She Sells Sanctuary

Olen
hiljainen todistaja,
eilen tunsin
omistavani
koko maailman,
mutta tänään
viimeisiä jäljellä
olevista
 
kaikki toki tapahtuu
vielä
etäisyyksien päässä,
pilvien nousta
päivien päälle
 
niin ne kohoavat
kalpeat pelot,
nousevat mustat
hetket kauhusta
kankeat
 
äänten ympäröidä
ja kilpailla
huomiostani
 
olinhan omaksunut ja
elänyt hiljaisuudessa,
kerännyt sokeita pisteitä
 
osasia sieltä
ja paljon tuolta,
kallisarvoisia palasia,
jotka tekivät
palapeliä elämääni
 
 
 
oliko ilmassa
jotain peliä,
jotain kilpailua
ajatusten pysyä
kasassa
vai antaisiko
niiden romahtaa
 
antaisinko tunteitteni
palauttaa muistoja,
valaa jalkojeni
alle perustoja
 
raskaita kantamuksia,
joista elämä on
aikaa sitten
karannut,
mutta painavia
ne ovat edelleen
kantaa
 
olin repinyt niitä,
olin polttanut
saadakseni
tuhkan keveyden
vaan painaa
tikaria sydämelläni
 
huusin sille
 
paina vaan,
pistä per****
sydämeen asti
 
 

kaikki liikkuu
merkityksettömyydessä,
taustalla kuten
 
oikeutus nauttia
elämästä,
lupa olla
onnellisuuden herra
 
luomalla hiljaisuutta,
jotta
haluni eivät
heräisi
 
jotta tuntisin itseni,
tuntisin haaksirikkoni
saavuttavan
saarensa
 
tuntisin inhimillisen
jäljen olevan
kaukokaipuu
pinnallisuuteen
 
yksittäisiä
toisistaan erillisiä
tapahtumia
 
vit*** amatööri
ajattelin,
uhraamatta yhtäkään
ajatustani ihmiseen
 
yhteenkään suruun
tai iloon en kajonnut,
kenenkään katkenneeseen
elämään
 
jossa jokainen
tuntee miten
ne unelmat ja
toiveet valuvat
kaukaisuuteen
 
huolettomat
tunteet olivat menneen
elämän kauneimpia
kohteita ja
mitään niistä
en pystynyt
tavoittamaan
 
muistin toki
miten ne solmut
tehtiin, mutta
miksi ne olivat
menneet umpeen
 
miksi se
nuori vapaus tuntui
niin pelottavalta
 
ihminen pelkää sitä
mitä siltä puuttuu ja
ainahan siltä puuttuu
 
 
 
nähdessäni tähtiä,
luulin aina että
silloin saa toivoa
 
mihin ne kaikki
toiveet laskeutuivat
 
missä ne hellivät
lapsiaan,
missä ne antavat
pakkomielteensä
kääntää selkänsä
 
pilkkaavat kun
onnistuminen ei
osaa löytää
kotiaan,
anna jalkojensa
kantaa elämää
 
pää pilvissä
pitää painaa,
milloin uskoa
jumalaa
 
milloin vapautta,
milloin oikeaa oikeutta
 
milloin riistää
sen vapauden nimissä,
jotta lahja tuntuisi
lahjattoman sydämessä
vapaudelta ja oikeutukselta
 
 
 
muistan miten
takkatuli osaa
rauhoittaa
 
sen eteeriset
hyväilyt,
savun tuoksu
saavat keveyden
tuntumaan pehmeydeltä
aivan kuin olisin
polttanut ja
leijunut
 
eikä silloin
kukaan kysy hintaa
 
se vaan tuntuu
raukealta rakkaudelta,
vaikka nopeastihan
se hetki kuolee
 
ikkunoista vetää ja
verisuonet kalkkeutuvat,
mene silmistäni
sinä
sihisevä äpärä
 
mene ja tee
ikiliikkujasi,
mene ja juo
itsesi ihmiseksi
sinä jumalan
piinaama paholainen
 
miten sen ilman
saakin helposti haisemaan
hielle,
suorastaan pas***
 
kateus siitä
vaan puuttuu ja
sääli,
koska sitä ei tarvitse
ostaa
 
elämä kyllä
osaa muistuttaa
mihin selkä kyyryssä
kelpaa
 
ime, ime, jotta
saadaan
elämä keuhkoosi,
nöyryys ihmisen
suunpieliin
 
ei sinne kukaan
hymyä kaipaa
 
 
 
kantaako se totuus
vahvoja, kun
suuruudenhullut
juoksevat elämäänsä
karkuun
 
niin kiire niillä
on päteä, etteivät
edes pikaista panoa
ole kokeneet
 
ns. ”nussimaata”
kerenneet löytämään
ja
ottamaan
maailmastaan otetta
 
mikä se semmoinen elämä on,
jossa armopala
on ainut totuus
 
ihmisen ainut
kyky tehdä
hyvää
jakaa ilosanomaa
nurkkiin ja
pestä omatuntonsa
puhtauteen
 
 
 
armoa me tarvitsemme,
armoa, joka
täyttää kohdun
voihkaisulla,
syöttää leivän ja
ruokkii sielua rakkaudella
 
niistä ne onnen
kyyneleet syntyvät,
niissä pienissä
teoissa ne
viisaudet syntyvät
 
tuntevat surua,
tuntevat tuskaa,
mutta ruokkivat sielunsa
 
iskevät hampaansa
pelkoon ettei
siitä vastusta ole
 
hymyssä suin vaan
asettavat
suunsa suppuun ja
odottavat
suikattua suudelmaa
 
 
 
miten lempeä tuuli
tuntuukaan lämpöiseltä
 
olisin halunnut raapia
sen tyhjyyttä,
miten se onkaan
muuttunut
 
miten tunteeni olivat
kääntäneet katseensa,
kulkivat ja etsivät
turvaa
 
sulkivat silmänsä
ja kätkivät
itsensä
 
olinko kasvanut
loiseksi, käyttäen
kosketusta vain
tekosyynä
 
juurien imeytyä
katseeseen ja
antaen ymmärryksen
ruokkia totuutta
 
maalattu totuus,
rapisevien
tunteiden pinnassa
ei kyllä jaksa
kantaa kiintymystä
kovin pitkään
 
ja silti tiesin,
että tunteet ja
rakkaus eivät
olleet kulisseissa
 
vaan ohjasivat elämääni
 
 
 
jokainen sana
tekee merkityksen,
jokainen teko
kasvaa tekijän
käsissä kuin
 
suuruus meissä
olisi elämä itse,
ja tuntui kuin
silmäni eivät
enää näkisi
 
kun olen
kaukana
kehostasi,
kaukana hiljaisuudestasi
 
tunsin ne tuoksut,
kutsuvan kokonaisuuden
 
mutta miksi se kokonaisuus
istui vain sinun päälläsi.
miksi muut eivät
saaneet sanojani
syttymään
 
miksi katsetta nostamallakaan
saa vain hälinää
ja turvattomuutta,
tunnon olla
yksin itsensä kanssa
 
hiljaisuus osaa
joskus kiduttaa
sieluni lähes hengiltä
 
 
 
kuinka monet kerrat
olinkaan samassa
tunteessa,
samassa taivaassa
 
huomaten tähtien syttyvän
ja sammuvan,
yritinhän minä
niitäkin tavoittaa
 
mutta ne tuntuivat
aina karkaavan
aamun kauniiseen kajoon
 
silloin itsekin
heräsin tunteeseen,
että olenko
todellisuudessa
 
olinko saanut halkeaman
täydelliseen taivaaseeni,
murtuman, joka
ei koskaan eheytyisi
 
taisin odottaa ihmettä,
toista tai kolmatta
elämää,
joka olisi tehnyt
elämästä elämisen arvoisen
 
 
 
 
se on kumma juttu
ymmärtää,
jos kerran tuntee
ja rakastaa niin
miksi
pitää aina
kääntyä pois ja salata
 
en osannut
nostaa sieluasi,
en koskettaa elämää,
mutta huokaista
osasin
 
ja tiesit,
että kosketuksesi
osaisi luoda
 
osaisi avata
koko intohimoni ja
minä en antaisi
edes pientä palaa
sielustani,
koska se on
kykenemätön
 
ei se pysty kuulumaan
mihinkään ja niin se
vaan peruuttaa kaiken
 
tekee lausumattomuudestaan
taiteen olla suuri hiljaisuus,
avuttomuuden katsoa
kun kädet kääntyvät
peittämään silmänsä
 
rakentamani sisäisen
maailman suojaksi
 
 
 
 
vapautuuko se
suru ja
ahdistus, jos
oikein yrittää
 
lopettaa lepäämästä
tyhjyydessä ja
antaa tuulen viedä
 
antaa ulapan
ottaa kaikkeutensa
vastaan,
miten ihanalta se
tuntuu, kun
on luopunut talvestaan
huomaten muuttolintujen
tuovan valon ja
iloisuuden päiväänsä
 
miten aurinko
luovuttaa lämpönsä,
(ihmeellinen assosiaatio
elämään), tunteeseen
rakkauteen
 
olin antanut
tunteilleni luvan
pesiytyä,
oliko minussa
toinen puoli
 
vai oliko ykseys
kasvanut ajatukseeni,
oliko aika kasvattanut
muotokuvansa
ja saanut kelloni
tikittämään
 
per**** miten hyvältä
se elämän luonti
osaakin tuntua
 
 
 
 
osaisinko
nyt kertoa sen
sinulle
 
osaisinko rikkoa
hiljaisuuden,
rikkoa sen varjoelämän,
joka ei kannattele tuulta
 
eikä se nuolaise
huulilta edes sitä
pientä suudelmaa
 
 
 
 
rakasta minua läheisyys
 
 
 
pääni ja ruumiini
on sidottu toisiinsa,
ne tarvitsevat
ajatuksen, sielun
ja rakkauden vielä
samaan ykseyteen
 
naisen kyvyn sytyttää
ja kuinka etsin sitä
 
kuinka annankaan
yön etsiä
päiväänsä
 
jolloin rukoukseeni
on vastattu,
ja rukous lunastaa
lupauksensa
 
minun omat
ajatukseni,
jotka olen levittänyt
ja koonnut uudelleen
 
ja tuntui etten
enää osaisikaan
olla yksin
 
ruumiini huusi
pariaan,
huusi ääneen ja
heräsi uneensa
 
se tunsi tuoksusta
olevansa perillä,
olevansa
kysymiensä vastausten
äärellä
 
siinä hetkessä haluaa
sykkiä ja viivyttää
halunsa tapaa
ymmärtää loputtomuutta
 
osin tappanut
osia
itsestään ja samalla
syntynyt ja kasvattanut
uusia ulottuvuuksia
 
halun ja kaipauksen
kaivertaa nimensä
tähän ruumiiseen
 
 sinun käsiisi
 
 
 
 
mutta kuka
on tuo, joka
varjelee kynsin ja
hampain
ja hitaasti
silittelee hänelle
suoduin aistein
 
mikä on tuo
vapauden jumala,
hellä ja huomaavainen
 
eikä mikään
tullut sattumalta
tuulen tuomana
vaan siksi
että minä pyysin
 
minä pyysin hyräilemään
silittämään ryppyni suoraksi
 
kuuntelemaan elämää,
tavoittelemaan elämää,
jota kuolema toki varjostaa
 
mutta minun täytyi
tuntea elämä
 
miten katkaisen
sen
raavaan vitsani,
joka
muuttuu anteliaisuuteen
 
synnyttää rakkauden olla
ja taistella, jotta
ihmisellä on ihminen
 
miten se käteen
tarttuva käsi
muistaa ja
muuttaa ihmisen hellyydeksi
 
pelastaa elämän
elämältä ja
on reitti
rakkautensa luo
 
kärsivällisyyden kasvattaa
rakkaudelle sanoja,
ja miten ihanalta se
tuntuu,
kun saa kehonsa
puhumaan
 
sanomaan
 
minä rakastan sinua
 
 
 
sitä se tuntematon myy
ja sen voi vaan
ostaa rakkaudella
 
tietäen toisen
olevan vierellä tai
vaistonvaraisena
 
ja ne lausutut santakin
tunsivat olevansa turvassa
 
minun puhua ja
sinun kuunnella
 
miten voimallisesti
olin halunnut kaikkea tätä
ja en kuitenkaan
pystynyt pitämään
kiinni
 
olen ollut aina
väärässä
 
 
 
please,
istutaan vielä
hetki ihan hiljaa
annetaan elämän soljua
 
tunsin, että
olin raapinut siihen
hapuilevaan tyhjään
 
sydämen
 
ja miten helppo
siinä hiljaisuudessa
oli tuntea kyynel
 
 
 
olisinko sittenkin saanut onnellisuuteni
vai hetkellisyyden ottaa
 
peittää se yksinäisyys
katsellessani elämää
jonkun toisen silmin
 
antaen odottaa

kenen kutsu se todellisuus sitten loppujen lopuksi onkaan
 
todistaa elämän hiljaisuutta