Jotenkin ajattelin
ettei jälkeesi
voisi koskaan
tulla toista
jokin kuitenkin
selittämätön ja
käsityskykyni ylittävä
tiesi
miten painovoima
tiputtaa sisäisen muistoni
kostuttaa kieleni
siihen punaiseen
viiniin, jonka
viipyvä jälkimaku
on yhtä täyteläinen
kuin ihanteellisen
ikääntymisen kyky
tehdä tepposensa
muuttaen ajatteluni
ulkopuoliseksi
kauemmaksi tarkoituksesta,
kauneimmaksi syyksi
lähemmäs pinnalisen
tyhjänpäiväistä
elämää
tuntuen ettei
jokaisella sanallani ollut
enää oikeaa sisältöä
vaan rivien väliseen
hiljaisuuteen
ujuttautui halu löytää
uusia haasteita
menestyksen makuja tulevalle
-
vastaavalla tavalla
pölyttyneissä
ajatuksissani
tuntuu,
että jumalakin on
minut unohtanut
mihin on kadonnut
se elämysten intuitio,
tapa jolla sanasi
tyydytti henkeäni
ollen enää pelkkiä
kuvitelmia jostain
toisen ulottuvuuden
nautinnollisuudesta
miten ne hyräilevät
jostain kaipuusta
rytmeistä ja
sävelkuluista aivan
kuin kuulisin niitä
ennen syntymää
siirtäisin nuorani kuulokkeisiin
ääniä, jotka
sinetöivät tapani keskustella
sanattomuuteesi
-
valoisana kun lintu,
joka keveytensä merkiksi
pudottaa höyhenen
liikuttaa ruumiinsa
muodot näkyväksi,
sileäksi tieksi kulkea
ymmärtää meissä
asuvan intohimon kyvyn
ylittää sietokykymme
ja antaessaan meille
kyvyn purkaa raivomme,
hellyyden pienemmät
nyanssit
esteettisyyden tapaan
synnyttää kainostelevaa viehkeyttä,
esileikkiä
jonka uhmakkuus
työntyy kovempaan
karkeuteen,
haluten kuolettaa
intohimonsa tunnottomuuteen
pisteeseen,
joka muistuttaa askellusta
tunnet miten se
kouristaa jakamaan,
se tunne haluaa jatkaa
matkaa,
se haluaa ja ymmärtää
tietoisuuden haluavan sinua
ymmärtää että kyse on vain meistä
-
olen samaistunut
sanojen ja
musiikin
molempiin puoliin
olen opetellut
kosketuksen tapaa
syntyä toiselle puolelle
sen kosketuksen,
joka ääntää ja
huutaa sielusi nimeen
anna sen kaaoksen
syttyä,
sammuttaa jokainen
tähti, jotta näkisit
miten ruumiisi tanssii
sen jokaisen hetken
läikkyy..
minä tiedän mitä sanoin,
ettei jälkeesi tule ketään…
ja silti näissä
ikääntyneen yön
laineissa
tunne miten se imee
itsensä kuiviin,
miten se kasvattaa
maailmani ääret
ollakseen
linnunratani lintu
se höyhen, joka
on elämäni keveys
mennen ja ylittäen
jokaisen rajani kivet
mieleni tunteet
sekamelskana
koska siinä sekoittuvat
tieto,
kaikki uskomukset
hiljaisuus
miten se sähköistää
meidät, aktivoi
minut tämän
lähteen ääreen
ollakseen jotain sen
rivienvälin hiljaisuuden
täyttymyksessä
-
elinköhän liika
unelmaa kauttasi,
koska nyt se uni
on kaluttu tuhansiin pärskeisiin
mutta se rankkasade
tulee edelleen ja pistelee
se huutaa sitä
samaa kohtaa
elämässä, jonka
luulin jo pyhittäneeni
ja nyt se
jo tuntuu näyttävän
keskisormea kuolemalleen
syntyäkseen uudelleen,
ja taas se sama
hedelmä astuu
eteeni
se sama tiedostamaton
halu murskata maailma
ja puristaa sen sisuksista
yksi merkitsevä tekijä
elämän sietämättömyys,
joka eroottisuudellaan
riisui tunteemme
riisui elämämme
ollaksemme sivutuotteita
maapallon pyörinnässä
-
siitä on jo aikaa
kun jaoimme reseptimme
useimmitenhan ihmisen
yöt ovat tyhjänpäiväisiä,
toistavat vain aiemmin
opittua kaavaa
ja nyt moderni
uutuus avautuu
levitessään
pohjustaessaan perustansa
sellainen henkeä
hivelevä alkusoitto,
variaatioita kekseliäisyydestä,
albumi, jossa
kaavamaiset kuviot
repivät kosketuskohtansa
bowie tai jumalakin
olisivat olleet
kateellisia miten
toisesta ajasta
tai jumalallisia kaikki
päähämme pälkähtäneet
muukalaiset saivat
totemme näkyväksi
-
käsittämätöntä
miten ihminen palastellaan
jokainen kiero ajatus
suoristettiin, jokaisen
hermon tikittävä pommi
purettiin atomeihin
jokaista luulemaani
näyttöä katsoi useampi
silmäpari,
ihmisyyttäni arvioitiin
väkivalloin menneisyyteen
rakentamani
rakkaus hajosi pienen pieneen tomuun
ollakseen enemmän kuin se elämäämme sitouttava hiekka
-
tunsin miten
aika romantisoi tätä hetkeä
miten ajan henki
rikkoi jokaisen raja-aitani puun
kasvattaakseen uutta
metsää
vaakalautaa, jonka
tehtävä oli kävellä
kohti elämää
kohti rakkautta
ja jokaisella askeleella
toivoi hivuttautuvansa
lähemmäs huippua,
lähemmäs katumusta
ja syyllisyyden tunnetta
niin kuin ihminen on
perimässään rakennettu
ei mitään beethovenia,
tai abbaa
vaan jotain joka
liikkuu sisällään,
reagoi kun sitä liikutetaan
tuntien toiveensa,
ilonsa ja ennen kaikkea
ymmärtäen tarpeensa
kätesi kosketuksen
tapaa olla unohtamatta ihoani,
hymyilevän perhosen
keveää ajatusta,
joka hymyilee kauttamme
-
perkele, miten se hakkaa sisuksissa
miten se mielihyvä
haluaa ripittäytyä,
luoda rakkautensa
antaa synninpäästönsä
ja silti ymmärtää
ettei tehtyä tai sanottua
saa tekemättömäksi
ja silti haluan vastauksen,
rakas vastaa minulle
anna tahtosi tapahtua
-
olinko aikani
odysseus, joka
kaipasi rakkaintaan
vai nykyinen
itseohjautuva mielihyvä,
joka haaksirikkouduttuaan
löysi ruumiisi
etsi jokaisen tradition ja
tabun taakse piilotetun minäsi
taivalsi sääresi kautta
jokaiseen pisteeseen,
jonka nimeen
tahtosi halusi taipua
-
olin mielesi heroiini,
joka nieli kaiken
kauneuden karvoineen
päivineen
olin lähempänä
omaa vapauttani kuin
koskaan aiemmin
olimme taivaan ja maan
välinen orgasmi,
luova ja riittämätön
inhimillisyys
kuinka se rakentaa
tarinansa öistä,
sielunsa tavasta
sitoa itsensä toisen
olemassaoloon
ja silti olla vapaus
rakkaus, jossa
tuntee olevansa oma itsensä
kastellessaan
ja löytäessään uomansa
täyttääkseen sille luodun
tilan,
ajatuksieni ja unelmieni
yksityisyyteen
-
tämän lähemmäksi
sinua en enää
pääse
mutta sinussa näkee
ajan kauneuden
ja kuinka odotankaan
taas sitä
alkavaa sadetta
kuinka menetän kosketuksen itseeni
sitä joka tekee
meistä mahdollisia
ja mahdottomia
koska se on meidän sateemme
tapamme elää kaiken järjellisen toisella puolen
ettei jälkeesi
voisi koskaan
tulla toista
jokin kuitenkin
selittämätön ja
käsityskykyni ylittävä
tiesi
miten painovoima
tiputtaa sisäisen muistoni
kostuttaa kieleni
siihen punaiseen
viiniin, jonka
viipyvä jälkimaku
on yhtä täyteläinen
kuin ihanteellisen
ikääntymisen kyky
tehdä tepposensa
muuttaen ajatteluni
ulkopuoliseksi
kauemmaksi tarkoituksesta,
kauneimmaksi syyksi
lähemmäs pinnalisen
tyhjänpäiväistä
elämää
tuntuen ettei
jokaisella sanallani ollut
enää oikeaa sisältöä
vaan rivien väliseen
hiljaisuuteen
ujuttautui halu löytää
uusia haasteita
menestyksen makuja tulevalle
-
vastaavalla tavalla
pölyttyneissä
ajatuksissani
tuntuu,
että jumalakin on
minut unohtanut
mihin on kadonnut
se elämysten intuitio,
tapa jolla sanasi
tyydytti henkeäni
ollen enää pelkkiä
kuvitelmia jostain
toisen ulottuvuuden
nautinnollisuudesta
miten ne hyräilevät
jostain kaipuusta
rytmeistä ja
sävelkuluista aivan
kuin kuulisin niitä
ennen syntymää
siirtäisin nuorani kuulokkeisiin
ääniä, jotka
sinetöivät tapani keskustella
sanattomuuteesi
-
valoisana kun lintu,
joka keveytensä merkiksi
pudottaa höyhenen
liikuttaa ruumiinsa
muodot näkyväksi,
sileäksi tieksi kulkea
ymmärtää meissä
asuvan intohimon kyvyn
ylittää sietokykymme
ja antaessaan meille
kyvyn purkaa raivomme,
hellyyden pienemmät
nyanssit
esteettisyyden tapaan
synnyttää kainostelevaa viehkeyttä,
esileikkiä
jonka uhmakkuus
työntyy kovempaan
karkeuteen,
haluten kuolettaa
intohimonsa tunnottomuuteen
pisteeseen,
joka muistuttaa askellusta
tunnet miten se
kouristaa jakamaan,
se tunne haluaa jatkaa
matkaa,
se haluaa ja ymmärtää
tietoisuuden haluavan sinua
ymmärtää että kyse on vain meistä
-
olen samaistunut
sanojen ja
musiikin
molempiin puoliin
olen opetellut
kosketuksen tapaa
syntyä toiselle puolelle
sen kosketuksen,
joka ääntää ja
huutaa sielusi nimeen
anna sen kaaoksen
syttyä,
sammuttaa jokainen
tähti, jotta näkisit
miten ruumiisi tanssii
sen jokaisen hetken
läikkyy..
minä tiedän mitä sanoin,
ettei jälkeesi tule ketään…
ja silti näissä
ikääntyneen yön
laineissa
tunne miten se imee
itsensä kuiviin,
miten se kasvattaa
maailmani ääret
ollakseen
linnunratani lintu
se höyhen, joka
on elämäni keveys
mennen ja ylittäen
jokaisen rajani kivet
mieleni tunteet
sekamelskana
koska siinä sekoittuvat
tieto,
kaikki uskomukset
hiljaisuus
miten se sähköistää
meidät, aktivoi
minut tämän
lähteen ääreen
ollakseen jotain sen
rivienvälin hiljaisuuden
täyttymyksessä
-
elinköhän liika
unelmaa kauttasi,
koska nyt se uni
on kaluttu tuhansiin pärskeisiin
mutta se rankkasade
tulee edelleen ja pistelee
se huutaa sitä
samaa kohtaa
elämässä, jonka
luulin jo pyhittäneeni
ja nyt se
jo tuntuu näyttävän
keskisormea kuolemalleen
syntyäkseen uudelleen,
ja taas se sama
hedelmä astuu
eteeni
se sama tiedostamaton
halu murskata maailma
ja puristaa sen sisuksista
yksi merkitsevä tekijä
elämän sietämättömyys,
joka eroottisuudellaan
riisui tunteemme
riisui elämämme
ollaksemme sivutuotteita
maapallon pyörinnässä
-
siitä on jo aikaa
kun jaoimme reseptimme
useimmitenhan ihmisen
yöt ovat tyhjänpäiväisiä,
toistavat vain aiemmin
opittua kaavaa
ja nyt moderni
uutuus avautuu
levitessään
pohjustaessaan perustansa
sellainen henkeä
hivelevä alkusoitto,
variaatioita kekseliäisyydestä,
albumi, jossa
kaavamaiset kuviot
repivät kosketuskohtansa
bowie tai jumalakin
olisivat olleet
kateellisia miten
toisesta ajasta
tai jumalallisia kaikki
päähämme pälkähtäneet
muukalaiset saivat
totemme näkyväksi
-
käsittämätöntä
miten ihminen palastellaan
jokainen kiero ajatus
suoristettiin, jokaisen
hermon tikittävä pommi
purettiin atomeihin
jokaista luulemaani
näyttöä katsoi useampi
silmäpari,
ihmisyyttäni arvioitiin
väkivalloin menneisyyteen
rakentamani
rakkaus hajosi pienen pieneen tomuun
ollakseen enemmän kuin se elämäämme sitouttava hiekka
-
tunsin miten
aika romantisoi tätä hetkeä
miten ajan henki
rikkoi jokaisen raja-aitani puun
kasvattaakseen uutta
metsää
vaakalautaa, jonka
tehtävä oli kävellä
kohti elämää
kohti rakkautta
ja jokaisella askeleella
toivoi hivuttautuvansa
lähemmäs huippua,
lähemmäs katumusta
ja syyllisyyden tunnetta
niin kuin ihminen on
perimässään rakennettu
ei mitään beethovenia,
tai abbaa
vaan jotain joka
liikkuu sisällään,
reagoi kun sitä liikutetaan
tuntien toiveensa,
ilonsa ja ennen kaikkea
ymmärtäen tarpeensa
kätesi kosketuksen
tapaa olla unohtamatta ihoani,
hymyilevän perhosen
keveää ajatusta,
joka hymyilee kauttamme
-
perkele, miten se hakkaa sisuksissa
miten se mielihyvä
haluaa ripittäytyä,
luoda rakkautensa
antaa synninpäästönsä
ja silti ymmärtää
ettei tehtyä tai sanottua
saa tekemättömäksi
ja silti haluan vastauksen,
rakas vastaa minulle
anna tahtosi tapahtua
-
olinko aikani
odysseus, joka
kaipasi rakkaintaan
vai nykyinen
itseohjautuva mielihyvä,
joka haaksirikkouduttuaan
löysi ruumiisi
etsi jokaisen tradition ja
tabun taakse piilotetun minäsi
taivalsi sääresi kautta
jokaiseen pisteeseen,
jonka nimeen
tahtosi halusi taipua
-
olin mielesi heroiini,
joka nieli kaiken
kauneuden karvoineen
päivineen
olin lähempänä
omaa vapauttani kuin
koskaan aiemmin
olimme taivaan ja maan
välinen orgasmi,
luova ja riittämätön
inhimillisyys
kuinka se rakentaa
tarinansa öistä,
sielunsa tavasta
sitoa itsensä toisen
olemassaoloon
ja silti olla vapaus
rakkaus, jossa
tuntee olevansa oma itsensä
kastellessaan
ja löytäessään uomansa
täyttääkseen sille luodun
tilan,
ajatuksieni ja unelmieni
yksityisyyteen
-
tämän lähemmäksi
sinua en enää
pääse
mutta sinussa näkee
ajan kauneuden
ja kuinka odotankaan
taas sitä
alkavaa sadetta
kuinka menetän kosketuksen itseeni
sitä joka tekee
meistä mahdollisia
ja mahdottomia
koska se on meidän sateemme
tapamme elää kaiken järjellisen toisella puolen
Selite:
Nyt taitaa olla henkinen ja fyysinen kapasiteetti taas hetkeen käytetty ♥
https://www.youtube.com/watch?v=Qomha2H-rck
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Herkkää kerrontaa,tykkään.
Sivut