Kuivuus tuntui
kurkussa,
työntäen tarpeensa
hiljaisuuden
merkityksettömyyden
näkökenttäni
sokeisiin alueisiin
elämä tuntui
jakavan niitä
sopivasti kasvoilleni
henkisen seksuaalisuuden
olla tunteena
luettavissa jokaisessa
tylsässä ajatuksessa
yhtä paljon kuin
terävän aseen
leikata tai
viiltää tietoisuus
lähemmäs elämääni
lähemmäs yleisötöntä
näytelmää aivan kuin
yksinpuhelija näkee
omaan mieleensä
nauttii näyttelemisestä
ja palaa aina
omaksi
itseksensä
-
mutta tänään en
palannut,
en tuntenut enää
itseäni
en seissyt siinä
missä aina
aamu aloittaa
ja ilta lopettaa
saman kappaleen
samaan sointuun
ja silti siitä
puuttuu jotain
ääneen sanomatonta
jotain, joka
normaalisti tyynnytteli
kaiken kuohuvan
sillä olin lumoutunut ja
kaivanut yön
lankeavuuteen
sopivaa kosketusta
-
mitä helvettiä
tämä elämä
tekee minulle
mitä se haluaa
minun
tekevän,
ottavan pois itsestäni
tai lisäävän
sisuksiini
olin taas
luonteen heikkouteni
syvimmässä kuopassa
siinä samassa haavassa,
joka aukeaa aina tiettyyn
aikaan ja paikkaan sidottuun
ihastuksen voimaan
olisiko se sellainen
menetys, joka
aina aukeaa siinä
tyhjyyden tunteessa
haluten sataa niitä
pienen pieniä
ihastuksen pisaroita,
jotka haltioituvat
ja venyttävät
hetken äärirajoilleen
siinä hetkessä oli
jotain täysin erilaista
en tuntenut
en ymmärtänyt
yhtään oikeaa osaa
en osannut koota
oikeille paikoilleen
-
sokea pisteeni
ei tavoittanut
sisintäsi,
sinun sokeuttasi
ovi oli suljettu,
hetken avoimena
mutta nyt se kätki
kaiken
tunsi kätensä liikkeessä
kuinka iho
painui ja voihki
tunteessaan
se tuntui
kuin elämä
olisi paennut
henkeä,
päämäärätöntä
sielua
se ei kadonnut
kuten luulin
tunteen elävän
nousevan ja
kuolevan
ei
se vaan tuijotti
lumoavalla tyylillään
tutki ajatuksiani
ja etsi sieluni
kaukaisesta maisemasta
sanoja,
jotain jolla
merkitä
tämä hetki
nousta korokkeelle,
näyttelisi vuorosanansa
ja odottaisi
miten tapahtuu
-
olinko syntynyt
uudelleen,
olinko elämäni
toisessa vaiheessa
mittaillessani luonteeni
yksilöllisyyttä,
perkele en ymmärtänyt
mitään määrätietoisuuteni
sanoituksista
yritin ajatella menneitä,
mutta mitään
menneisyyttä ei ollut
ei ollut uraa,
jota seurata tai
teroittaa
olin sokeudessani
vain tunteideni
varassa
olin haalistunut valokuva,
joka tunsi elinvoimansa
kauneuden
-
tunsin elämäni
virheellisen perspektiivin
ja aloin näkemää
menneet vuosirenkaat
sokein silmin
tunsin miten
se kipu tulee
siihen samaan kohtaan
samaan rintaan,
joka halusi
pyytää montaa
asiaa anteeksi
miten elämä
oli liian kaunis minulle,
miten kiitollisuus ei
osannut laskeutua
halun ja uteliaisuuden
keskelle ja
miten muistojen varaan
on vaikea kirjoittaa itseään
uudelleen
ja olin muutenkin
täynnä itseäni ja
ja tunsin miten
halusin ulos mieleni sisällöistä
-
nautinto
täydentää toista
älyllisyys verhoaa
mieltä yhtä
paljon kuin
iho on ihoa vasten
tai suussa sulava
ruoka on osa suolaa,
joka tekee
merkityksensä
olla rakastamatta
liikaa ja
samalla peläten
luopua
elämänsä merkityksestä
miten tietyt ominaisuudet
tekevät sen sokean pisteen
sammuttavat
valot siitä
ytimestä, mutta
jättävät tunteen elämään
ja siihen tautiin
ei ole vasta-aineita
siihen iloisen
suunpielen hymyyn,
joka kertoisi kuka olet
mikä minä
olen siinä
samassa merkityksessä
kun en tunne
sieluni enää
puhuvan minulle,
elämän olemattomuuden
ottaa valtaansa
-
rakkaus on tehnyt
olemattomuudelle
uudet kasvot
katson nyt niitä
harhakuvia,
pitkää sarjaa
suorituksia
jotka on ommeltu
kiinni
osaksi suhdetta
läpinäkyviä tunteita,
joissa kaikonneet epäpuhtaudet
olivat tehneet varkaan
oli vaikea hengittää,
kuiva ilma edellään
olin palannut takaisin
siihen omaan aikaan,
ruumiiseen, joka
oli vanginnut
ajatuksensa
siihen naisen kehon
värähtelyyn, joka
on todellisuus
läheisyyden hetki,
joka jollain
sokeuttavalla tavalla
mitätöi todellisuutensa
ollen taas hetki
aika ja paikka,
joka heräsi
sielunsa menettäneen
elämän ajelehtia
arpien sulkemiin haavoihin
eikä siinä
ole mitään väärää,
joskus se tyhjyys
vaan käyttää
meitä kulkuväylinään
-
jokaisessa ajassa
on oma
oikeudenmukaisuutensa
ja siinä
ajan virrassa
jokainen meistä
kantaa omien
halujensa taakkaa
omien
uskomuksiensa
värjäämää
liikettä, muotoja
tai vaikkapa
sitä ihanaa
aamun valkenevaa
taivasta
sitä kaikkea
hyvää
ja tunnetta,
joka erottelee
sydämen lyönnistä
useita
punaisen värjäämiä
sävyjä
niitä, jotka
olemme pitäneet sisällämme
yhtä paljon kuin niitä
joita olemme estäneet pääsemästä
sisimpäämme
ominaisuuksinaan
ruoste tai kylläisyys,
joka kiireettömyydellään
raiskaa koskemattomuudellaan
tai nousuveden lailla
täyttää sen
mustan pisteen
tyhjiön, joka
on kulkenut monta
kerrosta
monta vuosisataa
sitä suljettua
kehää,
ympyrää kohti
sulkien muistomme
nykyhetken välillisten
pyrkimystemme tahtoon
-
pitkällä kaavalla
sanoen
sydämelläni on ongelma
se on rikki,
hajalla
pieni asia ja
silti mahtavat
mittasuhteet
kulkea jokainen askel
säilyttääkseen
edes yksinkertaisen
järkensä
olin ollut
liian pitkään
tiedon ja tietämättömyyden
esikartanoissa,
kaivanut tieni
kuolleiden maailmasta
takaisin syvästi tunteviin
jokainen yön
hiljaisuuden impulssi
kosketti elävyydellään
värähteli taajuudella,
jossa tunsin taas tutun
tuoksusi
olin tavannut
kaukaisessa horisontissa,
antanut jälleen aikajanamme
kohdata
kauneuden taju oli
palannut, mutta sydän
oli paikoiltaan
sen punaisen
musta piste muuttaa hitaasti
väriään ja
monimerkityksellisyyden
viiva makaa keskiyössä
hiljaa kanssani
-
onko se yksinäisyyden
väri tai yhtymättömien
janojen viiva, joka
saa edelleen
aistini kiihottumaan
siinä ei ole
rajoitteita,
kattoa, jota
pilvet tavoittaisivat
tai seiniä, jotka rajoittaisivat
sanojen loputonta kulkua
sointeja, jotka
estäisivät
rakkauden
kuljettaa parannustaan
sydämiimme
ja kuinka
hetken tunsin
tuulen tuoman viestin
aivan kuin olisit
nostanut kätesi
tehdäksesi tilauksen
ja sillä
samalla räpäyksellä
tunsin,
että jokin
tumman pisteen uumeniin
pysähtynyt
oli alkanut
jälleen liikkua
saaden siihen hetkeen
vaalean puhuvia
rakkaudellisia sävyjä ajelehtimaan
tietämättä vieläkään kuka on ja keneen asettua
kurkussa,
työntäen tarpeensa
hiljaisuuden
merkityksettömyyden
näkökenttäni
sokeisiin alueisiin
elämä tuntui
jakavan niitä
sopivasti kasvoilleni
henkisen seksuaalisuuden
olla tunteena
luettavissa jokaisessa
tylsässä ajatuksessa
yhtä paljon kuin
terävän aseen
leikata tai
viiltää tietoisuus
lähemmäs elämääni
lähemmäs yleisötöntä
näytelmää aivan kuin
yksinpuhelija näkee
omaan mieleensä
nauttii näyttelemisestä
ja palaa aina
omaksi
itseksensä
-
mutta tänään en
palannut,
en tuntenut enää
itseäni
en seissyt siinä
missä aina
aamu aloittaa
ja ilta lopettaa
saman kappaleen
samaan sointuun
ja silti siitä
puuttuu jotain
ääneen sanomatonta
jotain, joka
normaalisti tyynnytteli
kaiken kuohuvan
sillä olin lumoutunut ja
kaivanut yön
lankeavuuteen
sopivaa kosketusta
-
mitä helvettiä
tämä elämä
tekee minulle
mitä se haluaa
minun
tekevän,
ottavan pois itsestäni
tai lisäävän
sisuksiini
olin taas
luonteen heikkouteni
syvimmässä kuopassa
siinä samassa haavassa,
joka aukeaa aina tiettyyn
aikaan ja paikkaan sidottuun
ihastuksen voimaan
olisiko se sellainen
menetys, joka
aina aukeaa siinä
tyhjyyden tunteessa
haluten sataa niitä
pienen pieniä
ihastuksen pisaroita,
jotka haltioituvat
ja venyttävät
hetken äärirajoilleen
siinä hetkessä oli
jotain täysin erilaista
en tuntenut
en ymmärtänyt
yhtään oikeaa osaa
en osannut koota
oikeille paikoilleen
-
sokea pisteeni
ei tavoittanut
sisintäsi,
sinun sokeuttasi
ovi oli suljettu,
hetken avoimena
mutta nyt se kätki
kaiken
tunsi kätensä liikkeessä
kuinka iho
painui ja voihki
tunteessaan
se tuntui
kuin elämä
olisi paennut
henkeä,
päämäärätöntä
sielua
se ei kadonnut
kuten luulin
tunteen elävän
nousevan ja
kuolevan
ei
se vaan tuijotti
lumoavalla tyylillään
tutki ajatuksiani
ja etsi sieluni
kaukaisesta maisemasta
sanoja,
jotain jolla
merkitä
tämä hetki
nousta korokkeelle,
näyttelisi vuorosanansa
ja odottaisi
miten tapahtuu
-
olinko syntynyt
uudelleen,
olinko elämäni
toisessa vaiheessa
mittaillessani luonteeni
yksilöllisyyttä,
perkele en ymmärtänyt
mitään määrätietoisuuteni
sanoituksista
yritin ajatella menneitä,
mutta mitään
menneisyyttä ei ollut
ei ollut uraa,
jota seurata tai
teroittaa
olin sokeudessani
vain tunteideni
varassa
olin haalistunut valokuva,
joka tunsi elinvoimansa
kauneuden
-
tunsin elämäni
virheellisen perspektiivin
ja aloin näkemää
menneet vuosirenkaat
sokein silmin
tunsin miten
se kipu tulee
siihen samaan kohtaan
samaan rintaan,
joka halusi
pyytää montaa
asiaa anteeksi
miten elämä
oli liian kaunis minulle,
miten kiitollisuus ei
osannut laskeutua
halun ja uteliaisuuden
keskelle ja
miten muistojen varaan
on vaikea kirjoittaa itseään
uudelleen
ja olin muutenkin
täynnä itseäni ja
ja tunsin miten
halusin ulos mieleni sisällöistä
-
nautinto
täydentää toista
älyllisyys verhoaa
mieltä yhtä
paljon kuin
iho on ihoa vasten
tai suussa sulava
ruoka on osa suolaa,
joka tekee
merkityksensä
olla rakastamatta
liikaa ja
samalla peläten
luopua
elämänsä merkityksestä
miten tietyt ominaisuudet
tekevät sen sokean pisteen
sammuttavat
valot siitä
ytimestä, mutta
jättävät tunteen elämään
ja siihen tautiin
ei ole vasta-aineita
siihen iloisen
suunpielen hymyyn,
joka kertoisi kuka olet
mikä minä
olen siinä
samassa merkityksessä
kun en tunne
sieluni enää
puhuvan minulle,
elämän olemattomuuden
ottaa valtaansa
-
rakkaus on tehnyt
olemattomuudelle
uudet kasvot
katson nyt niitä
harhakuvia,
pitkää sarjaa
suorituksia
jotka on ommeltu
kiinni
osaksi suhdetta
läpinäkyviä tunteita,
joissa kaikonneet epäpuhtaudet
olivat tehneet varkaan
oli vaikea hengittää,
kuiva ilma edellään
olin palannut takaisin
siihen omaan aikaan,
ruumiiseen, joka
oli vanginnut
ajatuksensa
siihen naisen kehon
värähtelyyn, joka
on todellisuus
läheisyyden hetki,
joka jollain
sokeuttavalla tavalla
mitätöi todellisuutensa
ollen taas hetki
aika ja paikka,
joka heräsi
sielunsa menettäneen
elämän ajelehtia
arpien sulkemiin haavoihin
eikä siinä
ole mitään väärää,
joskus se tyhjyys
vaan käyttää
meitä kulkuväylinään
-
jokaisessa ajassa
on oma
oikeudenmukaisuutensa
ja siinä
ajan virrassa
jokainen meistä
kantaa omien
halujensa taakkaa
omien
uskomuksiensa
värjäämää
liikettä, muotoja
tai vaikkapa
sitä ihanaa
aamun valkenevaa
taivasta
sitä kaikkea
hyvää
ja tunnetta,
joka erottelee
sydämen lyönnistä
useita
punaisen värjäämiä
sävyjä
niitä, jotka
olemme pitäneet sisällämme
yhtä paljon kuin niitä
joita olemme estäneet pääsemästä
sisimpäämme
ominaisuuksinaan
ruoste tai kylläisyys,
joka kiireettömyydellään
raiskaa koskemattomuudellaan
tai nousuveden lailla
täyttää sen
mustan pisteen
tyhjiön, joka
on kulkenut monta
kerrosta
monta vuosisataa
sitä suljettua
kehää,
ympyrää kohti
sulkien muistomme
nykyhetken välillisten
pyrkimystemme tahtoon
-
pitkällä kaavalla
sanoen
sydämelläni on ongelma
se on rikki,
hajalla
pieni asia ja
silti mahtavat
mittasuhteet
kulkea jokainen askel
säilyttääkseen
edes yksinkertaisen
järkensä
olin ollut
liian pitkään
tiedon ja tietämättömyyden
esikartanoissa,
kaivanut tieni
kuolleiden maailmasta
takaisin syvästi tunteviin
jokainen yön
hiljaisuuden impulssi
kosketti elävyydellään
värähteli taajuudella,
jossa tunsin taas tutun
tuoksusi
olin tavannut
kaukaisessa horisontissa,
antanut jälleen aikajanamme
kohdata
kauneuden taju oli
palannut, mutta sydän
oli paikoiltaan
sen punaisen
musta piste muuttaa hitaasti
väriään ja
monimerkityksellisyyden
viiva makaa keskiyössä
hiljaa kanssani
-
onko se yksinäisyyden
väri tai yhtymättömien
janojen viiva, joka
saa edelleen
aistini kiihottumaan
siinä ei ole
rajoitteita,
kattoa, jota
pilvet tavoittaisivat
tai seiniä, jotka rajoittaisivat
sanojen loputonta kulkua
sointeja, jotka
estäisivät
rakkauden
kuljettaa parannustaan
sydämiimme
ja kuinka
hetken tunsin
tuulen tuoman viestin
aivan kuin olisit
nostanut kätesi
tehdäksesi tilauksen
ja sillä
samalla räpäyksellä
tunsin,
että jokin
tumman pisteen uumeniin
pysähtynyt
oli alkanut
jälleen liikkua
saaden siihen hetkeen
vaalean puhuvia
rakkaudellisia sävyjä ajelehtimaan
tietämättä vieläkään kuka on ja keneen asettua
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=ewG7iEOCgFw
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut