Henkilökohtainen lähetys
harmaat silmät
porautuvat
elämän ailahtelevaisuuteen,
sielun jokaiseen
soppeen
siirtyvät
kehyksellisen valokuvan
muotoon,
tunkeutuen
vääjäämättä
henkilökohtaiselle asteelle
muistoihin, joiden
ympärille on
kiedottu
monta kierrosta
tukevaa narua
umpisolmuja
ja laskoksia
hehkuvista värihippusista
sommiteltuja,
jotka härnäävät
huomista
ylistäen nykyistä
huomaten ajattelevansa
kuin
lapsi, joka
tietää tehneensä
jotakin kiellettyä
kävelemällä sisään
ylimpänä toivelistalla
olevaan sisältöön
maistellen
täysin siemauksin
yllättyneisyyttä
jossa pienen pojan
vilpitön ilme
on kaukana
yksinkertaisesta
totuudesta
ollen uskomattoman
kaunis pelossaan ja
katkonaisessa
hengityksessään
hedonistinen
vapauttava tunne
päihdyttää
sihisee
keinutta hellästi
ihoon piirtyy
pieniä ympyröitä
lemmenkipeitä hyökkäyksiä
kaikessa armottomuudessaan
rehottaen villeinä
toivoen
rohkeutta ja oivalluksia
olemalla
vastalause kaikelle
saastaisuuden kukkeudelle
pestessään itseään
kunnes kaikki on
puhdasta ja
täyttä
hiljaisuus, joka
valtaa
rauha, jonka
kohtaa katsellessaan
kevään nupullisia
niittyjä
ja missä kuljen,
siellä tunnen
virran,
toisen maailman
putouksen
suojeleva voima,
joka kirjoittaa
mielikuvituksessaan
kirjan
katsoo tatuointejaan
lautasmaisen pyöreillä
silmillään ja
uneksii
airoista,
jotka
lyövät meitä
polttamalla kärsivällisyyden
ja lauhkeuden piirteet
sekä ikävästä
painuvat posket
jääden odottamaan
sitä
mikä ei tule
tai tulee
elää hiljaisuudessaan
ja eksyttää
haaveet
ukkospilvet,
tähtitaivaan ja
poutapilvet
kuutamossa nauravan
naisen
jäätyneiden lehtien
uskolliset kukat,
jotka tuhlaavat
kauneuttaan
tuulen kuljettaessa
kevyttä,
valkoista puuteria
seistessäni keskellä
satamaa,
yksinäinen huutoni
ensilumessa
kyynelvedessä liotettu
hautoo uutta
elämää ja puhuu
kutsuvalla kielellä
tilkkanen tähdettömyyttä,
sinetöimätön kirje
jossa tulevaisuus
tarttuu olkapäähän
kuin kynnetön käpälä
noukkii
levottoman sielun
pureksitun kiven,
olemalla ohjelmanumero
kiiltävissä kengissään
muuttamalla
merenrantani majaan ja
katselemalla ohi kulkevia
laivoja
niiden jälkimaininkeja
uskoa ainoaan,
uskoa arkisiin puheisiin
hauraisiin lauserakenteisiin,
jotka huuhtoutuvat
ummistaessani silmäni
jättäessäni rakkauteni
heitteille
hokemalla tosiasioiden
kivikuormaa
törmäämällä toisiimme
tavalla joka
ravistaa enemmän
kuin kohmelo,
mutta jättää
koskematta
tuottamalla ainoastaan
onnettoman rakkauden
otsahikeä,
joka heittäytyy
itsesääliin
yrittämällä vihoviimeiseen
asti tunnustaa
himoavansa
ympyrässä,
kehyksen reunoilla
yrittämällä päästä
lähemmäksi,
historian luomaa
kuvaa syvemmälle
kykyyn tuntea
miten kaunis
nainen riepottelee,
sitä jota on
mahdoton
vangita omaksi
edes kiihkon häpeämätön
käsi jalkovälissä
syksyn kurkien
auraaman,
polttavan kaipauksen
leijuessa vastatuulessa
edes valokuvasta
ei ole
matkalipuksi
yksinäisen tulla
jättäen
tyhjäksi
kerjäläisen repun
olemalla tyyni,
pelottavan kaunis
hellyys
joka ontuu
mennessään
suudellessaan kuvaa,
jonka toivoisi
koskettavan
olemalla enemmän
harmaat silmät
porautuvat
elämän ailahtelevaisuuteen,
sielun jokaiseen
soppeen
siirtyvät
kehyksellisen valokuvan
muotoon,
tunkeutuen
vääjäämättä
henkilökohtaiselle asteelle
muistoihin, joiden
ympärille on
kiedottu
monta kierrosta
tukevaa narua
umpisolmuja
ja laskoksia
hehkuvista värihippusista
sommiteltuja,
jotka härnäävät
huomista
ylistäen nykyistä
huomaten ajattelevansa
kuin
lapsi, joka
tietää tehneensä
jotakin kiellettyä
kävelemällä sisään
ylimpänä toivelistalla
olevaan sisältöön
maistellen
täysin siemauksin
yllättyneisyyttä
jossa pienen pojan
vilpitön ilme
on kaukana
yksinkertaisesta
totuudesta
ollen uskomattoman
kaunis pelossaan ja
katkonaisessa
hengityksessään
hedonistinen
vapauttava tunne
päihdyttää
sihisee
keinutta hellästi
ihoon piirtyy
pieniä ympyröitä
lemmenkipeitä hyökkäyksiä
kaikessa armottomuudessaan
rehottaen villeinä
toivoen
rohkeutta ja oivalluksia
olemalla
vastalause kaikelle
saastaisuuden kukkeudelle
pestessään itseään
kunnes kaikki on
puhdasta ja
täyttä
hiljaisuus, joka
valtaa
rauha, jonka
kohtaa katsellessaan
kevään nupullisia
niittyjä
ja missä kuljen,
siellä tunnen
virran,
toisen maailman
putouksen
suojeleva voima,
joka kirjoittaa
mielikuvituksessaan
kirjan
katsoo tatuointejaan
lautasmaisen pyöreillä
silmillään ja
uneksii
airoista,
jotka
lyövät meitä
polttamalla kärsivällisyyden
ja lauhkeuden piirteet
sekä ikävästä
painuvat posket
jääden odottamaan
sitä
mikä ei tule
tai tulee
elää hiljaisuudessaan
ja eksyttää
haaveet
ukkospilvet,
tähtitaivaan ja
poutapilvet
kuutamossa nauravan
naisen
jäätyneiden lehtien
uskolliset kukat,
jotka tuhlaavat
kauneuttaan
tuulen kuljettaessa
kevyttä,
valkoista puuteria
seistessäni keskellä
satamaa,
yksinäinen huutoni
ensilumessa
kyynelvedessä liotettu
hautoo uutta
elämää ja puhuu
kutsuvalla kielellä
tilkkanen tähdettömyyttä,
sinetöimätön kirje
jossa tulevaisuus
tarttuu olkapäähän
kuin kynnetön käpälä
noukkii
levottoman sielun
pureksitun kiven,
olemalla ohjelmanumero
kiiltävissä kengissään
muuttamalla
merenrantani majaan ja
katselemalla ohi kulkevia
laivoja
niiden jälkimaininkeja
uskoa ainoaan,
uskoa arkisiin puheisiin
hauraisiin lauserakenteisiin,
jotka huuhtoutuvat
ummistaessani silmäni
jättäessäni rakkauteni
heitteille
hokemalla tosiasioiden
kivikuormaa
törmäämällä toisiimme
tavalla joka
ravistaa enemmän
kuin kohmelo,
mutta jättää
koskematta
tuottamalla ainoastaan
onnettoman rakkauden
otsahikeä,
joka heittäytyy
itsesääliin
yrittämällä vihoviimeiseen
asti tunnustaa
himoavansa
ympyrässä,
kehyksen reunoilla
yrittämällä päästä
lähemmäksi,
historian luomaa
kuvaa syvemmälle
kykyyn tuntea
miten kaunis
nainen riepottelee,
sitä jota on
mahdoton
vangita omaksi
edes kiihkon häpeämätön
käsi jalkovälissä
syksyn kurkien
auraaman,
polttavan kaipauksen
leijuessa vastatuulessa
edes valokuvasta
ei ole
matkalipuksi
yksinäisen tulla
jättäen
tyhjäksi
kerjäläisen repun
olemalla tyyni,
pelottavan kaunis
hellyys
joka ontuu
mennessään
suudellessaan kuvaa,
jonka toivoisi
koskettavan
olemalla enemmän
Selite:
Rakastan-----
haluan hiljentyä
ja nostaa käteni
rukoukseen-----
toivoa elämän
kantavan ja
tuovan jokaiselle
tunteen-----
olla oma
itsensä,
tuntea rakkauden
kulkevan lävitse-----
sanoja,
sanojen tanssia
sydämen asia
kaikessa konkreettisessa-----
sanaton teko,
joka on
enemmän kuin
elämä itsessään-----
juosta
kävellä
pitää kättä kädessä-----
nimeämätön voima,
joka liikutta
ihmisen sisintä
ja tuo
hyvän olon-----
rauhan-----
rakkauden sielun
syvimpiin juuriin
liekiksi, joka
on aina enemmän-----
rakastan.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut