Ruokin aistieni
unikuvaa,
en ole syntynyt
elämä ei ole
aloittanut
pyörimistään
kaikessa tuntuu
pelkkä ylämäki
ja
silti olen
onnellinen
olen aamu,
joka haluaa
huvitella
tuntea elämän
kuin palavan
ihon kirvely
kantaa järjestyksensä
tehden elämästä
päivien läpi
kulkevan jonon
tapahtumia
joissa ei aina
kysytä syytä
tai seurausta
sillä se totuus
tai valhe
alkaa tänäänkin
tyhjyydestä
ja
sille päivälle
on luotava
valo
mieleni taivaasta
halusin sytyttää
tahdonvoiman
kaataa rauhan
ja harmonian vankkurit
noustakseni korkealle,
etten tapaisi tuulia,
pilviä
tuntisi yön ja
päivän olemassaoloa
olemalla tietoisuus
omasta etenemisestä,
omasta valosta
jotta saisin sen
siirrettyä
vaistonomaiseen haluun
häpeämätön nautinto
on hänen nimensä
ravinto, joka
ravitsee ja
laskeutuu kuin
jumala kansansa
ääreen
luoden aisteilleni
taivaan,
kauniin äänen
viehätysvoimalle
soittaisitko sen
kielen kyvyn
maalata ja
luoda iholle
väristyksiä
iholle, jolle
aurinkokaan ei
ehtinyt tarttua
tavalla, jonka
halu tahtoi
säädyttömyyteensä
käsillä on kyky
siirtää halu
keskelle
elämän keskipistettä
tahaton äännähdys
elämän jatkumisen
merkiksi
elämää peittävä
verho avautui
jokaisella liikkeellä
tapa katsoa asioita
oli menettänyt
merkityksellisyytensä
vain aukoilla oli
enää merkityksiä
suu oli lupaus jostain
vartalon kietoutuminen
halun ilmentymä
ottaa askeleensa
syvyyteen
silloin voi katsella tähtiä
ihmisen silmistä
tuntea jokaisen
taitteen, jokaisen
tunteen tyydyttymättömyyden
avautuvan
tunsin etten
tiennyt mitä
minussa tapahtuu
mikä pursuavassa
seksuaalisuudessa
oli niin kaunista ja
arvokasta
toivoin sen
hetken pysähtyvän
toivoin vartalosi
painauman tatuoivan
hetkeen kuvansa
toivoin hyväilyjen
hetken oleva aika,
jolloin läsnäololla
on merkityksensä
hetki jolloin
taitavuus olisi
olisi jatkuvuuden mitta
hiljentää jokainen
lausuttu sana
siihen yhteiseen nautintoon
siihen yhteen
maailman ääristä,
joka on ehkä sadas
tai tuhannes osa elämästä
mutta siihen kiteytyy
ikuisuuden kuva
maalata hetkensä
kauneuteen
minun, jonka
piti luoda
olenko enää elossa
olenko poissaolon tuolla
puolen,
olenko sydämen
punan
kaksipuoleinen
kuolematon
minä nahkani
kylkiin
tien
takonut hullu
olen löytänyt
jumalani,
kuolleen rakkauteni
haluni, joka
ripustautuu heti
jokaiseen sääreen
ja kehoon,
joka
kutsuu vieraansa
vankeuteeni,
jota haluan kutsua
rakkaudeksi
mutta ei siinä
ole rakkautta,
siinä halussa
on silkkaa halua
se sellaista lopullista
niin kuin junan alle
tai veden alle
jääminen
nähdä sivuhenkilö
tarinassaan,
syke,
joka pysähtyy
sen laskeuduttua
siihen ihokkaan viereen
siihen, johon se
halu rakentaa
pesänsä
oman nimensä
oman ulkomuotonsa
sisään ja
yrittää kertoa
aitoutensa tarinaa
tunteiden lävistämää
puhetta
miten ne
tunteet uivat
pintaan
juoden
sielusi pinnasta
opetellen antamaan
pienin paloin
itsestään,
pieniä paloja
unelmastaan
olin hurmion huuto
huulillani,
olin kärsimys ja
kuolema samassa
laivassa
jokaisen irrallisuuden
synnyttämä hyve,
joka ei pelännyt
ajatella
pelännyt inhimillisyyden
muovaamaa kuvaa
onnellisuudesta
siinä maassa
asuu kaikki kauneus,
maailmankaikkeuden tapa
puristaa käsivarret
yhteen, niin että
niissä tuntuu todellisuus
jotain joka
rikkoo symmetrian,
kiihottaa elämän
tekemään oman tehtävänsä
koskemaan tuntemattomaan,
kuin olisi päästänyt
kaikki vapaat tunteet
päässään kosketuksiin
elämänsä kanssa
siinä on aina
jotain enemmän
kuin pelkkä riisuuntuminen
käsien malttamattomat
liikkeet,
joilla paljastuminen
tapahtuu
työntyminen maailman
syvyyksiin,
niin siitä
maailmasta tuntuu
kun ollaan toisessa
maailmassa,
kuin ollaan siinä
kuolemattomuuden kohdassa,
jossa jokainen
älyllinen tuntee
saavansa sen loputtomuuden
minkä halu oli tahtonut
olen halkaissut
sen vuoren,
kavunnut
karkeaan makuun
ja sitä
kannatteleva taivas
on edelleen kattoni
se hetki on silmiesi
väri, se
hetki kun
olet auki ja levällään
jotta kaikella olisi päämääränsä
myötäjäisinään
taito ja taiteellisuus
tehdä se
suolaksi, joka
janottaa aina
osaten antaa jatkuvuuteen tarkoituksensa
siinä hetkessä
silmät avautuvat,
siinä hetkessä,
jossa noustessaan
ja täyttyessään
liikehtiessään
värisemyksensä
ne käsittävät useampia arvoja
miten ihmisen tekemä
ja mielen
työ
on osa kauneutta
miten pirullisesti
jumala on osannut kietoa
ja valaista kankaan läpi
paistavan hekumallisuuden
meissä asuu tahdonvoima,
joka ei suo lempeää
varjoaan
vaan se kiihottaa
aistejamme
tajuttomuuteen
se on kuin
alkoholi,
jokaisen
täytyy tietää
rajansa,
täytyy
tietää missä
kohtaa onnen tila
tyydyttää halunsa
voidakseen tahtoa
ja
haluta uudelleen
ihminen haluaa turvaa
kutsumalla jumaliaan
ja silti pystyttää
telttansa erilaisiin muotoihin
meidän pakopaikkamme
liikkumattomasta esineestä
on luova todellisuus
kykymme tuntea ja
nähdä
janota sen
loppumattoman halun
päämäärää
etäännyttääkseni
rajojani,
kirjoittaakseni hellyydestä
todistajani, joka
riisuu sydämeni
saaden sykkimään
ja kouristelemaan
miten se rikkoo
sen lasisen myytin,
miten se ikuisuuden neste
miten se osaakin
siirtää niitä
älyllisiä rajojaan kauemmas
halua luoda ja
katsoa oikealla tavalla
antaa äärettömyydelle uuden merkityksen
antaen kaikkeni,
toteutumisen saavuttama
pohjattomuus
ja
silti mikään
ei ole kuten
mieleni luulee sen olevan
se vaan haluaa taas uutta alkua
miten sitä pidetään elossa
miten sitä pystytetään
toivomalla ettei tämä
koskaan loppuisi
joutuen jo hieman
kumaraan ja
voimissaan suoristuen taas mittaansa
tunnustelemalla pintojaan
ja sanoisi raukeuteen vaipuneena kaiken olleen turhaa
ei, mahdotonta
just impossible…
sekoaisin varmaan *v..tu* päästäni
vaikka tunnenkin jo
osittain seisovani
sen palavan ruosteen reunalla
sen kirvelevän halun hapettumispisteessä,
joka alkaa jätättää
ja jättää joka toisen vieterinsä vetämättä
libido, "your unite and binding soul",
don’t walk away,
minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä
please don’t walk away
unikuvaa,
en ole syntynyt
elämä ei ole
aloittanut
pyörimistään
kaikessa tuntuu
pelkkä ylämäki
ja
silti olen
onnellinen
olen aamu,
joka haluaa
huvitella
tuntea elämän
kuin palavan
ihon kirvely
kantaa järjestyksensä
tehden elämästä
päivien läpi
kulkevan jonon
tapahtumia
joissa ei aina
kysytä syytä
tai seurausta
sillä se totuus
tai valhe
alkaa tänäänkin
tyhjyydestä
ja
sille päivälle
on luotava
valo
mieleni taivaasta
halusin sytyttää
tahdonvoiman
kaataa rauhan
ja harmonian vankkurit
noustakseni korkealle,
etten tapaisi tuulia,
pilviä
tuntisi yön ja
päivän olemassaoloa
olemalla tietoisuus
omasta etenemisestä,
omasta valosta
jotta saisin sen
siirrettyä
vaistonomaiseen haluun
häpeämätön nautinto
on hänen nimensä
ravinto, joka
ravitsee ja
laskeutuu kuin
jumala kansansa
ääreen
luoden aisteilleni
taivaan,
kauniin äänen
viehätysvoimalle
soittaisitko sen
kielen kyvyn
maalata ja
luoda iholle
väristyksiä
iholle, jolle
aurinkokaan ei
ehtinyt tarttua
tavalla, jonka
halu tahtoi
säädyttömyyteensä
käsillä on kyky
siirtää halu
keskelle
elämän keskipistettä
tahaton äännähdys
elämän jatkumisen
merkiksi
elämää peittävä
verho avautui
jokaisella liikkeellä
tapa katsoa asioita
oli menettänyt
merkityksellisyytensä
vain aukoilla oli
enää merkityksiä
suu oli lupaus jostain
vartalon kietoutuminen
halun ilmentymä
ottaa askeleensa
syvyyteen
silloin voi katsella tähtiä
ihmisen silmistä
tuntea jokaisen
taitteen, jokaisen
tunteen tyydyttymättömyyden
avautuvan
tunsin etten
tiennyt mitä
minussa tapahtuu
mikä pursuavassa
seksuaalisuudessa
oli niin kaunista ja
arvokasta
toivoin sen
hetken pysähtyvän
toivoin vartalosi
painauman tatuoivan
hetkeen kuvansa
toivoin hyväilyjen
hetken oleva aika,
jolloin läsnäololla
on merkityksensä
hetki jolloin
taitavuus olisi
olisi jatkuvuuden mitta
hiljentää jokainen
lausuttu sana
siihen yhteiseen nautintoon
siihen yhteen
maailman ääristä,
joka on ehkä sadas
tai tuhannes osa elämästä
mutta siihen kiteytyy
ikuisuuden kuva
maalata hetkensä
kauneuteen
minun, jonka
piti luoda
olenko enää elossa
olenko poissaolon tuolla
puolen,
olenko sydämen
punan
kaksipuoleinen
kuolematon
minä nahkani
kylkiin
tien
takonut hullu
olen löytänyt
jumalani,
kuolleen rakkauteni
haluni, joka
ripustautuu heti
jokaiseen sääreen
ja kehoon,
joka
kutsuu vieraansa
vankeuteeni,
jota haluan kutsua
rakkaudeksi
mutta ei siinä
ole rakkautta,
siinä halussa
on silkkaa halua
se sellaista lopullista
niin kuin junan alle
tai veden alle
jääminen
nähdä sivuhenkilö
tarinassaan,
syke,
joka pysähtyy
sen laskeuduttua
siihen ihokkaan viereen
siihen, johon se
halu rakentaa
pesänsä
oman nimensä
oman ulkomuotonsa
sisään ja
yrittää kertoa
aitoutensa tarinaa
tunteiden lävistämää
puhetta
miten ne
tunteet uivat
pintaan
juoden
sielusi pinnasta
opetellen antamaan
pienin paloin
itsestään,
pieniä paloja
unelmastaan
olin hurmion huuto
huulillani,
olin kärsimys ja
kuolema samassa
laivassa
jokaisen irrallisuuden
synnyttämä hyve,
joka ei pelännyt
ajatella
pelännyt inhimillisyyden
muovaamaa kuvaa
onnellisuudesta
siinä maassa
asuu kaikki kauneus,
maailmankaikkeuden tapa
puristaa käsivarret
yhteen, niin että
niissä tuntuu todellisuus
jotain joka
rikkoo symmetrian,
kiihottaa elämän
tekemään oman tehtävänsä
koskemaan tuntemattomaan,
kuin olisi päästänyt
kaikki vapaat tunteet
päässään kosketuksiin
elämänsä kanssa
siinä on aina
jotain enemmän
kuin pelkkä riisuuntuminen
käsien malttamattomat
liikkeet,
joilla paljastuminen
tapahtuu
työntyminen maailman
syvyyksiin,
niin siitä
maailmasta tuntuu
kun ollaan toisessa
maailmassa,
kuin ollaan siinä
kuolemattomuuden kohdassa,
jossa jokainen
älyllinen tuntee
saavansa sen loputtomuuden
minkä halu oli tahtonut
olen halkaissut
sen vuoren,
kavunnut
karkeaan makuun
ja sitä
kannatteleva taivas
on edelleen kattoni
se hetki on silmiesi
väri, se
hetki kun
olet auki ja levällään
jotta kaikella olisi päämääränsä
myötäjäisinään
taito ja taiteellisuus
tehdä se
suolaksi, joka
janottaa aina
osaten antaa jatkuvuuteen tarkoituksensa
siinä hetkessä
silmät avautuvat,
siinä hetkessä,
jossa noustessaan
ja täyttyessään
liikehtiessään
värisemyksensä
ne käsittävät useampia arvoja
miten ihmisen tekemä
ja mielen
työ
on osa kauneutta
miten pirullisesti
jumala on osannut kietoa
ja valaista kankaan läpi
paistavan hekumallisuuden
meissä asuu tahdonvoima,
joka ei suo lempeää
varjoaan
vaan se kiihottaa
aistejamme
tajuttomuuteen
se on kuin
alkoholi,
jokaisen
täytyy tietää
rajansa,
täytyy
tietää missä
kohtaa onnen tila
tyydyttää halunsa
voidakseen tahtoa
ja
haluta uudelleen
ihminen haluaa turvaa
kutsumalla jumaliaan
ja silti pystyttää
telttansa erilaisiin muotoihin
meidän pakopaikkamme
liikkumattomasta esineestä
on luova todellisuus
kykymme tuntea ja
nähdä
janota sen
loppumattoman halun
päämäärää
etäännyttääkseni
rajojani,
kirjoittaakseni hellyydestä
todistajani, joka
riisuu sydämeni
saaden sykkimään
ja kouristelemaan
miten se rikkoo
sen lasisen myytin,
miten se ikuisuuden neste
miten se osaakin
siirtää niitä
älyllisiä rajojaan kauemmas
halua luoda ja
katsoa oikealla tavalla
antaa äärettömyydelle uuden merkityksen
antaen kaikkeni,
toteutumisen saavuttama
pohjattomuus
ja
silti mikään
ei ole kuten
mieleni luulee sen olevan
se vaan haluaa taas uutta alkua
miten sitä pidetään elossa
miten sitä pystytetään
toivomalla ettei tämä
koskaan loppuisi
joutuen jo hieman
kumaraan ja
voimissaan suoristuen taas mittaansa
tunnustelemalla pintojaan
ja sanoisi raukeuteen vaipuneena kaiken olleen turhaa
ei, mahdotonta
just impossible…
sekoaisin varmaan *v..tu* päästäni
vaikka tunnenkin jo
osittain seisovani
sen palavan ruosteen reunalla
sen kirvelevän halun hapettumispisteessä,
joka alkaa jätättää
ja jättää joka toisen vieterinsä vetämättä
libido, "your unite and binding soul",
don’t walk away,
minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä
please don’t walk away
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=AGPpUTPzS6k
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut