Pitkään odotettu
ja kärsimätön
onnellisuus
sähköisti ruumiini
säröstä säröön
jotain niin kaunista
lävisti pienen
pienet aukkonsa
aivan kuin
tunteelle olisi
annettu tehtävä
maistaa ja maistua
matkan päähän
-
värisevä ystävällisyys,
jolla ei ollut
tarkoitus
tällä kertaa pelastaa
koko maailmaa
ainoastaan
tyydyttää avuton itsekkyys
keventää sydäntäni
tehdessään sitä minkä
nyt tuntee rakastaesaan
ja ristiessään
kätensä kauniiseen kiitokseen
ettei se murtaisi
pienen
pieniin palohin
välkkymään
ilonsa
tuntemattomille teille
ilmottamaan
taivaan kantensa
olevan jo täynnä
tähtiä,
kuun sirpillisiä
heliseviä hymyjä
-
tulevaisuudesta
katson menneisyyteeni
kaikki hyllyköt
täynnä sitä samaa,
estäen kulkemasta eteenpäin
näkemästä huomiseen
puolinaisten töiden
ja haaveiden
juurtua komediaansa
vaikka niissä
pitäisi itkeä
trakediansa tapaa
istua rooleissaan
tyytyen omiin sepustuksiinsa
elämän mahdottomuudesta
-
halut, halut
ja sieltä kohti
pettymysten päämäärää
koska fantasiat
eivät muuttuneetkaan
elävyyteen
tuoksujen ja äänten
kaaokseen
kasaantua korviemme väliksi
vaikka tarkoitus oli
tappaa vaivaantunut hiljaisuus
kirvelevät kyyneleet
sen koko absurdiuden
tavasta
asettua kuolemaan
puolestamme
koska emme halunneet vastata teoistamme
-
mukava uittaa
paperiveneitä elämässä
ja nähdä niiden uppominen
hakkaamme rystysemme
säröille
saadaksemme
auringon mahtumaan
ympärillemme
ja silti emme löydä
sitä mitä tavoittelemme,
koska emme ole tehneet sen eteen mitään
ei pelkkä ajatus riitä elämään
uskosta syntyy
ympäristöä myötäilevä
kompromissi,
vittu, kaiken ilon pilaava
väsymys
pakkomielle, joka pyörii
niin kovaa, että
synnymme kuolleena
ja meidät aidataan
sääntöihin ja kieltoihin
ja kohta huomamme
mieluummin jo kuolevamme
kuin että
tekisimme yhden pienen asian,
joka tekisi meidät onnelliseksi
-
olemme itsepetoksemme mestareita
korkeakoulun käyneitä näyttelijöitä
kukaan ei edes tiedä kuolleen nimeä
eikä kukaan ajattele meitä
tyydymme olevaan,
olemaan tietyn kuvion
moninaisia toistumia
ja silti pelkäämme jonkun satuttavan
itsensä,
vaikka todellisuudessa
satutamme vain itse itseämme
olemalla
uhri, syyttäjä
ikvisiittori ja
paskan maku samassa persoonassa
-
menettäessään
tuntee
saavansa
mittasuhteet arvoilleen
mikä siinä
nyt on, että
kaiken maailman kangastukset
ovat näkömme illuusio
ja
panssari todelliselle kohtaamiselle
annamme satiinisen sisuksemme
näivettyä
sen sijaan, että
antaisimme hurmiomme
asettua himon sykkeen keskipisteeksi
vain koska me pelkäämme
elämää ja toisiamme
-
pelaamme pelkästään
omalla alueellamme,
vaikka meidän
pitäisi kohdata ympäristömme
turrutamme itsemme
tyhjyydestä tyhmyyteen
ja jos joku erehtyy
ilmaisemaan itsensä
aina löytyy katse tai
lause, joka
tappaa oraalle nouseen
itsetunnon rippeen häpeään,
jota ei ole olemassakaan
-
olen jotenkin
rypistänut yksinäisyyteni,
kaipaan taas ylenmäärin rakkautta
olen muuttunut kuurosta
kuulevaksi oman
meluni hiljaisuudessa
pelkään ihmistuntemuseni
herkyyden puolesta,
koska jokainen aito tai kaukainen kosketus
kertoo koskettajastaan
aina itslleni liikaa ja
en haluaisi nyt heti alkuun
antaa sen pilata kaikkea
palata tunteitteni samaistumiskykyyn,
joka liian nopeasti palauttaa
hiljaisuuteni läsnäolevaksi
sanoilla on liian suuri voima
ihmiset eivät jaksa ajatella mitä sanovat
suoltavat ja suoltavat,
kun monasti hiljaisuus ja
läsnä oleva tunne voisi
pelastaa koko maailman
-
ilottomuus ihmisen
ihossa heijastuu kasvoihin
silmät halauaisivat aina
heti nähdä juonen loppuun,
jotta voisi päättää
ottaaako kiinni
vai jättääkö
olen usein jättänyt
jokaista höyhenenkevyttä
iloa on seurannut
onnellisuutta pelkäävä hiljaisuus
räiskyvät valot,
hurtti huumorikaan ei
ole synnyttänyt eloa
vain pimeys on
estänyt ketään näkemästä
eihän kukaan näe, jos
ei oikeasti edes halua
aukaista silmiään
-
olen taas ajatellut
liikaa,
on aika palata
takaisin elämään
siirtyä valorajan
etupuolelle
avaan oven
ja alan polttomerkitä
tunteitani ja ruumistani
uusilla kuviolla
odottamattoman odottaminen
muuttuu lähemmäs
olemassaoloa
monien vaihtoehtojen
ristituleen,
tuntiessani iseni jälleen eläväksi
-
kaikki alkoi
tapahtua kuin hengitys ja
käveleminen
refelkseistä
hioitui sydän, joka
pumppasi tahtomattaan
ajatusten tulva muuttui
ja läheni
väritetyn mielikuvituksen
maailmaa
vapauteni sovitteli
tietään epäjärjestykseen,
asioiden sismpään
tunnistaen tavan jolla
käsitellä tunteitaan
-
sanat olivat siinä
suudelman omaisesa
tavassa jakaa
ihminen askelmiin,
joita ei ole
kukaan ei voi
lähestyä sitä hetkeä,
jossa halu elää on
uupumusta väkevämpi
tulitikun raapia
ilonsa reunaa syttyäkseen
ja syttyessään sytyttää
sydämensä
-
kuolemalla kerran
voi jatkaa uutta elämää,
sanomalla mitä sisin käski sanoa
ja tekemällä mitä
oli tehtävä
niin se tunne menee
ihmisen läpi
jälkeäkään jättämättä
eikä silläkään ole niin väliä
-
eihän tässä mitenkään ole koskaan kenellekään käynyt
yritystään enempää ei voi saavuttaa,
tahtoan enempää tavoittaa
ja ovia kyllä riittää mihin koputtaa
ja aina tulee joku joka sanoo
että
väärin koputettu
ja kärsimätön
onnellisuus
sähköisti ruumiini
säröstä säröön
jotain niin kaunista
lävisti pienen
pienet aukkonsa
aivan kuin
tunteelle olisi
annettu tehtävä
maistaa ja maistua
matkan päähän
-
värisevä ystävällisyys,
jolla ei ollut
tarkoitus
tällä kertaa pelastaa
koko maailmaa
ainoastaan
tyydyttää avuton itsekkyys
keventää sydäntäni
tehdessään sitä minkä
nyt tuntee rakastaesaan
ja ristiessään
kätensä kauniiseen kiitokseen
ettei se murtaisi
pienen
pieniin palohin
välkkymään
ilonsa
tuntemattomille teille
ilmottamaan
taivaan kantensa
olevan jo täynnä
tähtiä,
kuun sirpillisiä
heliseviä hymyjä
-
tulevaisuudesta
katson menneisyyteeni
kaikki hyllyköt
täynnä sitä samaa,
estäen kulkemasta eteenpäin
näkemästä huomiseen
puolinaisten töiden
ja haaveiden
juurtua komediaansa
vaikka niissä
pitäisi itkeä
trakediansa tapaa
istua rooleissaan
tyytyen omiin sepustuksiinsa
elämän mahdottomuudesta
-
halut, halut
ja sieltä kohti
pettymysten päämäärää
koska fantasiat
eivät muuttuneetkaan
elävyyteen
tuoksujen ja äänten
kaaokseen
kasaantua korviemme väliksi
vaikka tarkoitus oli
tappaa vaivaantunut hiljaisuus
kirvelevät kyyneleet
sen koko absurdiuden
tavasta
asettua kuolemaan
puolestamme
koska emme halunneet vastata teoistamme
-
mukava uittaa
paperiveneitä elämässä
ja nähdä niiden uppominen
hakkaamme rystysemme
säröille
saadaksemme
auringon mahtumaan
ympärillemme
ja silti emme löydä
sitä mitä tavoittelemme,
koska emme ole tehneet sen eteen mitään
ei pelkkä ajatus riitä elämään
uskosta syntyy
ympäristöä myötäilevä
kompromissi,
vittu, kaiken ilon pilaava
väsymys
pakkomielle, joka pyörii
niin kovaa, että
synnymme kuolleena
ja meidät aidataan
sääntöihin ja kieltoihin
ja kohta huomamme
mieluummin jo kuolevamme
kuin että
tekisimme yhden pienen asian,
joka tekisi meidät onnelliseksi
-
olemme itsepetoksemme mestareita
korkeakoulun käyneitä näyttelijöitä
kukaan ei edes tiedä kuolleen nimeä
eikä kukaan ajattele meitä
tyydymme olevaan,
olemaan tietyn kuvion
moninaisia toistumia
ja silti pelkäämme jonkun satuttavan
itsensä,
vaikka todellisuudessa
satutamme vain itse itseämme
olemalla
uhri, syyttäjä
ikvisiittori ja
paskan maku samassa persoonassa
-
menettäessään
tuntee
saavansa
mittasuhteet arvoilleen
mikä siinä
nyt on, että
kaiken maailman kangastukset
ovat näkömme illuusio
ja
panssari todelliselle kohtaamiselle
annamme satiinisen sisuksemme
näivettyä
sen sijaan, että
antaisimme hurmiomme
asettua himon sykkeen keskipisteeksi
vain koska me pelkäämme
elämää ja toisiamme
-
pelaamme pelkästään
omalla alueellamme,
vaikka meidän
pitäisi kohdata ympäristömme
turrutamme itsemme
tyhjyydestä tyhmyyteen
ja jos joku erehtyy
ilmaisemaan itsensä
aina löytyy katse tai
lause, joka
tappaa oraalle nouseen
itsetunnon rippeen häpeään,
jota ei ole olemassakaan
-
olen jotenkin
rypistänut yksinäisyyteni,
kaipaan taas ylenmäärin rakkautta
olen muuttunut kuurosta
kuulevaksi oman
meluni hiljaisuudessa
pelkään ihmistuntemuseni
herkyyden puolesta,
koska jokainen aito tai kaukainen kosketus
kertoo koskettajastaan
aina itslleni liikaa ja
en haluaisi nyt heti alkuun
antaa sen pilata kaikkea
palata tunteitteni samaistumiskykyyn,
joka liian nopeasti palauttaa
hiljaisuuteni läsnäolevaksi
sanoilla on liian suuri voima
ihmiset eivät jaksa ajatella mitä sanovat
suoltavat ja suoltavat,
kun monasti hiljaisuus ja
läsnä oleva tunne voisi
pelastaa koko maailman
-
ilottomuus ihmisen
ihossa heijastuu kasvoihin
silmät halauaisivat aina
heti nähdä juonen loppuun,
jotta voisi päättää
ottaaako kiinni
vai jättääkö
olen usein jättänyt
jokaista höyhenenkevyttä
iloa on seurannut
onnellisuutta pelkäävä hiljaisuus
räiskyvät valot,
hurtti huumorikaan ei
ole synnyttänyt eloa
vain pimeys on
estänyt ketään näkemästä
eihän kukaan näe, jos
ei oikeasti edes halua
aukaista silmiään
-
olen taas ajatellut
liikaa,
on aika palata
takaisin elämään
siirtyä valorajan
etupuolelle
avaan oven
ja alan polttomerkitä
tunteitani ja ruumistani
uusilla kuviolla
odottamattoman odottaminen
muuttuu lähemmäs
olemassaoloa
monien vaihtoehtojen
ristituleen,
tuntiessani iseni jälleen eläväksi
-
kaikki alkoi
tapahtua kuin hengitys ja
käveleminen
refelkseistä
hioitui sydän, joka
pumppasi tahtomattaan
ajatusten tulva muuttui
ja läheni
väritetyn mielikuvituksen
maailmaa
vapauteni sovitteli
tietään epäjärjestykseen,
asioiden sismpään
tunnistaen tavan jolla
käsitellä tunteitaan
-
sanat olivat siinä
suudelman omaisesa
tavassa jakaa
ihminen askelmiin,
joita ei ole
kukaan ei voi
lähestyä sitä hetkeä,
jossa halu elää on
uupumusta väkevämpi
tulitikun raapia
ilonsa reunaa syttyäkseen
ja syttyessään sytyttää
sydämensä
-
kuolemalla kerran
voi jatkaa uutta elämää,
sanomalla mitä sisin käski sanoa
ja tekemällä mitä
oli tehtävä
niin se tunne menee
ihmisen läpi
jälkeäkään jättämättä
eikä silläkään ole niin väliä
-
eihän tässä mitenkään ole koskaan kenellekään käynyt
yritystään enempää ei voi saavuttaa,
tahtoan enempää tavoittaa
ja ovia kyllä riittää mihin koputtaa
ja aina tulee joku joka sanoo
että
väärin koputettu
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=UARDizVbyL0
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut