Vesi lakkasi
satamasta,
virta jatkui
matkaansa
jatkoi kohti
huulia,
sulkien silmänsä
tuntien kosteuden
kieltään vasten,
niin kuin sisään
valutaan
hämärään
painetaan omalla
painollaan
lasketellaan sanoilla,
joita ei ole
ja jotka
eivät
halua avautua
siinä ne
sanat
roikkuivat
öiden välissä
kohottaen rintaa,
haluten jonnekin
kuiskaillen,
mutta ei
niistä pelkoa
nähnyt
eivätkä
ne olleet
menneet rikki
toisin oli
sydämen
laita
sen punaisen
möykyn,
joka
oli pumpannut
itsensä
hurmioon
sylkäisyt itsensä
eetteriin ja
yrittipä
vielä poloinen
hirttää itsensä
mitähän
lienee yrittänyt,
etsiä
siipiä siihen
rauhattomuutensa
pimeään
kiviä, jotka nieltyään
painoivat pohjaan
veivät väsyneen
puuteroidun lihansa
varjoisien rantaan
siellä oli
jo ennestään mies
hahmo, jonka
aika oli
painanut kumaraan
mutta värittömät
silmät eivät
nähneet,
tunteneet naisen
kasvattamaa
hiusköyttä
mutta vesi
on kaunis
elementti
se kuljetti
sanoja,
aurinkoa ja
katveesta irronnutta
varjoa
antoi niiden maata
suusi katveessa
ja tuntea miten hyvältä
suussasi tuntui
niin paljon niitä
sanoja matkasi,
että rakkaus tuntui
virtaavan ja
synnyttävän
pientä ja
pyöreää turbulenssia
tummia huokauksia,
jotta päivät
näyttäisivät taas
päiviltä
taivas samalta
kuin edellisen
elämän valo,
joka riippui
valon välitse
yrittäen tavoittaa
toisensa,
kosketuksen,
joka oli onnistunut
välttämään
edelliset vuosikymmenet
mutta nyt se oli
valmis
sitä halujen
kävelemää
matkaa
ihmisestä
ihmiseen
näin sen
saman sydämen,
kukapa
ei olisi nähnyt
niitä levottomia
unia
olin odottanut
sitä yötä,
sitä hetkeä,
kun sydämeni
tunnustaisi
tekisi yöstä
sisaren,
ja pimeydessä
kääntää pehmeän
ihonsa
ja tiesin
etten voisi
enää
elää näkemättä
kasvojasi
menemättä
oikeisiin huoneisiin,
oikeisiin
ajatuksiin
antaen valon
läpäistä seinät,
sitä kohti
oli kurkotettava
sitä kohti,
joka ei
heijastuisi
kuin lasinen
enkeli särkyy
käyttämättömyyttään
ajatustemme oli
pakko lävistää
toisemme
niitä kopeloivat
sormet haisivat
menneelle,
jopa kuolemalle
mutta ne säkenöivät
öisin,
kuun kauniissa
valossa niihin
oli pakko ripustautua
tuntea sisällään
oikeaa nälkää
sillä aika oli
jo näyttänyt
ei ole mitään
toista elämää,
mitään toista painajaista
on vain yksi
onni ja
yksi kivinen
elämä, joka
vääntää käärmeen
tavoin häntäänsä
vesi on
ihmeellinen elementti
se synnyttää
elämää,
lapsen
jonka katseessa
on lintu,
silmät joiden
väliin kaikki
kauniit ja
haaveittemme mukaiset
unet aina
pysähtyvät
suloisissa
öissä makaa
rauha
mutta päivässä huokaa
läähättävä lapsi
mies, joka tekee
lähteestään
pisaroivan hien
maun, joka
saa suun
tuntemaan
kurjen nokan
tapaa nuolla
raastavan rakkautensa
siivet, jotka
sanojen kylkiin
liimattuna
käänsivät selkänsä,
kääntäen kasvonsa
ja silmänsä
miten se elämän
nurja puoli
olikin
kaunis näky
musta tyhjyys
ja pehmeitä varjoja,
niin kuin ylösalaisin
juostaan ja
kävellään kohti
taivaan harmoniaa
olen syntynyt
tuulen sisään,
kasvanut kasvoissasi
laskostanut iltani
sylisi pehmeyteen
kuuletko huutoni
kirkkauden,
olen huutosi
toinen ääni
olen sielusi
huone, joka
halkeaa halusi
onnellisuudesta
olen pimeytesi
kutsu,
se joka varmistaa
odottamisen
päättyvän kohtaamiseen
tavan, jolla
tunnet sydämen
kaulallasi
veresi kuumenevan
tunnet sen
virtaavan kuin
kieleni ohjaa
viileää ahtaisiin
tunneleihin
niin se työntyy
päiviin,
moniarvoisiin
toiveisiin
kuin ihmiseen tai
monivivahteiseen
elämään työnnytään
jokainen odottaa
jotakin
jokainen toivoo,
että
niissä vastaantulevissa
silmissä
asuu se
josta
rakastavaisten
yössä kuiskaillaan
ihmisen intohimo,
hikinen vimma
asuu silmässä ja
seuraa ajatusta
sanojen takana
asuvaa yhteisymmärrystä
elämä siinä
vedessä on tyyntä,
mutta jokaista
arvaamatonta virtaa
seuraa
halun karjuma
karkeus,
joka
voimistaa ominaistuoksun
täyttää ruumiin ja
hengen tarpeensa
nautinnollisuuteen
täyttää tila niin kuin
se olisi meitä
varten
jotain alkuperäistä,
jotain luonnollista
jotain joka kutsuu
tekemään sitä
uudelleen ja
uudelleen
ihanaa kun
elämästä poistuu
liiallinen pintajännitys
tunnustaa rakkautensa
sellaiselle, joka
sitä
kaipaa ja
sellaisellekin
jolla sitä on kylläisyyteen
niin se tunneli
rikkoo itse
itsensä ja
haihtuu omille
teilleen
se on ainut mahdollisuus
olla oman elämänsä
sankari
penikka, joka
tuntee
sen kiven, joka
painaa pohjaan
tuntee sen
tekohengityksen,
joka on revittävä
saadakseen
pois köyden
kaulaltaan
nyt se valuu minusta,
se valuu sinuun
se valuu pois laumasta,
jotta voisimme
olla me
silloin on kosketettava,
kaikkia mahdollisuuksia
elämän virtaa pienissä
virroissa,
tunteen virtaa
kulottaa toiveikkuus
huomiseen
kiehtova ajatus
olla osa sitä
merta,
matkaa
jossa salaisuudet
viedään
pohjaan,
ne salaisuudet
vaihtava omistajaa
työntyen ajan halki,
työntyen ihmiseen
mutta ne eivät
liimautuneet,
tehneet
kiintopisteitä mihin
ankkuroitua
vaan ne tekivät
päivät pitkäkseen
rakkautta
avaten ovensa,
riisuen itsensä
ylpeytensä,
jotta siinä
ei olisi mitään
petollista
siloteltua
vaan päinvastoin kaikki
kielletty ja mahdollinen
olisi tähän hetkeen
viritetty katoavaisuus
joskus tulee se
hetki, jolloin
on pakattava ja
otettava elämää
kaulasta
antaa varpaiden
kastua ja
antaa ahnaiden
aaltojen viedä
sillä on muistettava,
että
rakkaudelle ja
rikkaudelle ovat
omat tuulensa
omat tapansa
tehdä onnellisuutta
niin eikä
elämässä
aina tarvitse olla
järkeä
se hetki on
murrettava jokaisen
elämässä,
jolloin tahtoo
ja sitten kun ei tahdo
on
käytävä läpi kamppailu
haluaako pelastua
vai kuolla vapautettuna
olla voima tai
ulkopuolinen
yhteen sovitetuille teoille
valitsee niin tai
näin
ihminen toipuu
salaa tai
elää elämäänsä
niin kuin mitään
ei olisi tapahtunutkaan
eläköön elämän
jokainen päivä ja
jokainen pitkä yö
kirjoittaa testamenttinsa
rakkaudeton
tai
niin paljon rakkautta ettei
arkkuunsa enää taivu (mahdu)
kyyneleen sataa,
virran jatkaa
matkaansa
jatkaa kohti
huulia,
sulkien silmänsä
tuntien kosteuden
kieltään vasten,
niin kuin sisään
valutaan
hämärään
painetaan omalla
painollaan
satamasta,
virta jatkui
matkaansa
jatkoi kohti
huulia,
sulkien silmänsä
tuntien kosteuden
kieltään vasten,
niin kuin sisään
valutaan
hämärään
painetaan omalla
painollaan
lasketellaan sanoilla,
joita ei ole
ja jotka
eivät
halua avautua
siinä ne
sanat
roikkuivat
öiden välissä
kohottaen rintaa,
haluten jonnekin
kuiskaillen,
mutta ei
niistä pelkoa
nähnyt
eivätkä
ne olleet
menneet rikki
toisin oli
sydämen
laita
sen punaisen
möykyn,
joka
oli pumpannut
itsensä
hurmioon
sylkäisyt itsensä
eetteriin ja
yrittipä
vielä poloinen
hirttää itsensä
mitähän
lienee yrittänyt,
etsiä
siipiä siihen
rauhattomuutensa
pimeään
kiviä, jotka nieltyään
painoivat pohjaan
veivät väsyneen
puuteroidun lihansa
varjoisien rantaan
siellä oli
jo ennestään mies
hahmo, jonka
aika oli
painanut kumaraan
mutta värittömät
silmät eivät
nähneet,
tunteneet naisen
kasvattamaa
hiusköyttä
mutta vesi
on kaunis
elementti
se kuljetti
sanoja,
aurinkoa ja
katveesta irronnutta
varjoa
antoi niiden maata
suusi katveessa
ja tuntea miten hyvältä
suussasi tuntui
niin paljon niitä
sanoja matkasi,
että rakkaus tuntui
virtaavan ja
synnyttävän
pientä ja
pyöreää turbulenssia
tummia huokauksia,
jotta päivät
näyttäisivät taas
päiviltä
taivas samalta
kuin edellisen
elämän valo,
joka riippui
valon välitse
yrittäen tavoittaa
toisensa,
kosketuksen,
joka oli onnistunut
välttämään
edelliset vuosikymmenet
mutta nyt se oli
valmis
sitä halujen
kävelemää
matkaa
ihmisestä
ihmiseen
näin sen
saman sydämen,
kukapa
ei olisi nähnyt
niitä levottomia
unia
olin odottanut
sitä yötä,
sitä hetkeä,
kun sydämeni
tunnustaisi
tekisi yöstä
sisaren,
ja pimeydessä
kääntää pehmeän
ihonsa
ja tiesin
etten voisi
enää
elää näkemättä
kasvojasi
menemättä
oikeisiin huoneisiin,
oikeisiin
ajatuksiin
antaen valon
läpäistä seinät,
sitä kohti
oli kurkotettava
sitä kohti,
joka ei
heijastuisi
kuin lasinen
enkeli särkyy
käyttämättömyyttään
ajatustemme oli
pakko lävistää
toisemme
niitä kopeloivat
sormet haisivat
menneelle,
jopa kuolemalle
mutta ne säkenöivät
öisin,
kuun kauniissa
valossa niihin
oli pakko ripustautua
tuntea sisällään
oikeaa nälkää
sillä aika oli
jo näyttänyt
ei ole mitään
toista elämää,
mitään toista painajaista
on vain yksi
onni ja
yksi kivinen
elämä, joka
vääntää käärmeen
tavoin häntäänsä
vesi on
ihmeellinen elementti
se synnyttää
elämää,
lapsen
jonka katseessa
on lintu,
silmät joiden
väliin kaikki
kauniit ja
haaveittemme mukaiset
unet aina
pysähtyvät
suloisissa
öissä makaa
rauha
mutta päivässä huokaa
läähättävä lapsi
mies, joka tekee
lähteestään
pisaroivan hien
maun, joka
saa suun
tuntemaan
kurjen nokan
tapaa nuolla
raastavan rakkautensa
siivet, jotka
sanojen kylkiin
liimattuna
käänsivät selkänsä,
kääntäen kasvonsa
ja silmänsä
miten se elämän
nurja puoli
olikin
kaunis näky
musta tyhjyys
ja pehmeitä varjoja,
niin kuin ylösalaisin
juostaan ja
kävellään kohti
taivaan harmoniaa
olen syntynyt
tuulen sisään,
kasvanut kasvoissasi
laskostanut iltani
sylisi pehmeyteen
kuuletko huutoni
kirkkauden,
olen huutosi
toinen ääni
olen sielusi
huone, joka
halkeaa halusi
onnellisuudesta
olen pimeytesi
kutsu,
se joka varmistaa
odottamisen
päättyvän kohtaamiseen
tavan, jolla
tunnet sydämen
kaulallasi
veresi kuumenevan
tunnet sen
virtaavan kuin
kieleni ohjaa
viileää ahtaisiin
tunneleihin
niin se työntyy
päiviin,
moniarvoisiin
toiveisiin
kuin ihmiseen tai
monivivahteiseen
elämään työnnytään
jokainen odottaa
jotakin
jokainen toivoo,
että
niissä vastaantulevissa
silmissä
asuu se
josta
rakastavaisten
yössä kuiskaillaan
ihmisen intohimo,
hikinen vimma
asuu silmässä ja
seuraa ajatusta
sanojen takana
asuvaa yhteisymmärrystä
elämä siinä
vedessä on tyyntä,
mutta jokaista
arvaamatonta virtaa
seuraa
halun karjuma
karkeus,
joka
voimistaa ominaistuoksun
täyttää ruumiin ja
hengen tarpeensa
nautinnollisuuteen
täyttää tila niin kuin
se olisi meitä
varten
jotain alkuperäistä,
jotain luonnollista
jotain joka kutsuu
tekemään sitä
uudelleen ja
uudelleen
ihanaa kun
elämästä poistuu
liiallinen pintajännitys
tunnustaa rakkautensa
sellaiselle, joka
sitä
kaipaa ja
sellaisellekin
jolla sitä on kylläisyyteen
niin se tunneli
rikkoo itse
itsensä ja
haihtuu omille
teilleen
se on ainut mahdollisuus
olla oman elämänsä
sankari
penikka, joka
tuntee
sen kiven, joka
painaa pohjaan
tuntee sen
tekohengityksen,
joka on revittävä
saadakseen
pois köyden
kaulaltaan
nyt se valuu minusta,
se valuu sinuun
se valuu pois laumasta,
jotta voisimme
olla me
silloin on kosketettava,
kaikkia mahdollisuuksia
elämän virtaa pienissä
virroissa,
tunteen virtaa
kulottaa toiveikkuus
huomiseen
kiehtova ajatus
olla osa sitä
merta,
matkaa
jossa salaisuudet
viedään
pohjaan,
ne salaisuudet
vaihtava omistajaa
työntyen ajan halki,
työntyen ihmiseen
mutta ne eivät
liimautuneet,
tehneet
kiintopisteitä mihin
ankkuroitua
vaan ne tekivät
päivät pitkäkseen
rakkautta
avaten ovensa,
riisuen itsensä
ylpeytensä,
jotta siinä
ei olisi mitään
petollista
siloteltua
vaan päinvastoin kaikki
kielletty ja mahdollinen
olisi tähän hetkeen
viritetty katoavaisuus
joskus tulee se
hetki, jolloin
on pakattava ja
otettava elämää
kaulasta
antaa varpaiden
kastua ja
antaa ahnaiden
aaltojen viedä
sillä on muistettava,
että
rakkaudelle ja
rikkaudelle ovat
omat tuulensa
omat tapansa
tehdä onnellisuutta
niin eikä
elämässä
aina tarvitse olla
järkeä
se hetki on
murrettava jokaisen
elämässä,
jolloin tahtoo
ja sitten kun ei tahdo
on
käytävä läpi kamppailu
haluaako pelastua
vai kuolla vapautettuna
olla voima tai
ulkopuolinen
yhteen sovitetuille teoille
valitsee niin tai
näin
ihminen toipuu
salaa tai
elää elämäänsä
niin kuin mitään
ei olisi tapahtunutkaan
eläköön elämän
jokainen päivä ja
jokainen pitkä yö
kirjoittaa testamenttinsa
rakkaudeton
tai
niin paljon rakkautta ettei
arkkuunsa enää taivu (mahdu)
kyyneleen sataa,
virran jatkaa
matkaansa
jatkaa kohti
huulia,
sulkien silmänsä
tuntien kosteuden
kieltään vasten,
niin kuin sisään
valutaan
hämärään
painetaan omalla
painollaan
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=gW_nLJ8ZEdg
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi