On teitä,
jotka kumpuavat
muovisesta rumuudesta
aina
teflonin sileyteen
ja on teitä
joissa tuhansien
kyläteiden pöly
siivilöi kuvia
siivilöi maailmaa,
jossa omistautuminen
lienee romuttunut
rakkauden mukavuuteen
muistan kuitenkin
sen syvimmän
olemuksen
kaiken tavallisuuden
kuin kirkas päivä
tai
ajoittaisen aineettomuuden,
joka täytti
nuoruuteni
aavemaisuuden
-
en tunnista
enää sitä
samanlaista
sopusointua
paikkaani maailmassa
samoin mielikuvin
kyynisyyttä
ihmissuhteiden
mahdollisuuksia
mahdottomuudesta venyttää
suhteita rajattomuuteen
haavoja
haavojen perään,
jotka ruhjovat
herkkyytemme
ja synnyttävä
pinnattomia
arpikudoksia
pinnallisiin tunteisiin
-
kuuntelen vanhaa
kitaraa,
miten nostalgisen
tunteen se nostattaa
vanhan lavan
minimalistinen
ympäristö, jossa
on kaikki mitä
tarvitaan
samaan
mustavalkoisuus
eläväksi
osaksi haikeaa tunnelmaa
osaksi
niitä niittyjen
kauneuden tyyssijaa
miten heijastukset
kantoivat veden
pintaa ja antoivat
liikkeensä hyräillä
-
tuntui kuin
siitä menneestä
sisälläni olisi
jäljellä
jokin olento
jokin joka
antaa tunteen
sen menneen
lausumisesta
huulillani
miten jotkut sanat
osaavatkin
soida soinnuillaan,
sytyttää mielikuvansa
vasta niitetty heinä,
tai saunavasta,
tuli tulessa
kirkkaus
ollen nuoruuteni
nuoli, joka
matkasi
sinisyyttään kohti
-
yritän aina
palata sinne
takaisin
miten aika
käsittelee
valoa
miten sateen
läpi näkee
kaiken niin erilaisena
siihen
kaikkeen on
niin helppo
takertua
en osaa
enkä halua
pudota sen
ulottuvuudesta
sitä haluaa
kävellä jotain
kohti ja
on varma,
että sekin tulee
kohtisuoraan
kuvaa jotain,
jonka tietää
hullaannuttava itseensä
näkevän lävitseen,
itseensä
ja ympärilleen samassa
kuvakulmassa
-
sellaisen
tuulen selkään
on helppo istuutua
samaa tunnelmaa
kuin paitaa vasten
painautuneet
nypyt piirtyivät
selvästi näkyviin
vain kuiskatakseen
katsojalleen
tahdon,
tahdon
nousta niiden
levottomien
viettien siiville
ajatella
niitä
kaukaisia rakastajia
tai
älyllisyyden ja
elämisestä kumpuavan
intohimon herkistää
aikaa
ajattelua
joka tekee
kokonaisuuden,
eivät välttämättä
ne pienen pienet
osat
vaan niiden
summa
miten kosketuspintaa
sävyttää auringon valon
hiipiä selustaan
laulaen lämminhenkitä lauluaan
-
olen kiivennyt
ulos
turvallisuuden temppelistäni
markkinat,
voimien karu
todellisuus
hereän naurun sointi,
joka rahasta lähtee
sen tuoksu ei
kestä aikaa,
sen värit
kimpoavat liian
nopeasti taivaalta
ollakseen tuuli
tai kokonaisuus,
joka sopii runollisuuteen,
joten minun
oli pakko paeta
takaisin unelmaani
-
selän kaari
tai pehmeät
hiukset
tuntuvat paremmilta
viettejä
on niin
pirun vaikea vastustaa
ne nousevat
ja ottavat omansa,
käyttämättömän tilan
ja ajan
vain kiusatakseen
alkeellista ja tunteetonta
tunteellisuuteen
vaaleiden
siipien olisi taas
aika lentää
-
komeetan haiku
näkyi jo horisontissa
odotus kostuttaa
paikkoja,
selästä syvään
uurrettu nostaa
tunnelmaa
eroottisuus
on laskeutunut,
herkkävireinen
tuuli virittänyt
instrumenttinsa
siinä on hyvä
piehtaroida tovi,
antaa tunteen liueta
ihohuokosiin
jumalolennon olla
kuin Odysseus
laivansa haaksirikkona
tuntea miltä
lämmin vartalo
tuntuu vaatetuksen
läpi
miten naisellisuus
avautuu ja valuu,
sytyttää
intohimoisuuden hengen
musertavan voiman,
jota harava pystyy
vastustamaan
mielettömyys ottaa vallan
ja
antautumatta
hulluus olisi todellisuus,
joka takoisi
epäröijälle tahtonsa
kuuliaiset tulet
vapautuivat lieoistaan,
eheys oli ottanut
vallan ja näitä
hetkiä varten
ihminen putoaa
ja odottaa
putoaa ja tuntee
rakastavansa
jokaista
kohtaa elämäänsä
-
tunteisiinsa
on helppo uppoutua
menettäessään
minuutensa
luo väistämättä
jotain uutta
tiet ja
polut
sisimmässään
silti kaiken
saattaa edelleen
tuntea ja nähdä
silmissään
oli pakko ottaa
riipus esiin,
katsoa sitä kuvaa
sydämeni on
yhtä pölyttynyt
kuin tuo riipus
olisiko tämä
nyt aikaa,
jonka elämä
oli hylännyt
mutta kiitollisuus
on silti läsnä,
kuin se
kosminen pöly
joka olisi voinut
olla kohtaamatta
toista hiukkasta ja
silloin ei tätäkään
rakkautta olisi voinut
kukaan yhteen saattaa
-
vanhoja tuulia
uusia tuulia
menee ja tulee
katoaa ja yhtyy
moniin todellisuuksiin,
aistimusten kohdata
ja antaa voimansa
vaikkeivat ne
olisikaan tältä planeetalta
kiihkoissaan kuin
nuoli, joka
silloin aikoinaan
ammuttiin sineen
niiden pienen
pienten osien
muodostaa kokonaisuus
tiede vai rakkaus
no
se nuoli vielä
lentää ja on
liikkeessä,
jotta osaisin
kertoa olenko
tavoittanut etsimäni
vai olenko jo löytänyt
rakkaudestahan aina on kysymys
siitä ja kaiken taianomaisuudesta
jotka kumpuavat
muovisesta rumuudesta
aina
teflonin sileyteen
ja on teitä
joissa tuhansien
kyläteiden pöly
siivilöi kuvia
siivilöi maailmaa,
jossa omistautuminen
lienee romuttunut
rakkauden mukavuuteen
muistan kuitenkin
sen syvimmän
olemuksen
kaiken tavallisuuden
kuin kirkas päivä
tai
ajoittaisen aineettomuuden,
joka täytti
nuoruuteni
aavemaisuuden
-
en tunnista
enää sitä
samanlaista
sopusointua
paikkaani maailmassa
samoin mielikuvin
kyynisyyttä
ihmissuhteiden
mahdollisuuksia
mahdottomuudesta venyttää
suhteita rajattomuuteen
haavoja
haavojen perään,
jotka ruhjovat
herkkyytemme
ja synnyttävä
pinnattomia
arpikudoksia
pinnallisiin tunteisiin
-
kuuntelen vanhaa
kitaraa,
miten nostalgisen
tunteen se nostattaa
vanhan lavan
minimalistinen
ympäristö, jossa
on kaikki mitä
tarvitaan
samaan
mustavalkoisuus
eläväksi
osaksi haikeaa tunnelmaa
osaksi
niitä niittyjen
kauneuden tyyssijaa
miten heijastukset
kantoivat veden
pintaa ja antoivat
liikkeensä hyräillä
-
tuntui kuin
siitä menneestä
sisälläni olisi
jäljellä
jokin olento
jokin joka
antaa tunteen
sen menneen
lausumisesta
huulillani
miten jotkut sanat
osaavatkin
soida soinnuillaan,
sytyttää mielikuvansa
vasta niitetty heinä,
tai saunavasta,
tuli tulessa
kirkkaus
ollen nuoruuteni
nuoli, joka
matkasi
sinisyyttään kohti
-
yritän aina
palata sinne
takaisin
miten aika
käsittelee
valoa
miten sateen
läpi näkee
kaiken niin erilaisena
siihen
kaikkeen on
niin helppo
takertua
en osaa
enkä halua
pudota sen
ulottuvuudesta
sitä haluaa
kävellä jotain
kohti ja
on varma,
että sekin tulee
kohtisuoraan
kuvaa jotain,
jonka tietää
hullaannuttava itseensä
näkevän lävitseen,
itseensä
ja ympärilleen samassa
kuvakulmassa
-
sellaisen
tuulen selkään
on helppo istuutua
samaa tunnelmaa
kuin paitaa vasten
painautuneet
nypyt piirtyivät
selvästi näkyviin
vain kuiskatakseen
katsojalleen
tahdon,
tahdon
nousta niiden
levottomien
viettien siiville
ajatella
niitä
kaukaisia rakastajia
tai
älyllisyyden ja
elämisestä kumpuavan
intohimon herkistää
aikaa
ajattelua
joka tekee
kokonaisuuden,
eivät välttämättä
ne pienen pienet
osat
vaan niiden
summa
miten kosketuspintaa
sävyttää auringon valon
hiipiä selustaan
laulaen lämminhenkitä lauluaan
-
olen kiivennyt
ulos
turvallisuuden temppelistäni
markkinat,
voimien karu
todellisuus
hereän naurun sointi,
joka rahasta lähtee
sen tuoksu ei
kestä aikaa,
sen värit
kimpoavat liian
nopeasti taivaalta
ollakseen tuuli
tai kokonaisuus,
joka sopii runollisuuteen,
joten minun
oli pakko paeta
takaisin unelmaani
-
selän kaari
tai pehmeät
hiukset
tuntuvat paremmilta
viettejä
on niin
pirun vaikea vastustaa
ne nousevat
ja ottavat omansa,
käyttämättömän tilan
ja ajan
vain kiusatakseen
alkeellista ja tunteetonta
tunteellisuuteen
vaaleiden
siipien olisi taas
aika lentää
-
komeetan haiku
näkyi jo horisontissa
odotus kostuttaa
paikkoja,
selästä syvään
uurrettu nostaa
tunnelmaa
eroottisuus
on laskeutunut,
herkkävireinen
tuuli virittänyt
instrumenttinsa
siinä on hyvä
piehtaroida tovi,
antaa tunteen liueta
ihohuokosiin
jumalolennon olla
kuin Odysseus
laivansa haaksirikkona
tuntea miltä
lämmin vartalo
tuntuu vaatetuksen
läpi
miten naisellisuus
avautuu ja valuu,
sytyttää
intohimoisuuden hengen
musertavan voiman,
jota harava pystyy
vastustamaan
mielettömyys ottaa vallan
ja
antautumatta
hulluus olisi todellisuus,
joka takoisi
epäröijälle tahtonsa
kuuliaiset tulet
vapautuivat lieoistaan,
eheys oli ottanut
vallan ja näitä
hetkiä varten
ihminen putoaa
ja odottaa
putoaa ja tuntee
rakastavansa
jokaista
kohtaa elämäänsä
-
tunteisiinsa
on helppo uppoutua
menettäessään
minuutensa
luo väistämättä
jotain uutta
tiet ja
polut
sisimmässään
silti kaiken
saattaa edelleen
tuntea ja nähdä
silmissään
oli pakko ottaa
riipus esiin,
katsoa sitä kuvaa
sydämeni on
yhtä pölyttynyt
kuin tuo riipus
olisiko tämä
nyt aikaa,
jonka elämä
oli hylännyt
mutta kiitollisuus
on silti läsnä,
kuin se
kosminen pöly
joka olisi voinut
olla kohtaamatta
toista hiukkasta ja
silloin ei tätäkään
rakkautta olisi voinut
kukaan yhteen saattaa
-
vanhoja tuulia
uusia tuulia
menee ja tulee
katoaa ja yhtyy
moniin todellisuuksiin,
aistimusten kohdata
ja antaa voimansa
vaikkeivat ne
olisikaan tältä planeetalta
kiihkoissaan kuin
nuoli, joka
silloin aikoinaan
ammuttiin sineen
niiden pienen
pienten osien
muodostaa kokonaisuus
tiede vai rakkaus
no
se nuoli vielä
lentää ja on
liikkeessä,
jotta osaisin
kertoa olenko
tavoittanut etsimäni
vai olenko jo löytänyt
rakkaudestahan aina on kysymys
siitä ja kaiken taianomaisuudesta
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=S0QDB9FtnUM
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi