Mistähän se
johtuu, että
tulee koettua
merkityksellisiä asioita
jonkun kanssa
jota
hädin tuskin edes tuntee
tekeekö näennäinen
vapaus ja
sitoutumaton vastuuttomuus
mahdollisuuden
tai aukeaako
sovinnaisuuteen
aukko, jonka
läpi on helpompi
kurkistaa
kun ei osaa
aavistaa toisen
reaktioita
suhtautumista
yönhiljaiseen tai
miten ihmisellä
on kyky improvisoida
tehdessään jotain spontaania
siinä hetkessä
maailma ei kuulukaan
enää itsellesi
vaan repeytyy kahteen
tuntemattomaan osaan
ja miten se kiihottaakin
ihmisessä asuvaa
uteliaisuutta löytämään
jotain uutta ja kohtaamatonta
-
monesti se
ihmisen pimeys
nostetaan valoon
siinä uudessa
valossa mikä lankeaa
tapahtuneen ylle
versoo uusia alkuja
miten varjot
osaavatkaan materialisoitua,
kokiessaan jotain
ensimmäistä tai
viimeistä kertaa
sellainen sokea ja
jäytävä omatunto
liikkumattomuudessaan
ja hetkellisesti
jokin ihmeellinen voima
tahtoo ajaa sinut
jyrkänteen reunalle
ja saattaakin luoda ihanteen
tai kohtalokkaan tragedian
riippuen miten
harjoittelematon
performanssisi
vie sinua vallassaan
jollain ajattelun tasolla
jopa pienimuotoinen avioliitto,
jossa itse varaus ja
varautuminen ovat melko ohuella jäällä
miettikääs nyt
miten joku universaali
viattomuus lähtee
pienestä tunteen purkauksesta
ja sen elämänradan
kesto riippuukin täysin
vuoden ajoista tai
hetkellisyyden oikuista
kuten muuttolintujen pyrähdykset
maailmankartalla
tai moraalisuuden reunat
ihmisten välisissä suhteissa
-
kaikessa aika
ja opetellut nyanssit
ovat avainasemassa
ajatteleppa tilannetta
istuessasi vastakkain
henkilön kanssa
katseltuasi
huoliteltua ulkonäköä
miten sääret ja
rintavarustus hengittävät
silmillään luodakseen
ja viedäkseen tilan
pois illuusiostani
nilkat ojentuvat ja
ne täyteläiset huulet
sanovat kuiskauksen omaisesti
jotain korvaani ulottuvuudessa
ja se katse, kun
ne kuumenneet sanat
saavuttivat tajuntani
ja minun pitäisi
osata ottaa tilanne haltuuni,
karulla viileydellä
tai sitten
langenneena onnellisuuteeni
siis alkaako vai kuoleeko
tämä orastava keskustelu
vai
puhutaanko vaan mielenkiinnottomasta säästä
-
kuinkakohan monesti
elämässäni olen
istunut kuin
”paska junttilan seinässä”
kiertäen tätä sama ympyrää
se ei tarkoita william shakespearea,
ollako vai eikö olla
vaan
kohdataanko vai eikö kohdata
siis mihin ihmisen puhe voisi
johtaa,
tahattomaan hipaisuun
kosketukseen olkapäälle
tai siinä vaiheessa
kun hengityksen kuulee
korvakäytävässään
on todennäköisesti jo
melko lähellä vyötäröä
ja strategisen kolmion mustaa energiaa,
joka on aina vienyt miehen mennessään
-
tai voisimmehan me
ottaa lasilliset,
keskustella uudesta
novellistasi
kuunnella toistemme
puhetta,
minkälaista resonointia
kehystämämme
yhteys kaiuttaa
meistähän voisi
tulla meduusa
pitkine lonkeroineen
miten se huumori
kukkisi siinä kämmenillä
ja
ottaisi käärmeen
kietoutuvuuteen houkuttavan
muodon
miten sihisee
ja soi
elämän syvissä soissa
luonteensa valoisuus
valaisee tienoon
haihduttaakseen kohtaamansa
ristiriitaisuudet
olisin luultavimmin myyty,
valmis partiopoika
sielulliseen kokemukseen
johon vietit aukenevat
kuullessaan
ota minut nyt tai unhoita iäksi
-
ihminen saattaa joutua sekunneissa
päättämään elämästään,
aivan kuin lentokoneen sakatessa
saattaa olla viimehetkillä
mahdollisuus oikaista
virhe tai syöksyä hurmioon (turmioon)
mutta minä
muistan kuitenkin
aina nimesi,
kuvasi
joka on tatuoituna sydämeeni
ne juuret olen
kasvattanut h****tin syvältä,
sieltä asti
mitä en halua koskaan enää nähdä silmissäni
korkeaan taivaaseen,
jonka unelmaa olen
kanssasi kulkenut
olen tiedostanut
pimeän puoleni,
sen toisen puolen peilistäni
katsoessani silmiin,
joka
kehittää ajatuksissaan
elämää
kasvoja joita
tietää ja joutuu
olemaan kohtaamatta
päästäkseni takaisin todellisuuteeni
-
olen onnellinen
voidessani nähdä sinut
kehyksissäni
jokaisen
pisteen ja palasen
yllättäviä käänteitä
miten aika
on levittänyt peiton allemme
nähdäkseen jokaisen
aurinkosi syttyvän
ja sulkemaan silmämme
putoavien tähtien
kaivertaa lupauksemme
sillä kaiken mitä
olen kirjoittanut
olen nähnyt silmilläni
ja kokenut kanssasi
siinä on jotain samaa
kuin sokea veisi sokeaa
uskonsa ja
rajattoman tahtonsa voimalla
rakastaessaan pyyteettömästi,
kantaessaan ja antaessaan
kaiken mitä hänellä on annettavanaan
-
jokaisella on kuitenkin omat aneensa
omat heikkoutensa ja
ajatuksensa
paratiisistaan karkottamiseen
oikeudenmukaisuuksien ovia kulkiessaan
mutta rakkaus loistaa
kuin kaunis valo
pääsi päällä
ja sinun täytyy vain seurata sitä valoa
elämää ja kohtaloa
-
ja kun nyt avaan silmäni,
minä muistan kaiken minkä olin unohtanut
siinä ei ole mitään salaperäistä todellisuutta
näen vain yhdet kasvot vieressäni,
kuulen meren ja tuulen
sinisyyteen laskevan hämärän äänet
se on kuin myöhäinen elokuva, mutta kauniimpi ja aidompi todellisuudessaan
jossa tekstini ei haluaisi jättää viimeistä sanaa
kuten minäkään en haluaisi jättää hyvästejä rakkaudelleni
johtuu, että
tulee koettua
merkityksellisiä asioita
jonkun kanssa
jota
hädin tuskin edes tuntee
tekeekö näennäinen
vapaus ja
sitoutumaton vastuuttomuus
mahdollisuuden
tai aukeaako
sovinnaisuuteen
aukko, jonka
läpi on helpompi
kurkistaa
kun ei osaa
aavistaa toisen
reaktioita
suhtautumista
yönhiljaiseen tai
miten ihmisellä
on kyky improvisoida
tehdessään jotain spontaania
siinä hetkessä
maailma ei kuulukaan
enää itsellesi
vaan repeytyy kahteen
tuntemattomaan osaan
ja miten se kiihottaakin
ihmisessä asuvaa
uteliaisuutta löytämään
jotain uutta ja kohtaamatonta
-
monesti se
ihmisen pimeys
nostetaan valoon
siinä uudessa
valossa mikä lankeaa
tapahtuneen ylle
versoo uusia alkuja
miten varjot
osaavatkaan materialisoitua,
kokiessaan jotain
ensimmäistä tai
viimeistä kertaa
sellainen sokea ja
jäytävä omatunto
liikkumattomuudessaan
ja hetkellisesti
jokin ihmeellinen voima
tahtoo ajaa sinut
jyrkänteen reunalle
ja saattaakin luoda ihanteen
tai kohtalokkaan tragedian
riippuen miten
harjoittelematon
performanssisi
vie sinua vallassaan
jollain ajattelun tasolla
jopa pienimuotoinen avioliitto,
jossa itse varaus ja
varautuminen ovat melko ohuella jäällä
miettikääs nyt
miten joku universaali
viattomuus lähtee
pienestä tunteen purkauksesta
ja sen elämänradan
kesto riippuukin täysin
vuoden ajoista tai
hetkellisyyden oikuista
kuten muuttolintujen pyrähdykset
maailmankartalla
tai moraalisuuden reunat
ihmisten välisissä suhteissa
-
kaikessa aika
ja opetellut nyanssit
ovat avainasemassa
ajatteleppa tilannetta
istuessasi vastakkain
henkilön kanssa
katseltuasi
huoliteltua ulkonäköä
miten sääret ja
rintavarustus hengittävät
silmillään luodakseen
ja viedäkseen tilan
pois illuusiostani
nilkat ojentuvat ja
ne täyteläiset huulet
sanovat kuiskauksen omaisesti
jotain korvaani ulottuvuudessa
ja se katse, kun
ne kuumenneet sanat
saavuttivat tajuntani
ja minun pitäisi
osata ottaa tilanne haltuuni,
karulla viileydellä
tai sitten
langenneena onnellisuuteeni
siis alkaako vai kuoleeko
tämä orastava keskustelu
vai
puhutaanko vaan mielenkiinnottomasta säästä
-
kuinkakohan monesti
elämässäni olen
istunut kuin
”paska junttilan seinässä”
kiertäen tätä sama ympyrää
se ei tarkoita william shakespearea,
ollako vai eikö olla
vaan
kohdataanko vai eikö kohdata
siis mihin ihmisen puhe voisi
johtaa,
tahattomaan hipaisuun
kosketukseen olkapäälle
tai siinä vaiheessa
kun hengityksen kuulee
korvakäytävässään
on todennäköisesti jo
melko lähellä vyötäröä
ja strategisen kolmion mustaa energiaa,
joka on aina vienyt miehen mennessään
-
tai voisimmehan me
ottaa lasilliset,
keskustella uudesta
novellistasi
kuunnella toistemme
puhetta,
minkälaista resonointia
kehystämämme
yhteys kaiuttaa
meistähän voisi
tulla meduusa
pitkine lonkeroineen
miten se huumori
kukkisi siinä kämmenillä
ja
ottaisi käärmeen
kietoutuvuuteen houkuttavan
muodon
miten sihisee
ja soi
elämän syvissä soissa
luonteensa valoisuus
valaisee tienoon
haihduttaakseen kohtaamansa
ristiriitaisuudet
olisin luultavimmin myyty,
valmis partiopoika
sielulliseen kokemukseen
johon vietit aukenevat
kuullessaan
ota minut nyt tai unhoita iäksi
-
ihminen saattaa joutua sekunneissa
päättämään elämästään,
aivan kuin lentokoneen sakatessa
saattaa olla viimehetkillä
mahdollisuus oikaista
virhe tai syöksyä hurmioon (turmioon)
mutta minä
muistan kuitenkin
aina nimesi,
kuvasi
joka on tatuoituna sydämeeni
ne juuret olen
kasvattanut h****tin syvältä,
sieltä asti
mitä en halua koskaan enää nähdä silmissäni
korkeaan taivaaseen,
jonka unelmaa olen
kanssasi kulkenut
olen tiedostanut
pimeän puoleni,
sen toisen puolen peilistäni
katsoessani silmiin,
joka
kehittää ajatuksissaan
elämää
kasvoja joita
tietää ja joutuu
olemaan kohtaamatta
päästäkseni takaisin todellisuuteeni
-
olen onnellinen
voidessani nähdä sinut
kehyksissäni
jokaisen
pisteen ja palasen
yllättäviä käänteitä
miten aika
on levittänyt peiton allemme
nähdäkseen jokaisen
aurinkosi syttyvän
ja sulkemaan silmämme
putoavien tähtien
kaivertaa lupauksemme
sillä kaiken mitä
olen kirjoittanut
olen nähnyt silmilläni
ja kokenut kanssasi
siinä on jotain samaa
kuin sokea veisi sokeaa
uskonsa ja
rajattoman tahtonsa voimalla
rakastaessaan pyyteettömästi,
kantaessaan ja antaessaan
kaiken mitä hänellä on annettavanaan
-
jokaisella on kuitenkin omat aneensa
omat heikkoutensa ja
ajatuksensa
paratiisistaan karkottamiseen
oikeudenmukaisuuksien ovia kulkiessaan
mutta rakkaus loistaa
kuin kaunis valo
pääsi päällä
ja sinun täytyy vain seurata sitä valoa
elämää ja kohtaloa
-
ja kun nyt avaan silmäni,
minä muistan kaiken minkä olin unohtanut
siinä ei ole mitään salaperäistä todellisuutta
näen vain yhdet kasvot vieressäni,
kuulen meren ja tuulen
sinisyyteen laskevan hämärän äänet
se on kuin myöhäinen elokuva, mutta kauniimpi ja aidompi todellisuudessaan
jossa tekstini ei haluaisi jättää viimeistä sanaa
kuten minäkään en haluaisi jättää hyvästejä rakkaudelleni
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=1xpFqsAAI1A&list=RD1xpFqsAAI1A&start_radio=1
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut