Kaiken
kattava
naurettavuus
aika
jona
pudotut langat
tiivistyvät
sekunniksi elämään
aika jona
kyselemätön
eheä
sekoittuu
käsittämättömyyden
sekavuuteen
muistin yrittäessä
ratkaista
loputtomia
jakolaskuja
loputtomia solmuja
sattuman riistää
salaisuutensa
avaimia pienen
pieniin
eläviin pisteisiin,
jotka
piileksivät
mielikuvituksellisissa
sydämenlyönneissä
siinä ainoassa
järjellisessä
ajattoman
äärettömyydessä
mietin
rakastettavuutta
ja sellaista
kevyttä
huolettomuutta
henkinen olemushan
on hieno hyve
varsinkin, jos
kaksi toisiinsa
kietoutunutta sielua
pureutuu
vajoten
syvyyksiin
vaimentaen maailman
äänet
mykistäen
lähemmäs
kiintymyksen valtaa
silmistä aivoihin
kulkee hypnoottinen
tuijotus
niistä silmistä
voi lukea
kaiken
kaiken mikä
painaa murheeseen
tai
huolestuneisuuden
pilveen,
joka sirottelee
typeryyttä
vaikka
sen pitäisi
lumota
hyväntuulisuudellaan
toisten mielestä
kasvot
tuollaisen kehän
sisällä
eivät hymyile
mitään ei
tapahdu
mitään
kiihottavaa
kutinaa
ei synny
sanattomuuden
leikatessa
pimeää
ympyrää
pelkkiä jäykkiä
kehyksiä,
vaitiolon
tapahtumattomuudessa
elukka,
pelkkä
varasteleva
elukka
ennen tässä
söi joku
ja hän hymyili
laitetaan tähän
lautanen
valmiiksi
ja vaikka
hän olisi
merkityksetön
niin
silti ollaan
kuin ruokahalu
palaisi ja
antaisi merkin
maistuisi
alulta tai
lopulta
alun ja lopunhan
yleensä liittää
toisiinsa
se mitä
ei olekaan
kiehtovaisuuden
tunne muuttuu
niin helposti
epäluuloiseksi
vastahakoisuuden
perkele
tulee
luo
väärinkäsitysten
ilmapiirin
järjen rajojen
tuonpuoleinen
aistillisuuden
lainalaisuudet
tuntee vasta,
kun on
asunut niissä
riittävän kauan
ovien sulkemat
sanat
ne ennen
niin kauniit
sanat
kulkevat kauimmaista
kauemmas
ja tuntuvat
mitään tekemättömille
selityksille
ne asuttavat
yhden tekevän
ihmisen puolen
so fucking nice
tunne lasikaapissa
odottamassa
pyhimystä
jumalan temppeli,
joka ei lähesty
eikä
tunne kiitollisuutta
koska pelkkä
olemassa olo
riittää
ei tarvitse välittää
siitä
tai tuosta
ja kuinka se
tuntuukin, että
olisi tehnyt
pelkästään
tarpeetonta ja
naurettavaa
selitys selityksen
perään
onkin
leikkivän
mielikuvituksen
juurettomuutta
pinteessä,
jossa
elämä sykkii
painovoimassa,
jossa
murhe putoaa
ilon varpaille
onpa siinä
tahtoa
kerrakseen
äärimmäiseen
henkiseen
alttiuteen
verkon potkuista
sen jo
tuntee
valtavan saaliin,
mutta
sitä ei vaan
saa
maaliin
pinnalle niin
että hengitys
kuuluisi
siivet ottaisivat
ilmaa
suusta pitäisi
vääntää
sanoja,
joita
ei ole
tai ne olisivat
valhetta
aivan kuin
yksi aisti
ei toimisi
olisi
keskeneräinen,
eikä haluaisi
ei vaan haluaisi
yksi ja
sama tunne
joka laittaa
sielun vapisemaan
ja silti
ne hyökyvät
aallot
ovatkin vain
kuvia
kuvia
ei puhuta
samaa
kieltä
vaikka sydän
piirsi
kuvia
piirtämästä
päästyään
piirsi
ne jäivät
ahtaisiin ja
arkisiin häkkeihin
mikään ei voi
enää
olla
väkevämpää
tai pimeämpää
mutta se
rauta ei vaan taivu
valon loistaessa
kauniissa
sisimmässään
onko se
sellaista
yksinäisyyttä
yksinäisyydessä
huomaamattomia
hymynkareita
rakastavaisten
vuoropuhelussa
järjettömyyksiä,
jotka tehoavat
vain syystä
ettei niissä
ole järkeä
toisissa
se on mitattavissa
määrällisenä
siemaus suussa,
joka muuttuu
hämmästyneestä
ihastuksesta
lumoutuneisuuteen
ja lopuksi
haudankaivaja
hautaa jalon
maun
mutta se
kaiken aloittanut
tunne leijailee
edelleen
ja keneen se
tarttuu
tehdäkseen
taas
jonkun unelmista
selvää
juhlaa toisen
naurettavuudelle
kattava
naurettavuus
aika
jona
pudotut langat
tiivistyvät
sekunniksi elämään
aika jona
kyselemätön
eheä
sekoittuu
käsittämättömyyden
sekavuuteen
muistin yrittäessä
ratkaista
loputtomia
jakolaskuja
loputtomia solmuja
sattuman riistää
salaisuutensa
avaimia pienen
pieniin
eläviin pisteisiin,
jotka
piileksivät
mielikuvituksellisissa
sydämenlyönneissä
siinä ainoassa
järjellisessä
ajattoman
äärettömyydessä
mietin
rakastettavuutta
ja sellaista
kevyttä
huolettomuutta
henkinen olemushan
on hieno hyve
varsinkin, jos
kaksi toisiinsa
kietoutunutta sielua
pureutuu
vajoten
syvyyksiin
vaimentaen maailman
äänet
mykistäen
lähemmäs
kiintymyksen valtaa
silmistä aivoihin
kulkee hypnoottinen
tuijotus
niistä silmistä
voi lukea
kaiken
kaiken mikä
painaa murheeseen
tai
huolestuneisuuden
pilveen,
joka sirottelee
typeryyttä
vaikka
sen pitäisi
lumota
hyväntuulisuudellaan
toisten mielestä
kasvot
tuollaisen kehän
sisällä
eivät hymyile
mitään ei
tapahdu
mitään
kiihottavaa
kutinaa
ei synny
sanattomuuden
leikatessa
pimeää
ympyrää
pelkkiä jäykkiä
kehyksiä,
vaitiolon
tapahtumattomuudessa
elukka,
pelkkä
varasteleva
elukka
ennen tässä
söi joku
ja hän hymyili
laitetaan tähän
lautanen
valmiiksi
ja vaikka
hän olisi
merkityksetön
niin
silti ollaan
kuin ruokahalu
palaisi ja
antaisi merkin
maistuisi
alulta tai
lopulta
alun ja lopunhan
yleensä liittää
toisiinsa
se mitä
ei olekaan
kiehtovaisuuden
tunne muuttuu
niin helposti
epäluuloiseksi
vastahakoisuuden
perkele
tulee
luo
väärinkäsitysten
ilmapiirin
järjen rajojen
tuonpuoleinen
aistillisuuden
lainalaisuudet
tuntee vasta,
kun on
asunut niissä
riittävän kauan
ovien sulkemat
sanat
ne ennen
niin kauniit
sanat
kulkevat kauimmaista
kauemmas
ja tuntuvat
mitään tekemättömille
selityksille
ne asuttavat
yhden tekevän
ihmisen puolen
so fucking nice
tunne lasikaapissa
odottamassa
pyhimystä
jumalan temppeli,
joka ei lähesty
eikä
tunne kiitollisuutta
koska pelkkä
olemassa olo
riittää
ei tarvitse välittää
siitä
tai tuosta
ja kuinka se
tuntuukin, että
olisi tehnyt
pelkästään
tarpeetonta ja
naurettavaa
selitys selityksen
perään
onkin
leikkivän
mielikuvituksen
juurettomuutta
pinteessä,
jossa
elämä sykkii
painovoimassa,
jossa
murhe putoaa
ilon varpaille
onpa siinä
tahtoa
kerrakseen
äärimmäiseen
henkiseen
alttiuteen
verkon potkuista
sen jo
tuntee
valtavan saaliin,
mutta
sitä ei vaan
saa
maaliin
pinnalle niin
että hengitys
kuuluisi
siivet ottaisivat
ilmaa
suusta pitäisi
vääntää
sanoja,
joita
ei ole
tai ne olisivat
valhetta
aivan kuin
yksi aisti
ei toimisi
olisi
keskeneräinen,
eikä haluaisi
ei vaan haluaisi
yksi ja
sama tunne
joka laittaa
sielun vapisemaan
ja silti
ne hyökyvät
aallot
ovatkin vain
kuvia
kuvia
ei puhuta
samaa
kieltä
vaikka sydän
piirsi
kuvia
piirtämästä
päästyään
piirsi
ne jäivät
ahtaisiin ja
arkisiin häkkeihin
mikään ei voi
enää
olla
väkevämpää
tai pimeämpää
mutta se
rauta ei vaan taivu
valon loistaessa
kauniissa
sisimmässään
onko se
sellaista
yksinäisyyttä
yksinäisyydessä
huomaamattomia
hymynkareita
rakastavaisten
vuoropuhelussa
järjettömyyksiä,
jotka tehoavat
vain syystä
ettei niissä
ole järkeä
toisissa
se on mitattavissa
määrällisenä
siemaus suussa,
joka muuttuu
hämmästyneestä
ihastuksesta
lumoutuneisuuteen
ja lopuksi
haudankaivaja
hautaa jalon
maun
mutta se
kaiken aloittanut
tunne leijailee
edelleen
ja keneen se
tarttuu
tehdäkseen
taas
jonkun unelmista
selvää
juhlaa toisen
naurettavuudelle
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=-QhuFmBjZcw
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
pnteessä, jossa elämä sykkii,
runosi kosketti kuin tikarit sisältä päin.
Sivut