Die By The Blade (Kamppailuni)

Intro
 
 
Eilinen kevytmielisyys
ja viattomuuden
sukua oleva
vallattomuus
 
oli tänään
peittänyt kasvonsa
 
ja mitä
vähemmän näinkään
sen enemmän
kiihottuneisuus
riisui
kylmän harkitusti
 
näin vain
kylmän silmät,
kuinka ne seurasivat
houkutustani
 
astuen
tuliseen helvettiin,
peittelemättömään
paljauteen
 
tuntien taas
miten ruumiini ajatteli
kuten niin
monet kerran
aiemminkin
 
mietiskelyjeni syvyys
oli armahtanut,
kehittänyt kaavansa
ymmärtää
ettei pelkästään
sanojen varaan
voi laskea
 
on tunnettava,
synnyttävä
uutena ihmisenä
kosketukseen
 
 
 
miten heikoksi
silloin tunnenkaan itseni,
miten anna sen tulen
kiiriä
pitkin pintaa
 
intohimon soittaa
niin kuin haluni
hurmioi instrumenttiani
 
itsekkäillä ajatuksillani
on mahdollisuus
ja kyky purkautua
vapauttaa
ihmisen elävä
usko johonkin
 
ja niin
monesti tunnen
jotain herkkää
myös särkyvän
 
ja kasvosi
nähdessäni se
onnellisuuden tunne
on kuitenkin aina
niin päällimmäisenä
 
miten se piirtää
kuvaasi ja
taltioi siitä
jokaista kohtaa
 
miten tunsinkaan
niitä
puheita jumalan
luoda
meitä omiksi
kuvikseen
 
mietin niitä
voimakkaita tunteita,
ikävää ja
kaipausta
 
elämää, joka
herättää sieluni
silmiisi
 
antaa hengityksen
vangita hetken
kuin tuuli olisi
luonut riivaajan
 
ottanut sydämeni
valtaansa
ja pyytänyt uteliaita
sormiani
toimimaan
 
ottamaan talteen
kaiken talteen
otettavan aivan
kuin vapaus
olisi saanut otteensa
 
merkityksensä suhteeseen,
lahjaan jota
elämä vaan osaa
tuottaa poimijalleen
 
 

Medley

 
 
olin joskus miettinyt
myös mahdollisuutta
elämän vihan työntää
teränsä sisuksiini,
kuolisinko
 
näivettäisinkö
rakkauteni,
asettamalla
kivisen sydämeni
kantamaan
oikeamielisyyden
ansaitsemaa
rangaistusta
 
oliko se vain
pintaa ja
kaiken oli
puhjettava,
jotta todellisuuden
kirkkain päihtymys
saisi päivänvalonsa
 
päivän sulkea
yö ja
totuuden kertoa
mitä ihmisessä
tapahtuu
 
mitä toisensa
kohtaavat vastakohtaisuudet
tekevät hyväuskoisesta
räjähdysherkän
 
sytyttävät tulivuoren ja
sylkeekö
se kauneimpien aatteiden
sijaan
itsekkyyttä, josta
kasvaa aina
ahneuden hedelmiä
 
ja mitä jos
sen terän
sydämeen sohiikin
rakkaus
 
 
 
 
mitä siitä
jää tilille, saldoksi
 
kosketuksen
tehdessä kipeää,
kaiken läheisyyden
tuntuessa vastenmieliseltä
 
olin jäljelle
jäänyt kuori
 
sellainen
monotoninen
todistelu,
joka mittasi ja
määritteli omaa
arvoaan
enää ulkoisin avuin
 
olin koko
ikäni luullut
olevani elämää
viisaampi,
ja jos
kohtasin ymmärtämättömän
 
huuhdoin sen
juomalla, jotta
henkeni ei vaivaisi
ylitsepääsemätöntä
 
tarttuen itse
miekkaan ja
riehuen halusin
kohdata uskoni
 
halusin silpoa sen
neitsyen
tyydyttävän itsensä,
jotta tyhjyys
täyttäisi itsensä
 
tappelisi rehdisti
ja tunnustaisi
vajavuutensa
 
ettei sillä
uskolla olekaan
nimeä
 
paikkaa, jolla
rakkaus lunastaisi
elämämme
 
 
 
 
tunsin murhanneeni
itseni,
tunsin sen saman
luonnollisuuden
vaikka olin kieltäytynyt
uskomasta
 
suutelin huulia,
ne eivät
kuuluneet
pyhyydelle tai
nousevalle keväälle
 
ne kuuluivat
ja päihdyttivät
siinä kuin sana
ja kauneus,
joka vaan hipaistessaan
saa meidät
pyörälle
 
siinä oli sitä
samaa saavuttamattomuuden
tuntua
 
 
 
olin ollut aiemmin
tyytymätön
 
mitään mitä
olin luonut,
en
osannut riittävästi
arvostaa
 
olin vain
etsinyt tulevaisuutta,
keskipistettä
 
ja totuus lienee
kuitenkin
äärettömyydessä
 
siinä mitä ei ole,
ja on kuitenkin
 
kaikki kokemani
ristiriidat,
kaikki askeleet,
jotka kertovat
etten tunnekaan
itseäni
 
täyttäen
puuttuvan osan
kaiken turhuudella
 
henkilökohtaisella
vapaudella,
joka yrittää
täyttää lupausta
 
palvoa jokaista
tiedon jyvää
aivan kuin niistä
syntyisi messias
 
pelkkä tunnoton
päämäärä,
jossa ei kuitenkaan
olisi sisältöä,
ei olisi ihmistä
johon kiinnittyä
 
ja kieltäisin kaiken,
valehtelisin totuuden,
jotta saisin rauhan
aisteilleni
 
hyväksynnän
 
siitäkö tässä
kaikessa on kysymys
 
 
 
mistä se johtuu,
että laiskuuteni on
alkanut viehättää minua
 
ruumiini on alkanut
välttämään todellisuutta,
henkeni laskeutunut
uunin pankolle
ja ei sitä
sieltä
pois saa
ennen ruokaa
 
luulee,
että aarteet ovat
vasta taivaassa ja
hullu tekee
aina enemmän
 
viisas pääsee vähemmällä
 
olinhan jo
saanut synninpäästöni,
kaikki pullottavat
säkit,
ne joissa
kimallus on tehnyt
rauhattomuuden ja
itämättömät,
jotka tyytyvät
vain kalistelemaan kulkusiaan
 
 
 
se oli kuin tauti,
epäkesko, joka osui
lapsiin,
säätyyn ja
varallisuuteen katsomatta
 
silti tiesin
ettei
aistiemme vanki
ollut syyllinen
 
ettei tietämättömyys
ollut syy
ettei
sisimpäni osannut
puhua,
olla rajallisuuden
yläpuolella
 
mutta tämä
tietoisuus ympärilläni
on riistänyt minulta
rakkauden,
iskostetun tavan elää
 
vienyt elämän
läheisyyden
kauas ulapalle
 
kauas rajallisuudesta,
jossa henkeni
vahtii sitä
valoa
 
ruoskii ajatukseni
siltoja, jotten
niille astuisi
 
antaisi kenenkään
paskoa
kiviin hakatuille
kirjaimille
 
numeroille, jotka
pelottivat pimeydellään,
valollaan,
joka sokaisee
 
 
 
antaisit elämä
hyviä tekoja,
antaisit
hyvyyden
pitää kädestämme ja
tuntea sen
käsissäsi olevan
lohdullisuuden
 
miksi olen koko
ajan yrittänyt
todistella itselleni
etten pelkäisi kuolemaa
 
pelkäisi elää,
näiden kahden
tasapuolisen rajan
vain olla
 
mitä te minusta tahdotte
 
minusta ihmisestä
 
 
 
ruumiini on
rajallinen,
henkeni
 
kaikki intohimoni
lentävät vain ajatuksiin
 
ja silti on
yksi kosketus, jossa
en tunne
rajallisuutta
 
en tunne
pahaa tai
hyvää
 
varjoja, jotka
vaanivat
ykseyttämme
 
ja silti puhun rakkaudesta
 
kuin se
olisi raamattuni,
leipäni, työni
 
ja silti on
kylmä,
olen tunnoton
 
koska minussa
ei ole rakkautta,
minussa ei ole
elämää, jotta voisin kuolla
 
 
 
olin jälleen umpikujassa,
olin sidottu ruumiiseeni,
aistieni valtaan
 
eikä se kiihko ja
intohimo voi
parantaa sydäntä
 
minulla oli kaikki ja
ei mitään
 
nautin sanoista,
kuinka ne vievät
kulkijaansa,
astuvat musiikillaan
aina suuremmaksi
kuin maailma voi
konsanaan näyttää
kokonsa
 
tuulen kääntää
sivuja ja vakuuttaa
loppumattomalla kauneudellaan
 
ymmärtäen vajavaisuuden
ja sieluni vamman laadun
olevan kyltymättömyyden
ymmärtämättömyyttä
 
 
 
kaikkea ei voi saada
ja synnyttää,
kaikessa ei
ole jatkuvuutta
 
elämä tekee
meistä jokaisesta
vuoroon
narreja
 
lohduttaa yksinäisyyttämme
ja hetkeen
se sulkee
rikkautensa helvettiin
 
mutta meissä
on aihio,
oikea henki,
joka pystyy onneksi ihmeisiin
 
 
 
yritinhän toteuttaa
itseäni niin kuin
elämä oli kaiken tarkoittanut
 
 

 
Inferno
 
 
 
 
Katson sitä
vihan ja rakkauden
lävistämää
terää
 
kaikkea suullani
tunnustettuja
opetuksia,
joita sydämeni
ei halua
omaksua
 
omatuntoni jo
vuosia huutanut,
vaatinut tarttumaan
härkää sarvista
 
viemään onnea
kaksin käsin
ettei se vaan
ehtisi istua ja
vaihtaa tahtia
 
paria
ja ihastua
johonkin toiseen
 
toiseen ajatukseen,
mutta sielulleni
ei pelkkä usko riitä
 
se on tutkinut
itseään ja
on varma, että
elämässä on
vielä jotain
mitä en ole
vielä onnistunut
tuntemaan
 
 
 
ihminen sidotaan
rauhaan ja
uskollisuuteen,
jotta mieli
saadaan uskomaan
pelastukseen
 
ihmiseen saadaan
rauha,
ihminen saadaan
ihmisen läheisyyteen
palvomaan jumalaansa
 
tiedättekö te
mistä te olette ja
mitä te olette
puhkaistessanne
sydämenne
 
 
 
mutta minä
onneton en
tyydy siihen
 
en tyydy pelkän palkinnon
suomaan ajatukseen
 
ja tiedän, että
jos tekisin niin
kuin hetkeen ajattelen
tekisin vielä suurempia
onnettomuuksia
 
jokaisen himoni
muuttua tyydytettyään
turhuuteen
 
paratiisin muuttua
aina kärsimykseen,
suloisten sanojen
varista kylmyyttään
 
ajatusteni
kykenemättömyyteen
tehdä tekoja,
pelkkä odottamisen onni
hartioillaan
 
ja tätä samaa
polkua,
samaa vuodenaikojen
vaihtelua seuraten
kaikki kukkii ja
kuolee kuulematta
ilon pesiytymistä
jatkuvuuteen
 
 
 
äly ja viisaus
ne vasta teräviä
ovat,
haavoittaen ja
satuttaen
 
sieluni on
täynnä taistelun
arpia
 
mutta vaikka
tunnustan uskovani
rakkauteen,
valoon
 
uskon ollessa kartta
ja kulku seurata
kohtaloani
 
olen kiintynyt
niin moneen ja
montaan, että
yhtään
enempää
en jaksa kantaa
 
yhtään enempää
en ole valmis
luopumaan vapaudestani
 
jumalani,
antakaa minulle
anteeksi
 
 
 
maailman rajallisuus
ei vaan ole
minusta
 
se ei ole
onnellisuuteni
peruskallio
 
aika ja paikka
eivät
ole koskaan sitoneet
vapauttani
 
ja tärkeintähän
on, että
matka jatkuu
 
matka, joka
on lähtenyt
kirkkaudesta
 
valosta,
rakkaani
 
haluaisin peitellä
mieltymykseni
myötätuntoosi
 
niin kauniisti ne
sopivat vierekkäin
 
mutta silti
tiesin ettei
vallassani ollut
tuon onnellisuuden
taittua päiviksi
elämäni loppuun
 
miekkani katkaista
nuo vahvat siteet,
jotta kaikilla olisi
toivo, johon
he hartaasti uskovat
 
sillä vain kuolema
voi vapauttaa
lopullisuudellaan
 
 
 
mieluummin elämään kuollut
kuin kuollut
kuollut
 
ja haluankin
vapauttaa sanani
elämälle, jotta
saisin vapautuksen
sielulleni
 
uneni kestämään
aamun nousuun
ja silti tiesin
 
ettei etsintäni saa
rauhaa tässä
maailmassa,
tässä kiihkossa
 
rakkauttani
vapautumaan
kahleistaan
 
mutta en voi
antautua nyt
sillä silloin olisin
pettänyt itseni
 
ja pahempaa rangaistusta ei voi kenelläkään olla
 
jos on päättänyt
voittaa itsensä
 
antamalla elämänsä
kohtalon käsiin
 
miekalle, jonka
nimeen on kaiverrettu
 
yksinkertaisesti

 
Taistelu ja Rakkaus

tai

Onnellisesti Kuollut