliseen helvettiin,
peittelemättömään
paljauteen
tuntien taas
miten ruumiini ajatteli
kuten niin
monet kerran
aiemminkin
mietiskelyjeni syvyys
oli armahtanut,
kehittänyt kaavansa
ymmärtää
ettei pelkästään
sanojen varaan
voi laskea
on tunnettava,
synnyttävä
uutena ihmisenä
kosketukseen
miten heikoksi
silloin tunnenkaan itseni,
miten anna sen tulen
kiiriä
pitkin pintaa
intohimon soittaa
niin kuin haluni
hurmioi instrumenttiani
itsekkäillä ajatuksillani
on mahdollisuus
ja kyky purkautua
vapauttaa
ihmisen elävä
usko johonkin
ja niin
monesti tunnen
jotain herkkää
myös särkyvän
ja kasvosi
nähdessäni se
onnellisuuden tunne
on kuitenkin aina
niin päällimmäisenä
miten se piirtää
kuvaasi ja
taltioi siitä
jokaista kohtaa
miten tunsinkaan
niitä
puheita jumalan
luoda
meitä omiksi
kuvikseen
mietin niitä
voimakkaita tunteita,
ikävää ja
kaipausta
elämää, joka
herättää sieluni
silmiisi
antaa hengityksen
vangita hetken
kuin tuuli olisi
luonut riivaajan
ottanut sydämeni
valtaansa
ja pyytänyt uteliaita
sormiani
toimimaan
ottamaan talteen
kaiken talteen
otettavan aivan
kuin vapaus
olisi saanut otteensa
merkityksensä suhteeseen,
lahjaan jota
elämä vaan osaa
tuottaa poimijalleen
Medley
olin joskus miettinyt
myös mahdollisuutta
elämän vihan työntää
teränsä sisuksiini,
kuolisinko
näivettäisinkö
rakkauteni,
asettamalla
kivisen sydämeni
kantamaan
oikeamielisyyden
ansaitsemaa
rangaistusta
oliko se vain
pintaa ja
kaiken oli
puhjettava,
jotta todellisuuden
kirkkain päihtymys
saisi päivänvalonsa
päivän sulkea
yö ja
totuuden kertoa
mitä ihmisessä
tapahtuu
mitä toisensa
kohtaavat vastakohtaisuudet
tekevät hyväuskoisesta
räjähdysherkän
sytyttävät tulivuoren ja
sylkeekö
se kauneimpien aatteiden
sijaan
itsekkyyttä, josta
kasvaa aina
ahneuden hedelmiä
ja mitä jos
sen terän
sydämeen sohiikin
rakkaus
mitä siitä
jää tilille, saldoksi
kosketuksen
tehdessä kipeää,
kaiken läheisyyden
tuntuessa vastenmieliseltä
olin jäljelle
jäänyt kuori
sellainen
monotoninen
todistelu,
joka mittasi ja
määritteli omaa
arvoaan
enää ulkoisin avuin
olin koko
ikäni luullut
olevani elämää
viisaampi,
ja jos
kohtasin ymmärtämättömän
huuhdoin sen
juomalla, jotta
henkeni ei vaivaisi
ylitsepääsemätöntä
tarttuen itse
miekkaan ja
riehuen halusin
kohdata uskoni
halusin silpoa sen
neitsyen
tyydyttävän itsensä,
jotta tyhjyys
täyttäisi itsensä
tappelisi rehdisti
ja tunnustaisi
vajavuutensa
ettei sillä
uskolla olekaan
nimeä
paikkaa, jolla
rakkaus lunastaisi
elämämme
tunsin murhanneeni
itseni,
tunsin sen saman
luonnollisuuden
vaikka olin kieltäytynyt
uskomasta
suutelin huulia,
ne eivät
kuuluneet
pyhyydelle tai
nousevalle keväälle
ne kuuluivat
ja päihdyttivät
siinä kuin sana
ja kauneus,
joka vaan hipaistessaan
saa meidät
pyörälle
siinä oli sitä
samaa saavuttamattomuuden
tuntua
olin ollut aiemmin
tyytymätön
mitään mitä
olin luonut,
en
osannut riittävästi
arvostaa
olin vain
etsinyt tulevaisuutta,
keskipistettä
ja totuus lienee
kuitenkin
äärettömyydessä
siinä mitä ei ole,
ja on kuitenkin
kaikki kokemani
ristiriidat,
kaikki askeleet,
jotka kertovat
etten tunnekaan
itseäni
täyttäen
puuttuvan osan
kaiken turhuudella
henkilökohtaisella
vapaudella,
joka yrittää
täyttää lupausta
palvoa jokaista
tiedon jyvää
aivan kuin niistä
syntyisi messias
pelkkä tunnoton
päämäärä,
jossa ei kuitenkaan
olisi sisältöä,
ei olisi ihmistä
johon kiinnittyä
ja kieltäisin kaiken,
valehtelisin totuuden,
jotta saisin rauhan
aisteilleni
hyväksynnän
siitäkö tässä
kaikessa on kysymys
mistä se johtuu,
että laiskuuteni on
alkanut viehättää minua
ruumiini on alkanut
välttämään todellisuutta,
henkeni laskeutunut
uunin pankolle
ja ei sitä
sieltä
pois saa
ennen ruokaa
luulee,
että aarteet ovat
vasta taivaassa ja
hullu tekee
aina enemmän
viisas pääsee vähemmällä
olinhan jo
saanut synninpäästöni,
kaikki pullottavat
säkit,
ne joissa
kimallus on tehnyt
rauhattomuuden ja
itämättömät,
jotka tyytyvät
vain kalistelemaan kulkusiaan
se oli kuin tauti,
epäkesko, joka osui
lapsiin,
säätyyn ja
varallisuuteen katsomatta
silti tiesin
ettei
aistiemme vanki
ollut syyllinen
ettei tietämättömyys
ollut syy
ettei
sisimpäni osannut
puhua,
olla rajallisuuden
yläpuolella
mutta tämä
tietoisuus ympärilläni
on riistänyt minulta
rakkauden,
iskostetun tavan elää
vienyt elämän
läheisyyden
kauas ulapalle
kauas rajallisuudesta,
jossa henkeni
vahtii sitä
valoa
ruoskii ajatukseni
siltoja, jotten
niille astuisi
antaisi kenenkään
paskoa
kiviin hakatuille
kirjaimille
numeroille, jotka
pelottivat pimeydellään,
valollaan,
joka sokaisee
antaisit elämä
hyviä tekoja,
antaisit
hyvyyden
pitää kädestämme ja
tuntea sen
käsissäsi olevan
lohdullisuuden
miksi olen koko
ajan yrittänyt
todistella itselleni
etten pelkäisi kuolemaa
pelkäisi elää,
näiden kahden
tasapuolisen rajan
vain olla
mitä te minusta tahdotte
minusta ihmisestä
ruumiini on
rajallinen,
henkeni
kaikki intohimoni
lentävät vain ajatuksiin
ja silti on
yksi kosketus, jossa
en tunne
rajallisuutta
en tunne
pahaa tai
hyvää
varjoja, jotka
vaanivat
ykseyttämme
ja silti puhun rakkaudesta
kuin se
olisi raamattuni,
leipäni, työni
ja silti on
kylmä,
olen tunnoton
koska minussa
ei ole rakkautta,
minussa ei ole
elämää, jotta voisin kuolla
olin jälleen umpikujassa,
olin sidottu ruumiiseeni,
aistieni valtaan
eikä se kiihko ja
intohimo voi
parantaa sydäntä
minulla oli kaikki ja
ei mitään
nautin sanoista,
kuinka ne vievät
kulkijaansa,
astuvat musiikillaan
aina suuremmaksi
kuin maailma voi
konsanaan näyttää
kokonsa
tuulen kääntää
sivuja ja vakuuttaa
loppumattomalla kauneudellaan
ymmärtäen vajavaisuuden
ja sieluni vamman laadun
olevan kyltymättömyyden
ymmärtämättömyyttä
kaikkea ei voi saada
ja synnyttää,
kaikessa ei
ole jatkuvuutta
elämä tekee
meistä jokaisesta
vuoroon
narreja
lohduttaa yksinäisyyttämme
ja hetkeen
se sulkee
rikkautensa helvettiin
mutta meissä
on aihio,
oikea henki,
joka pystyy onneksi ihmeisiin
yritinhän toteuttaa
itseäni niin kuin
elämä oli kaiken tarkoittanut
Inferno
Katson sitä
vihan ja rakkauden
lävistämää
terää
kaikkea suullani
tunnustettuja
opetuksia,
joita sydämeni
ei halua
omaksua
omatuntoni jo
vuosia huutanut,
vaatinut tarttumaan
härkää sarvista
viemään onnea
kaksin käsin
ettei se vaan
ehtisi istua ja
vaihtaa tahtia
paria
ja ihastua
johonkin toiseen
toiseen ajatukseen,
mutta sielulleni
ei pelkkä usko riitä
se on tutkinut
itseään ja
on varma, että
elämässä on
vielä jotain
mitä en ole
vielä onnistunut
tuntemaan
ihminen sidotaan
rauhaan ja
uskollisuuteen,
jotta mieli
saadaan uskomaan
pelastukseen
ihmiseen saadaan
rauha,
ihminen saadaan
ihmisen läheisyyteen
palvomaan jumalaansa
tiedättekö te
mistä te olette ja
mitä te olette
puhkaistessanne
sydämenne
mutta minä
onneton en
tyydy siihen
en tyydy pelkän palkinnon
suomaan ajatukseen
ja tiedän, että
jos tekisin niin
kuin hetkeen ajattelen
tekisin vielä suurempia
onnettomuuksia
jokaisen himoni
muuttua tyydytettyään
turhuuteen
paratiisin muuttua
aina kärsimykseen,
suloisten sanojen
varista kylmyyttään
ajatusteni
kykenemättömyyteen
tehdä tekoja,
pelkkä odottamisen onni
hartioillaan
ja tätä samaa
polkua,
samaa vuodenaikojen
vaihtelua seuraten
kaikki kukkii ja
kuolee kuulematta
ilon pesiytymistä
jatkuvuuteen
äly ja viisaus
ne vasta teräviä
ovat,
haavoittaen ja
satuttaen
sieluni on
täynnä taistelun
arpia
mutta vaikka
tunnustan uskovani
rakkauteen,
valoon
uskon ollessa kartta
ja kulku seurata
kohtaloani
olen kiintynyt
niin moneen ja
montaan, että
yhtään
enempää
en jaksa kantaa
yhtään enempää
en ole valmis
luopumaan vapaudestani
jumalani,
antakaa minulle
anteeksi
maailman rajallisuus
ei vaan ole
minusta
se ei ole
onnellisuuteni
peruskallio
aika ja paikka
eivät
ole koskaan sitoneet
vapauttani
ja tärkeintähän
on, että
matka jatkuu
matka, joka
on lähtenyt
kirkkaudesta
valosta,
rakkaani
haluaisin peitellä
mieltymykseni
myötätuntoosi
niin kauniisti ne
sopivat vierekkäin
mutta silti
tiesin ettei
vallassani ollut
tuon onnellisuuden
taittua päiviksi
elämäni loppuun
miekkani katkaista
nuo vahvat siteet,
jotta kaikilla olisi
toivo, johon
he hartaasti uskovat
sillä vain kuolema
voi vapauttaa
lopullisuudellaan
mieluummin elämään kuollut
kuin kuollut
kuollut
ja haluankin
vapauttaa sanani
elämälle, jotta
saisin vapautuksen
sielulleni
uneni kestämään
aamun nousuun
ja silti tiesin
ettei etsintäni saa
rauhaa tässä
maailmassa,
tässä kiihkossa
rakkauttani
vapautumaan
kahleistaan
mutta en voi
antautua nyt
sillä silloin olisin
pettänyt itseni
ja pahempaa rangaistusta ei voi kenelläkään olla
jos on päättänyt
voittaa itsensä
antamalla elämänsä
kohtalon käsiin
miekalle, jonka
nimeen on kaiverrettu
yksinkertaisesti
Taistelu ja Rakkaus
tai
Onnellisesti Kuollut
Eilinen kevytmielisyys
ja viattomuuden
sukua oleva
vallattomuus
oli tänään
peittänyt kasvonsa
ja mitä
vähemmän näinkään
sen enemmän
kiihottuneisuus
riisui
kylmän harkitusti
näin vain
kylmän silmät,
kuinka ne seurasivat
houkutustani
astuen
tuliseen helvettiin,
peittelemättömään
paljauteen
tuntien taas
miten ruumiini ajatteli
kuten niin
monet kerran
aiemminkin
mietiskelyjeni syvyys
oli armahtanut,
kehittänyt kaavansa
ymmärtää
ettei pelkästään
sanojen varaan
voi laskea
on tunnettava,
synnyttävä
uutena ihmisenä
kosketukseen
miten heikoksi
silloin tunnenkaan itseni,
miten anna sen tulen
kiiriä
pitkin pintaa
intohimon soittaa
niin kuin haluni
hurmioi instrumenttiani
itsekkäillä ajatuksillani
on mahdollisuus
ja kyky purkautua
vapauttaa
ihmisen elävä
usko johonkin
ja niin
monesti tunnen
jotain herkkää
myös särkyvän
ja kasvosi
nähdessäni se
onnellisuuden tunne
on kuitenkin aina
niin päällimmäisenä
miten se piirtää
kuvaasi ja
taltioi siitä
jokaista kohtaa
miten tunsinkaan
niitä
puheita jumalan
luoda
meitä omiksi
kuvikseen
mietin niitä
voimakkaita tunteita,
ikävää ja
kaipausta
elämää, joka
herättää sieluni
silmiisi
antaa hengityksen
vangita hetken
kuin tuuli olisi
luonut riivaajan
ottanut sydämeni
valtaansa
ja pyytänyt uteliaita
sormiani
toimimaan
ottamaan talteen
kaiken talteen
otettavan aivan
kuin vapaus
olisi saanut otteensa
merkityksensä suhteeseen,
lahjaan jota
elämä vaan osaa
tuottaa poimijalleen
Medley
olin joskus miettinyt
myös mahdollisuutta
elämän vihan työntää
teränsä sisuksiini,
kuolisinko
näivettäisinkö
rakkauteni,
asettamalla
kivisen sydämeni
kantamaan
oikeamielisyyden
ansaitsemaa
rangaistusta
oliko se vain
pintaa ja
kaiken oli
puhjettava,
jotta todellisuuden
kirkkain päihtymys
saisi päivänvalonsa
päivän sulkea
yö ja
totuuden kertoa
mitä ihmisessä
tapahtuu
mitä toisensa
kohtaavat vastakohtaisuudet
tekevät hyväuskoisesta
räjähdysherkän
sytyttävät tulivuoren ja
sylkeekö
se kauneimpien aatteiden
sijaan
itsekkyyttä, josta
kasvaa aina
ahneuden hedelmiä
ja mitä jos
sen terän
sydämeen sohiikin
rakkaus
mitä siitä
jää tilille, saldoksi
kosketuksen
tehdessä kipeää,
kaiken läheisyyden
tuntuessa vastenmieliseltä
olin jäljelle
jäänyt kuori
sellainen
monotoninen
todistelu,
joka mittasi ja
määritteli omaa
arvoaan
enää ulkoisin avuin
olin koko
ikäni luullut
olevani elämää
viisaampi,
ja jos
kohtasin ymmärtämättömän
huuhdoin sen
juomalla, jotta
henkeni ei vaivaisi
ylitsepääsemätöntä
tarttuen itse
miekkaan ja
riehuen halusin
kohdata uskoni
halusin silpoa sen
neitsyen
tyydyttävän itsensä,
jotta tyhjyys
täyttäisi itsensä
tappelisi rehdisti
ja tunnustaisi
vajavuutensa
ettei sillä
uskolla olekaan
nimeä
paikkaa, jolla
rakkaus lunastaisi
elämämme
tunsin murhanneeni
itseni,
tunsin sen saman
luonnollisuuden
vaikka olin kieltäytynyt
uskomasta
suutelin huulia,
ne eivät
kuuluneet
pyhyydelle tai
nousevalle keväälle
ne kuuluivat
ja päihdyttivät
siinä kuin sana
ja kauneus,
joka vaan hipaistessaan
saa meidät
pyörälle
siinä oli sitä
samaa saavuttamattomuuden
tuntua
olin ollut aiemmin
tyytymätön
mitään mitä
olin luonut,
en
osannut riittävästi
arvostaa
olin vain
etsinyt tulevaisuutta,
keskipistettä
ja totuus lienee
kuitenkin
äärettömyydessä
siinä mitä ei ole,
ja on kuitenkin
kaikki kokemani
ristiriidat,
kaikki askeleet,
jotka kertovat
etten tunnekaan
itseäni
täyttäen
puuttuvan osan
kaiken turhuudella
henkilökohtaisella
vapaudella,
joka yrittää
täyttää lupausta
palvoa jokaista
tiedon jyvää
aivan kuin niistä
syntyisi messias
pelkkä tunnoton
päämäärä,
jossa ei kuitenkaan
olisi sisältöä,
ei olisi ihmistä
johon kiinnittyä
ja kieltäisin kaiken,
valehtelisin totuuden,
jotta saisin rauhan
aisteilleni
hyväksynnän
siitäkö tässä
kaikessa on kysymys
mistä se johtuu,
että laiskuuteni on
alkanut viehättää minua
ruumiini on alkanut
välttämään todellisuutta,
henkeni laskeutunut
uunin pankolle
ja ei sitä
sieltä
pois saa
ennen ruokaa
luulee,
että aarteet ovat
vasta taivaassa ja
hullu tekee
aina enemmän
viisas pääsee vähemmällä
olinhan jo
saanut synninpäästöni,
kaikki pullottavat
säkit,
ne joissa
kimallus on tehnyt
rauhattomuuden ja
itämättömät,
jotka tyytyvät
vain kalistelemaan kulkusiaan
se oli kuin tauti,
epäkesko, joka osui
lapsiin,
säätyyn ja
varallisuuteen katsomatta
silti tiesin
ettei
aistiemme vanki
ollut syyllinen
ettei tietämättömyys
ollut syy
ettei
sisimpäni osannut
puhua,
olla rajallisuuden
yläpuolella
mutta tämä
tietoisuus ympärilläni
on riistänyt minulta
rakkauden,
iskostetun tavan elää
vienyt elämän
läheisyyden
kauas ulapalle
kauas rajallisuudesta,
jossa henkeni
vahtii sitä
valoa
ruoskii ajatukseni
siltoja, jotten
niille astuisi
antaisi kenenkään
paskoa
kiviin hakatuille
kirjaimille
numeroille, jotka
pelottivat pimeydellään,
valollaan,
joka sokaisee
antaisit elämä
hyviä tekoja,
antaisit
hyvyyden
pitää kädestämme ja
tuntea sen
käsissäsi olevan
lohdullisuuden
miksi olen koko
ajan yrittänyt
todistella itselleni
etten pelkäisi kuolemaa
pelkäisi elää,
näiden kahden
tasapuolisen rajan
vain olla
mitä te minusta tahdotte
minusta ihmisestä
ruumiini on
rajallinen,
henkeni
kaikki intohimoni
lentävät vain ajatuksiin
ja silti on
yksi kosketus, jossa
en tunne
rajallisuutta
en tunne
pahaa tai
hyvää
varjoja, jotka
vaanivat
ykseyttämme
ja silti puhun rakkaudesta
kuin se
olisi raamattuni,
leipäni, työni
ja silti on
kylmä,
olen tunnoton
koska minussa
ei ole rakkautta,
minussa ei ole
elämää, jotta voisin kuolla
olin jälleen umpikujassa,
olin sidottu ruumiiseeni,
aistieni valtaan
eikä se kiihko ja
intohimo voi
parantaa sydäntä
minulla oli kaikki ja
ei mitään
nautin sanoista,
kuinka ne vievät
kulkijaansa,
astuvat musiikillaan
aina suuremmaksi
kuin maailma voi
konsanaan näyttää
kokonsa
tuulen kääntää
sivuja ja vakuuttaa
loppumattomalla kauneudellaan
ymmärtäen vajavaisuuden
ja sieluni vamman laadun
olevan kyltymättömyyden
ymmärtämättömyyttä
kaikkea ei voi saada
ja synnyttää,
kaikessa ei
ole jatkuvuutta
elämä tekee
meistä jokaisesta
vuoroon
narreja
lohduttaa yksinäisyyttämme
ja hetkeen
se sulkee
rikkautensa helvettiin
mutta meissä
on aihio,
oikea henki,
joka pystyy onneksi ihmeisiin
yritinhän toteuttaa
itseäni niin kuin
elämä oli kaiken tarkoittanut
Inferno
Katson sitä
vihan ja rakkauden
lävistämää
terää
kaikkea suullani
tunnustettuja
opetuksia,
joita sydämeni
ei halua
omaksua
omatuntoni jo
vuosia huutanut,
vaatinut tarttumaan
härkää sarvista
viemään onnea
kaksin käsin
ettei se vaan
ehtisi istua ja
vaihtaa tahtia
paria
ja ihastua
johonkin toiseen
toiseen ajatukseen,
mutta sielulleni
ei pelkkä usko riitä
se on tutkinut
itseään ja
on varma, että
elämässä on
vielä jotain
mitä en ole
vielä onnistunut
tuntemaan
ihminen sidotaan
rauhaan ja
uskollisuuteen,
jotta mieli
saadaan uskomaan
pelastukseen
ihmiseen saadaan
rauha,
ihminen saadaan
ihmisen läheisyyteen
palvomaan jumalaansa
tiedättekö te
mistä te olette ja
mitä te olette
puhkaistessanne
sydämenne
mutta minä
onneton en
tyydy siihen
en tyydy pelkän palkinnon
suomaan ajatukseen
ja tiedän, että
jos tekisin niin
kuin hetkeen ajattelen
tekisin vielä suurempia
onnettomuuksia
jokaisen himoni
muuttua tyydytettyään
turhuuteen
paratiisin muuttua
aina kärsimykseen,
suloisten sanojen
varista kylmyyttään
ajatusteni
kykenemättömyyteen
tehdä tekoja,
pelkkä odottamisen onni
hartioillaan
ja tätä samaa
polkua,
samaa vuodenaikojen
vaihtelua seuraten
kaikki kukkii ja
kuolee kuulematta
ilon pesiytymistä
jatkuvuuteen
äly ja viisaus
ne vasta teräviä
ovat,
haavoittaen ja
satuttaen
sieluni on
täynnä taistelun
arpia
mutta vaikka
tunnustan uskovani
rakkauteen,
valoon
uskon ollessa kartta
ja kulku seurata
kohtaloani
olen kiintynyt
niin moneen ja
montaan, että
yhtään
enempää
en jaksa kantaa
yhtään enempää
en ole valmis
luopumaan vapaudestani
jumalani,
antakaa minulle
anteeksi
maailman rajallisuus
ei vaan ole
minusta
se ei ole
onnellisuuteni
peruskallio
aika ja paikka
eivät
ole koskaan sitoneet
vapauttani
ja tärkeintähän
on, että
matka jatkuu
matka, joka
on lähtenyt
kirkkaudesta
valosta,
rakkaani
haluaisin peitellä
mieltymykseni
myötätuntoosi
niin kauniisti ne
sopivat vierekkäin
mutta silti
tiesin ettei
vallassani ollut
tuon onnellisuuden
taittua päiviksi
elämäni loppuun
miekkani katkaista
nuo vahvat siteet,
jotta kaikilla olisi
toivo, johon
he hartaasti uskovat
sillä vain kuolema
voi vapauttaa
lopullisuudellaan
mieluummin elämään kuollut
kuin kuollut
kuollut
ja haluankin
vapauttaa sanani
elämälle, jotta
saisin vapautuksen
sielulleni
uneni kestämään
aamun nousuun
ja silti tiesin
ettei etsintäni saa
rauhaa tässä
maailmassa,
tässä kiihkossa
rakkauttani
vapautumaan
kahleistaan
mutta en voi
antautua nyt
sillä silloin olisin
pettänyt itseni
ja pahempaa rangaistusta ei voi kenelläkään olla
jos on päättänyt
voittaa itsensä
antamalla elämänsä
kohtalon käsiin
miekalle, jonka
nimeen on kaiverrettu
yksinkertaisesti
Taistelu ja Rakkaus
tai
Onnellisesti Kuollut
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=w3bWR_aLlas
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut