Savu
täytti huoneen
päivittäisten
rituaalien helistäessä
ikkunaa ja
sielusta putosi
pölyä
juurettomuus
tuntui sukupuuttoon
kuolleen käsineen
uurteettomana
pintana
pelkkää
elämän sileyttä
pienessä kuplassa
epäilyttävää kauneutta
valokiilan lävistyksen
saadessa haaveet
heijastumaan
näkymään
teeskennellyn
persoonallisuuden
takaa
taituruutta omata
voimakkaat käsivarret,
korkea moraali
rajaton kyky
toimia ja
olla tehty
ikuisuudesta
täydellisyys, joka
näkyi hitaana
nuottina
luolamiehen kykynä
pyörittää elämää
teatraalisena
kykynä muuttaa
jopa vastaantulevan
itseinho
hyväksi ja kauniiksi
kiirastulessa
palavien
kuolemansynnit
viehätysvoimaksi
sinne mistä
elämä tulee
elämä lähtee
ihmisestä
ja sen
tuntee
jumalan henkenä
ja valona
kyvyssä
lentää lintuja
kovemmin
leikkaamalla ihmisestä
näkymättömiä
viipaleita
sormien koskettaessa
taivaanrannan viivaa
egoa, joka
on vuorien
ääriviivoja
korkeammalla
sieltä mistä
purot alkavat
tuomalla pisaran
anovuutta
kehän, jossa
liikutus ja
taipuisa varsi
palaavat ihmisten
ilmoille
olinko täydellinen?
villiomenapuu,
jonka makuja
ovat viisaus
keinahteleva purje
ja kuun valaisema
kaikkeus
toiveiden kaukomaa,
jossa
auringon
tuottamat nuolet
kiihottavat aina
omalla tavallaan
vievät tuntemattomiin
virtoihin
polttamaan elämän
lankaa,
kapeaa vartaloa
siinä yhdistyy
armo ja
armottomuus
pudottaessaan
lehtensä
pystyille alueille
pehmeille ja lujille
osille ja
mies
minä hallitsen
tämän
paljastan ytimen
se, josta tihkuu
koko kauneus
ja tuoksu
tuoksussa, joka
kävelee käsi
kädessä
ja totuttaa
toiset tuhoaa
tukahduttamalla
jokapäiväiseen elämään
mutta minä
maistan rakkautta,
onnea
mahdollisuutta
olla taivaan tähdissä
silloin kun
hengitys hipaisee
yksinäistä rintaani
ja kuinka
minä luulin olevani
onnekas,
rikas ja
elämän kyllästämä
kuun säteestä
sakaran verran
totuudessa
oleva
ja koskettaessani
kättäsi
ruumista ja
sielua
rohkeutta katsoa
silmiin,
odotuksesta
kostuvia huulia
sen askelia
hiipiä syvemmälle
huojuviin hiusten
huntuihin
minulla on
kuin onkin
heikkous
kukka, joka
avaa lehtensä
täyttyessään,
ilon valituksen
kantaessa avaruuteen
nälkä, joka
saa tyydytyksensä
pala, joka
on osa
kauneuttasi
kykyäsi olla
onni
kiinni olevien
silmien edessä
ja kuinka se
huimaa,
kun katson
muotosi ääriviivoja
mieleni
pohjan sopukoissa
minä joka
kosketin haluasi
tarttumalla,
omassa vapaudessani
selkeyden säteeseesi
kiihkeyden tajuntaani
minä mies,
jolla on siivet
jalat, joilla
voin hypätä
vaikka kuuhun
silti minä
värisen
ja
vapisen
sun
kosketuksen alla
täytti huoneen
päivittäisten
rituaalien helistäessä
ikkunaa ja
sielusta putosi
pölyä
juurettomuus
tuntui sukupuuttoon
kuolleen käsineen
uurteettomana
pintana
pelkkää
elämän sileyttä
pienessä kuplassa
epäilyttävää kauneutta
valokiilan lävistyksen
saadessa haaveet
heijastumaan
näkymään
teeskennellyn
persoonallisuuden
takaa
taituruutta omata
voimakkaat käsivarret,
korkea moraali
rajaton kyky
toimia ja
olla tehty
ikuisuudesta
täydellisyys, joka
näkyi hitaana
nuottina
luolamiehen kykynä
pyörittää elämää
teatraalisena
kykynä muuttaa
jopa vastaantulevan
itseinho
hyväksi ja kauniiksi
kiirastulessa
palavien
kuolemansynnit
viehätysvoimaksi
sinne mistä
elämä tulee
elämä lähtee
ihmisestä
ja sen
tuntee
jumalan henkenä
ja valona
kyvyssä
lentää lintuja
kovemmin
leikkaamalla ihmisestä
näkymättömiä
viipaleita
sormien koskettaessa
taivaanrannan viivaa
egoa, joka
on vuorien
ääriviivoja
korkeammalla
sieltä mistä
purot alkavat
tuomalla pisaran
anovuutta
kehän, jossa
liikutus ja
taipuisa varsi
palaavat ihmisten
ilmoille
olinko täydellinen?
villiomenapuu,
jonka makuja
ovat viisaus
keinahteleva purje
ja kuun valaisema
kaikkeus
toiveiden kaukomaa,
jossa
auringon
tuottamat nuolet
kiihottavat aina
omalla tavallaan
vievät tuntemattomiin
virtoihin
polttamaan elämän
lankaa,
kapeaa vartaloa
siinä yhdistyy
armo ja
armottomuus
pudottaessaan
lehtensä
pystyille alueille
pehmeille ja lujille
osille ja
mies
minä hallitsen
tämän
paljastan ytimen
se, josta tihkuu
koko kauneus
ja tuoksu
tuoksussa, joka
kävelee käsi
kädessä
ja totuttaa
toiset tuhoaa
tukahduttamalla
jokapäiväiseen elämään
mutta minä
maistan rakkautta,
onnea
mahdollisuutta
olla taivaan tähdissä
silloin kun
hengitys hipaisee
yksinäistä rintaani
ja kuinka
minä luulin olevani
onnekas,
rikas ja
elämän kyllästämä
kuun säteestä
sakaran verran
totuudessa
oleva
ja koskettaessani
kättäsi
ruumista ja
sielua
rohkeutta katsoa
silmiin,
odotuksesta
kostuvia huulia
sen askelia
hiipiä syvemmälle
huojuviin hiusten
huntuihin
minulla on
kuin onkin
heikkous
kukka, joka
avaa lehtensä
täyttyessään,
ilon valituksen
kantaessa avaruuteen
nälkä, joka
saa tyydytyksensä
pala, joka
on osa
kauneuttasi
kykyäsi olla
onni
kiinni olevien
silmien edessä
ja kuinka se
huimaa,
kun katson
muotosi ääriviivoja
mieleni
pohjan sopukoissa
minä joka
kosketin haluasi
tarttumalla,
omassa vapaudessani
selkeyden säteeseesi
kiihkeyden tajuntaani
minä mies,
jolla on siivet
jalat, joilla
voin hypätä
vaikka kuuhun
silti minä
värisen
ja
vapisen
sun
kosketuksen alla
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=2sMPXknJElQ
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Siunauksellista alkavaa vuotta sinuille ja läheisillesi.
arjen tapahtumissa kuten myös unelmien nosteessa on runokuvauksesi kiinnostavasti kiinni, mutta ei hankitussa pakossa, vaan valintojen vapauden maisemassa - tulkinnalle altis runosi puhuttelee monessa
Mutta täydellinen... kukaan ei ole täydellinen, koskaan... ;)
Ihana runo !!
Aina sitä vuoden päättyessä huomaa tekevänsä itsetutkiskelua,pidän.
Sivut