Olen vuosia miettinyt
miten palata
edelleen pitäisin
pintani taipumatta
ja silti
koko asia
tuntuu hiipivän hiljalleen
voimakkaammin
kohti muistiani
kuin saalistaja,
joka yrittää
poistaa suojamuurin
päästääkseen kiinni
himoamaansa sisältöön
ja se matka
kestää aina
niin kauan
ajatusten kierrellessä
liikaa muistoissaan
joita ei ole koskaan ehkä tapahtunutkaan
-
miten voisin kuoria
nämä kuluneet vuodet
tässäkö on se
viattomuuteni käsitys
kaiken ajaa taas
käsitteensä voimallaan,
sekoittaen tunteeni
mitä minun sisälläni
oikeastaan tapahtuu
tuntui kuin
jokainen kohtaamani
tarina haluaisi kertoa
samaan aikaan
rakentaen aukkoja
jokaiseen yksityiskohtaa
menneen ajan rosvota
paloja niistä muistoista
-
näetkö miten ikkuna
luukkuni ovat kiinni
ja silti
joku kantaa tyhjiä
kuoria,
tunteetonta pantomiimia
rakkaita sieluni aarteita
sylissään
olen jo monet kerrat
itkenyt ja
luovuttanut nämä
ajatusten ruumiit lepoonsa
jokaisen menneen muistikuvan
ja siihen liittyvän
tulevaisuuden fantasiani
haudaten
ja nyt taas
joku lukee sen tarinoita,
yrittää sisustaa aavelaivaa
kohdatakseen
sielunsa hengen
epätoivoiset ja
syyllisyydentuntoiset ajatukset
jota ihmismieli voi kopassaan kantaa
-
jokainen iloinen
valoisa tapaaminen
alkoi muuttaa ympäröivää maisemaa,
tunteitamme
hienovaraisuudellamme
keksimme verukkeita ja
selityksiä
poissaolevuudellemme
valomme häipyi hämärään,
varjojen muodostaa
varjoja sielujemme kirkkauteen
aivan kuin olisin
jo aiemmin tajunnut
kasvattavani erämaata,
kasvattanut
iloisen tulevaisuuteni sukupuuttoon
asioita joita en
ymmärtänyt ja
nyt minun pakko
palata niihin
minun oltava itselleni jotain
voidakseni olla
maailmalle
rakkaudelleni jotain
mitä ymmärrän itsessäni
-
aiemmin en koskaan
osannut myötäillä
minkäänlaisia muotoja
vaan syöksyin aina
suoraan sisään,
piehtaroiden
heittelehtivyydessä
aikaa vastaan
kaikki tuntui aina
jäävän kesken,
en ymmärtänyt
että me olemme se
kirjoitus,
tarinan syy, joka
kertoo ja tekee
työnsä koskettaen
jokaista hetkeä
tietämättömyyttä
tehdäkseen tietonsa
siirtääkseen toisillemme
tuulen kuiskauksien voimalla
jotta me kuulisimme,
ymmärtäisimme tekojemme
merkityksen,
ettemme koskaan kaataisi sitä
puuta, jota ruokimme
tai rakastamme
ettemme synnyttäisi haamua,
joka vainoaa sielujemme
syvyyttä kuolemaamme asti
-
olenkohan ollut
jo montakin minuuttia hengittämättä,
sitä samaa avaruuden ilmattomuutta,
joka muumioi meidän kehomme
omantunnon tuskani
tapaa syyttää minua
tunkeilijaksi
ja samalla hetkellä
jostain kaukaa
korviin kuuluu
Lionelin
kaunis Hello
iskien tajuntani
ruostuneen saranan tavoin
irti sidoksistaan
toivoen pystyväni
tuntemaan jotain,
murtumaan tai
itkemään tuskani
kaiken kuulumattoman
elämästäni
kaiken sen kuilun,
jonka yli ei
ylpeyteni pystynyt rakentamaan
yhtään siltaa
ja miksi tämä ulkopuolisuus
kietoo viittaansa,
miksi uskoni kohde
ei auta heikkoa palvelijaansa
miksei se anna
ymmärrykseni hyväksyä,
että jokainen
valitsee polkunsa
lunastaa oman toivonsa
oman lupauksensa
pienen höyhenen tavoin
ollessaan onnekas
voidessaan pitää
liekkinsä valonaan
hennon hengityksensä
ajan turhuuksien
ympäröimänä
-
alitajunnan tietoisuus
asuu sielussani,
ja nyt nousuveden aikaan
se koskettelee jokaista
soluani
kaikessa on liikaa jotain
nautintoa, tuskaa ja inhoa
olin jo portaiden
ylätasanteella
tunsin vanhojen pintojen
toivottavan tulijan
tervetulleeksi
tai miten peili
heijastaa menneen,
aaveita,
jotka eivät
olleet pahansuopaisia
niiden täytyy olla
osana tätä,
kuulua ajan
leijailevaan suhinaan
osana tätä
vanhan naisen
epätasaista hengitystä,
joka tuntuu olevan
kuihtunut kärsimyksiinsä,
mutta kuitenkin
niin kaukana
ulottumattomissani
-
hetken jo luulin kuulleeni
kikatusta viereisestä
huoneesta
tulipa vastaan
se vahva parfyymi,
sen vahvistimilla
tapetoimani huone
ne kaiverrukset
siinä seinässä,
ne kuvat jossa
istuimme alasti
odottaen ihmeitä
kikatimme toistemme
erilaisuutta,
sitä hetkeä
kun loputon jumalan palvelus
siunasi hetkemme
emme ymmärtäneet
miksi seksi olisi syntiä
miksi se ihmisessä
asuva härnääjä osaa
koskettaa kohtaa,
joka vastaa nautinnollisuuteen
se pehko,
jolla ei koskaan
ollut nimeä tai
sen olemassaolosta ei
kukaan tiennyt
miten jokainen kosketus
ennen ei merkinnyt
mitään ja
nyt uudelleen seksuaalisuuteen
kirjoitettuna
jokainen hipaisu
kasvoi suurempaan
haluttavuuteen
ja nyt se avautui
ja puhui minulle
riisuessamme itsemme
näykkiessämme nuoruuteen
kasvaneen nälkämme
en voi koskaan unohtaa
miten silmäsi katsoivat,
rintasi kaari pakotti
kaiken tapahtumaan
istumaan hajareisin
kunnes huutamaton huuto
kiiri ja peitti
yön syleilyynsä
-
aloin kaihtamaan
pääni hoitoa,
aivojeni kalvot
eivät kaivaneet yhtään
uutta teesiä
halusin hoitaa haluni
voimaa,
nisää, joka
ruokkii ruumiini
jokaista poimua,
jokaista laskosta,
jonka ruumiisi peittää
ja haluaa löytäväni
haluaa askeleeni
astuvan yli kynnyksen,
josta paluu on
mahdoton
mahdottomuus,
joka elää
kasvaa ruumiini
toisella puolen
ihme, jollaisia
tiesin syntyneen
sanasta
ja nyt tekojeni seuraukset
merkitsivät sitä
samaa pyhää
rakkautta
samaa liekkiä,
joka loistaa saadessani sen
ajatukseeni,
sieluni mieleen tai
hajareisin ruumiiseeni
hiestä liukas ruumis kiinni
elämässä ja sanan ikuisuus
erottamattomina toisistamme
kärpänen, joka ei osaa vastustaa valonsa kirkkautta
vaan astuu perkeleellisen erektionsa
sen sijaan, että repisi paholaisen sisuksistaan
säästäisi kaiken ollakseen täydellinen
sielunsa kaltainen
-
palasin takaisin
siihen taloon
vuosien takaisiin
tunteisiin,
ei lupaa haasteisiin
ei seikkailuun ja
kuinka se työnsi minut
sisuksistaan
oliko kaikki elänyt
aikansa yli,
vai oliko tunne talossa
minussa vai autiudessa
sen valta on musertava,
ottaessani kaiken menneen
harteilleni
mutta silti sen
kertomassa tarinassa
on jotain kaunista
jotain salaperäistä,
jonka tietoisuus
nukutti meidät
iltaisin uneen
joka oli muutakin
kuin pelkkä kunniallisuus
käännellessään niitä
ajatuksia ja mahdollisuuksia,
jotka jäivät
tulevaisuuden rajoihin
ennustuksen petoihin
joita kukaan ei saisi löytää
ja koskettaa
-
mikä on oikein
mikä väärin
sallittu ja kielletty
ovat aina painineet kanssani
muistan kuin olin
haaksirikkoutunut
tuntemattoman äärelle
rauhallisen pintasilauksen
alla riehui
elämäni kiirastuli
ilmestyskirjaani oli
ilmestynyt
yhden ja tuhannen yön
kiiltokuvia
mutta ne käärmeet
eivät sihisseet,
polttaneet myrkkyään
syntisen sielun
uskottomuudessa
vaan ne hymyilivät,
yksikään ei kieltäytynyt
hylännyt vääräuskoista
fariseusta
pelkäsin kuollakseni
kuolevani jokaisen
kauniin kehon käsittelyssä,
kuolevani autuuden hymy huulillani
mutta ei minuun
mikään henki iskenyt,
kynnet vain raapivat lihaani
omistautumiseni musiikille
sai ruumiini käsittämään
maailman olevan täynnä
vastuuntuntoisia
ettei tie, totuus ja elämä
tarkoita pelkästään
itsensä kieltämistä
elämän kulkua ohi
niiden anteliaiden
rintojen tai suun
tapaa käsitellä
pyhäksi luulemaani ruumista
-
kuolema osaa
joskus tulla
hitaasti, tiedostamatta
se tuoksuu jo
seuraavien tuntien
sieraimissa
ja silti en tunne
ahdistuneisuutta tai
pelkoa
se on kuin
se kielletyn aukon
kalvo, jota
suojelemme viimeiseen asti
rakkaimmallemme
ja sitten kun se
vieritetään
suultaan
tunnetkin miten
jokainen halu haluaisi
vapautua,
tuntea toiveensa saavansa täyttymyksensä
mutta tapahtuiko mitään,
aivan kuin joku olisikin
ollut rosvo
ehtimättä edes kiihottua,
nousematta siivilleen
se oli jo ohi
olikohan joku valehdellut
syyttäisinkö jopa jumalaa,
ei
ihminen on vain pettänyt
itsensä
-
nyt sen viimeisen portin
ääressä on se sama kuiskaus,
miten ne silkkihanskat
voivatkin muuttua
karkeaan rukkaseen
olinhan ylittänyt sen rajan
kulkenut pitkän matkan,
jota nyt historiaksikin kutsutaan
ja katsoin kuinka hengitys siinä sängyllä lähelläni hidastuu
ymmärtäessäni miten jokainen
onkin itsensä tuomari
kulkiessaan omia polkujaan,
pitäessään ihmistä, raamattua
tai elämää pelastusrenkaanaan
kaikki luulevat tekevänsä sen puhtaasta rakkaudesta
ja silti olen iloinen puolestasi,
rukoilen voimaa, että olet rakkautesi näköinen
saat sen mihin olet aina uskonut
-
itkiessäni huomaan ettei tässä
hetkessä ole todellisuutta,
miettiessäni menneisyyttä
aikajanojeni merkityksiä
ja mitä siinä hitaassa hengityksessä
kuulenkaan
siinä on sinun elämäsi
talon varjoista huomaan,
että tähdet alkavat hiipua,
aurinko teki nousuaan
kellertävään mielihyvään
meren kohinasta tietää
tuulien saapuvan
sinun on nyt hyvä mennä,
kiitos kaikesta ja anteeksi
rakkaudella sinun
miten palata
edelleen pitäisin
pintani taipumatta
ja silti
koko asia
tuntuu hiipivän hiljalleen
voimakkaammin
kohti muistiani
kuin saalistaja,
joka yrittää
poistaa suojamuurin
päästääkseen kiinni
himoamaansa sisältöön
ja se matka
kestää aina
niin kauan
ajatusten kierrellessä
liikaa muistoissaan
joita ei ole koskaan ehkä tapahtunutkaan
-
miten voisin kuoria
nämä kuluneet vuodet
tässäkö on se
viattomuuteni käsitys
kaiken ajaa taas
käsitteensä voimallaan,
sekoittaen tunteeni
mitä minun sisälläni
oikeastaan tapahtuu
tuntui kuin
jokainen kohtaamani
tarina haluaisi kertoa
samaan aikaan
rakentaen aukkoja
jokaiseen yksityiskohtaa
menneen ajan rosvota
paloja niistä muistoista
-
näetkö miten ikkuna
luukkuni ovat kiinni
ja silti
joku kantaa tyhjiä
kuoria,
tunteetonta pantomiimia
rakkaita sieluni aarteita
sylissään
olen jo monet kerrat
itkenyt ja
luovuttanut nämä
ajatusten ruumiit lepoonsa
jokaisen menneen muistikuvan
ja siihen liittyvän
tulevaisuuden fantasiani
haudaten
ja nyt taas
joku lukee sen tarinoita,
yrittää sisustaa aavelaivaa
kohdatakseen
sielunsa hengen
epätoivoiset ja
syyllisyydentuntoiset ajatukset
jota ihmismieli voi kopassaan kantaa
-
jokainen iloinen
valoisa tapaaminen
alkoi muuttaa ympäröivää maisemaa,
tunteitamme
hienovaraisuudellamme
keksimme verukkeita ja
selityksiä
poissaolevuudellemme
valomme häipyi hämärään,
varjojen muodostaa
varjoja sielujemme kirkkauteen
aivan kuin olisin
jo aiemmin tajunnut
kasvattavani erämaata,
kasvattanut
iloisen tulevaisuuteni sukupuuttoon
asioita joita en
ymmärtänyt ja
nyt minun pakko
palata niihin
minun oltava itselleni jotain
voidakseni olla
maailmalle
rakkaudelleni jotain
mitä ymmärrän itsessäni
-
aiemmin en koskaan
osannut myötäillä
minkäänlaisia muotoja
vaan syöksyin aina
suoraan sisään,
piehtaroiden
heittelehtivyydessä
aikaa vastaan
kaikki tuntui aina
jäävän kesken,
en ymmärtänyt
että me olemme se
kirjoitus,
tarinan syy, joka
kertoo ja tekee
työnsä koskettaen
jokaista hetkeä
tietämättömyyttä
tehdäkseen tietonsa
siirtääkseen toisillemme
tuulen kuiskauksien voimalla
jotta me kuulisimme,
ymmärtäisimme tekojemme
merkityksen,
ettemme koskaan kaataisi sitä
puuta, jota ruokimme
tai rakastamme
ettemme synnyttäisi haamua,
joka vainoaa sielujemme
syvyyttä kuolemaamme asti
-
olenkohan ollut
jo montakin minuuttia hengittämättä,
sitä samaa avaruuden ilmattomuutta,
joka muumioi meidän kehomme
omantunnon tuskani
tapaa syyttää minua
tunkeilijaksi
ja samalla hetkellä
jostain kaukaa
korviin kuuluu
Lionelin
kaunis Hello
iskien tajuntani
ruostuneen saranan tavoin
irti sidoksistaan
toivoen pystyväni
tuntemaan jotain,
murtumaan tai
itkemään tuskani
kaiken kuulumattoman
elämästäni
kaiken sen kuilun,
jonka yli ei
ylpeyteni pystynyt rakentamaan
yhtään siltaa
ja miksi tämä ulkopuolisuus
kietoo viittaansa,
miksi uskoni kohde
ei auta heikkoa palvelijaansa
miksei se anna
ymmärrykseni hyväksyä,
että jokainen
valitsee polkunsa
lunastaa oman toivonsa
oman lupauksensa
pienen höyhenen tavoin
ollessaan onnekas
voidessaan pitää
liekkinsä valonaan
hennon hengityksensä
ajan turhuuksien
ympäröimänä
-
alitajunnan tietoisuus
asuu sielussani,
ja nyt nousuveden aikaan
se koskettelee jokaista
soluani
kaikessa on liikaa jotain
nautintoa, tuskaa ja inhoa
olin jo portaiden
ylätasanteella
tunsin vanhojen pintojen
toivottavan tulijan
tervetulleeksi
tai miten peili
heijastaa menneen,
aaveita,
jotka eivät
olleet pahansuopaisia
niiden täytyy olla
osana tätä,
kuulua ajan
leijailevaan suhinaan
osana tätä
vanhan naisen
epätasaista hengitystä,
joka tuntuu olevan
kuihtunut kärsimyksiinsä,
mutta kuitenkin
niin kaukana
ulottumattomissani
-
hetken jo luulin kuulleeni
kikatusta viereisestä
huoneesta
tulipa vastaan
se vahva parfyymi,
sen vahvistimilla
tapetoimani huone
ne kaiverrukset
siinä seinässä,
ne kuvat jossa
istuimme alasti
odottaen ihmeitä
kikatimme toistemme
erilaisuutta,
sitä hetkeä
kun loputon jumalan palvelus
siunasi hetkemme
emme ymmärtäneet
miksi seksi olisi syntiä
miksi se ihmisessä
asuva härnääjä osaa
koskettaa kohtaa,
joka vastaa nautinnollisuuteen
se pehko,
jolla ei koskaan
ollut nimeä tai
sen olemassaolosta ei
kukaan tiennyt
miten jokainen kosketus
ennen ei merkinnyt
mitään ja
nyt uudelleen seksuaalisuuteen
kirjoitettuna
jokainen hipaisu
kasvoi suurempaan
haluttavuuteen
ja nyt se avautui
ja puhui minulle
riisuessamme itsemme
näykkiessämme nuoruuteen
kasvaneen nälkämme
en voi koskaan unohtaa
miten silmäsi katsoivat,
rintasi kaari pakotti
kaiken tapahtumaan
istumaan hajareisin
kunnes huutamaton huuto
kiiri ja peitti
yön syleilyynsä
-
aloin kaihtamaan
pääni hoitoa,
aivojeni kalvot
eivät kaivaneet yhtään
uutta teesiä
halusin hoitaa haluni
voimaa,
nisää, joka
ruokkii ruumiini
jokaista poimua,
jokaista laskosta,
jonka ruumiisi peittää
ja haluaa löytäväni
haluaa askeleeni
astuvan yli kynnyksen,
josta paluu on
mahdoton
mahdottomuus,
joka elää
kasvaa ruumiini
toisella puolen
ihme, jollaisia
tiesin syntyneen
sanasta
ja nyt tekojeni seuraukset
merkitsivät sitä
samaa pyhää
rakkautta
samaa liekkiä,
joka loistaa saadessani sen
ajatukseeni,
sieluni mieleen tai
hajareisin ruumiiseeni
hiestä liukas ruumis kiinni
elämässä ja sanan ikuisuus
erottamattomina toisistamme
kärpänen, joka ei osaa vastustaa valonsa kirkkautta
vaan astuu perkeleellisen erektionsa
sen sijaan, että repisi paholaisen sisuksistaan
säästäisi kaiken ollakseen täydellinen
sielunsa kaltainen
-
palasin takaisin
siihen taloon
vuosien takaisiin
tunteisiin,
ei lupaa haasteisiin
ei seikkailuun ja
kuinka se työnsi minut
sisuksistaan
oliko kaikki elänyt
aikansa yli,
vai oliko tunne talossa
minussa vai autiudessa
sen valta on musertava,
ottaessani kaiken menneen
harteilleni
mutta silti sen
kertomassa tarinassa
on jotain kaunista
jotain salaperäistä,
jonka tietoisuus
nukutti meidät
iltaisin uneen
joka oli muutakin
kuin pelkkä kunniallisuus
käännellessään niitä
ajatuksia ja mahdollisuuksia,
jotka jäivät
tulevaisuuden rajoihin
ennustuksen petoihin
joita kukaan ei saisi löytää
ja koskettaa
-
mikä on oikein
mikä väärin
sallittu ja kielletty
ovat aina painineet kanssani
muistan kuin olin
haaksirikkoutunut
tuntemattoman äärelle
rauhallisen pintasilauksen
alla riehui
elämäni kiirastuli
ilmestyskirjaani oli
ilmestynyt
yhden ja tuhannen yön
kiiltokuvia
mutta ne käärmeet
eivät sihisseet,
polttaneet myrkkyään
syntisen sielun
uskottomuudessa
vaan ne hymyilivät,
yksikään ei kieltäytynyt
hylännyt vääräuskoista
fariseusta
pelkäsin kuollakseni
kuolevani jokaisen
kauniin kehon käsittelyssä,
kuolevani autuuden hymy huulillani
mutta ei minuun
mikään henki iskenyt,
kynnet vain raapivat lihaani
omistautumiseni musiikille
sai ruumiini käsittämään
maailman olevan täynnä
vastuuntuntoisia
ettei tie, totuus ja elämä
tarkoita pelkästään
itsensä kieltämistä
elämän kulkua ohi
niiden anteliaiden
rintojen tai suun
tapaa käsitellä
pyhäksi luulemaani ruumista
-
kuolema osaa
joskus tulla
hitaasti, tiedostamatta
se tuoksuu jo
seuraavien tuntien
sieraimissa
ja silti en tunne
ahdistuneisuutta tai
pelkoa
se on kuin
se kielletyn aukon
kalvo, jota
suojelemme viimeiseen asti
rakkaimmallemme
ja sitten kun se
vieritetään
suultaan
tunnetkin miten
jokainen halu haluaisi
vapautua,
tuntea toiveensa saavansa täyttymyksensä
mutta tapahtuiko mitään,
aivan kuin joku olisikin
ollut rosvo
ehtimättä edes kiihottua,
nousematta siivilleen
se oli jo ohi
olikohan joku valehdellut
syyttäisinkö jopa jumalaa,
ei
ihminen on vain pettänyt
itsensä
-
nyt sen viimeisen portin
ääressä on se sama kuiskaus,
miten ne silkkihanskat
voivatkin muuttua
karkeaan rukkaseen
olinhan ylittänyt sen rajan
kulkenut pitkän matkan,
jota nyt historiaksikin kutsutaan
ja katsoin kuinka hengitys siinä sängyllä lähelläni hidastuu
ymmärtäessäni miten jokainen
onkin itsensä tuomari
kulkiessaan omia polkujaan,
pitäessään ihmistä, raamattua
tai elämää pelastusrenkaanaan
kaikki luulevat tekevänsä sen puhtaasta rakkaudesta
ja silti olen iloinen puolestasi,
rukoilen voimaa, että olet rakkautesi näköinen
saat sen mihin olet aina uskonut
-
itkiessäni huomaan ettei tässä
hetkessä ole todellisuutta,
miettiessäni menneisyyttä
aikajanojeni merkityksiä
ja mitä siinä hitaassa hengityksessä
kuulenkaan
siinä on sinun elämäsi
talon varjoista huomaan,
että tähdet alkavat hiipua,
aurinko teki nousuaan
kellertävään mielihyvään
meren kohinasta tietää
tuulien saapuvan
sinun on nyt hyvä mennä,
kiitos kaikesta ja anteeksi
rakkaudella sinun
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=pmESue0cnpo
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Rakastuminen muuttaa meitä aina jollakin tavalla, saa näkemään asioita eri perspektiivistä, opettaa luopumaan, liika itsekeskeisyys, omaan napaan katsominen jää..
Niin sen pitää ollakin, rakkaus on sielun sekä ruumiin matka tuntemattomaan, sen myötä meidän on mahdollista oppia paljon itsestämme sekä toisesta.
Sivut