Elämä
tahtoo
tänään kusettaa
työntää
aistillisen,
rakkonsa kokoisen
palan hajua
riippumaan
ripustaessaan katseensa
siihen
pikkuruiseen laikkuun,
joka näytti
tulleen
ja kastelevan
koko tienoon
törmäys
siihen sitten
muutama
sana,
lause
mahdollinen katse
ja huomaatkin
kiinnittyneesi johonkin
huomaat joutuvasi
valitsemaan,
tarpeettoman tavaran
tunteiden korvikkeen
kykyä
täyttää tyhjää
kiinnittää kölisi
muovaamasi
vartalon tahtoon
siihen juuri
siihen läikkään,
joka pidättelee
pilkallista naurua
kun sinä
yrität
päättää pakenetko
vai teetkö
itsellesi vapauksia
tähtäätkö
elämäsi sinulta
lupaa kysyvään
katseeseen
vai oletko
aikuinen,
joka kantaa
lastaan
kantaa elämäänsä
ennekuin sitä
on edes ehditty
siittää tähän maailmaan
raskaalta se tuntuu,
vaikka yritithän sinä
kuin kuukautinen
kierto painaa
työn ja sängyn väliä
maatessasi milloin
vaimosi
milloin lainojesi
päällä
ja niin vit**
iloinen ilme
kasvoillasi
sinun on valittava
eksymisen ja
löytämisen
vaihtoehto,
miten pimeydestä
löytää valoon
unissa kulkijahan
kaivaa tunnelin
aamuun ja
herää elämäänsä
onnellisuus vierellään
ja kuulee
sen klovnin taas
nauravan
ihmeellinen
tunne,
kun suu haluaa
sanoa kaiken
puhtaaksi
kaikki suojat
oli purettu,
aamukin oli
sarastunut yöstään
miten se
haluaa hukata
itsensä
haluaa vaalia
ja omistaa
alennustilansa
henkisyyden
tyydyttää halunsa
kuin kapinen koira
suorittaa aktinsa
kuunnellen seinän
läpi sinkoilevia
äänettömiä
lauseita ja
vain itkeäkseen
kasvottomuuttaan
vuodattaakseen
kyyneleensä,
koska tunnottomuus
olikin osunut
tänään kasvoihin
puristanut jokaisen
hipaisun luoman
voiman kykyyn
mutta ne sanat
eivät halunneet
tulla kuulluiksi
katseen kiinnittyä
niin kuin rakkaudessa
pelkkä kuiskaus
riittää synnyttämään
elämää
jakamaan aurinkoja,
lantion
pieniä lahjoja,
jotta ihminen
löytää ihmisen
itsestään
murustaan murusia
ei
tänään ei
kukaan kuiskutellut,
saanut mistään
mitään selkoa
joskus latteakin
elämä imee
itsensä eteenpäin
elämä leikkii
aina jonkun hengellä,
yrittää ostaa osamaksulla
tai varastaa
jotta meillä
olisi haaveemme,
hurmamme ostaa
lisää motivaatiota
tai vaihtaa
se oikeisiin tekoihin
jotta selviäisimme
niin tästä
perkeleen elämästä
ilman mustelmia
”ja kaikilla olisi niin mukavaa”
mikä sika
niin ihminen haluaa
hyvityksen jokaisesta
asiasta
ei tyydy osaansa,
vaan haluaa sinunkin
osasi
sinunkin rakkautesi
vain sen oman
halunsa
tähden
oman kuvansa
tärkeyden ja
sen ajantahdon
olla vain
omanlainen tuntemus
että kaikki
on ostettavissa,
ilman hintaa
ilman syyllisyyttä
se on sitä realismia,
elämää persvaolla
kun laukeamattomat
halut hakevat
vaihtokauppojaan
hakevat jonkun
tavallisen ihmisen
kaivamaan
kuoppaa omille
haaveilleen
töniskelen itseäni
liikkeeseen,
sen hiljaisen
yksinäisyyden,
joka värjöttelee
kylmissä värivaloissa
ja oli
lopettanut
aikaa sitten odottamasta
ihmeitä
sillä rajallisuus
oli antanut
kylmyytensä jäätää
kaikki turhat ajatukset
ylpeyskin oli
rippeenä,
repaleisen sielun
reunaa
kivettyneen vihan
olin laskenut jo
siihen
kusetuksen
kuumaan kenttään,
joka
höyrysi jokaisen
jalkojen alla
mutta jokaisessa
on jäljellä
siemen,
tahto, joka
huuhtoo verta
niin kauan
kuin yksikään henki
pihisee
ja seisoo
omilla jaloillaan tai
vähintään omalla
sielullaan
tänään se
ei vielä saanut
elämän
erektiota nousemaan,
mutta se
tuntee
se tietää
ettei halua
puhua ja muistaa
kuolemasta vaan
kutsua elämää,
kutsua ihmistä
maailman läpi
määrätietoisuuden
maisemaan,
hajallaan
mutta tietoisena
mitä yksin ja
yhdessä voi
kauneimmillaan merkitä
Valoistumisen tahto
tyhjiä tunteja,
vuosia ja
vuosisatoja
seuraa
vihreyteen
kasvaneita katveita
alueita, joita
vuodenkierrossa
kasvaminen
saa ajatuksillaan
otteeseensa
avartuvien päivien
kirjoittaa
ja janota vartaloa
sykkivän hitaan
hengityksen
kykyyn tehdä
mittaamattomuudelle
käsitteensä
naaras,
joka imee uuden
ulottuvuuden
sisäänsä ja
synnyttää
ja hautoo
sen puuttuvan
mahdollisuuden
kuvaa ja ääntä,
rumuutta,
jonka
varmuudesta
sikisisi
hehku
joka väläyttäisi
älyn näihin
vaivaantuneisiin kasvoihin
jälkeen jääneisyyteni
halusi kiriä
ja tavoittaa
pyörintää
ohittaa
pelkän tyhjän
tyhjät päivät,
virikkeellisyyden ja
toimeliaisuuden
inhimillisyyden
täytyi ottaa
paikkansa
ottaa ovi,
joka ei
koskaan ollut avautunut
ja silti sen
syntyneen lapsen
olisi nyt oltavavahvempi
kuin koskaan
tunteen oli luotava
koti tarpeille,
elämän kutkuttaville
haluille ja himoille
ihminen luomassa
kuvaa ja ääntään
ryömien ja hiipien
ruumiiseensa
yksinkertaisia
asioita,
antaa paljon
ja
saada samalla mitalla
myyntitavaroita
myyjän silmin,
ihmisen kokoisia
siivuja
hän tiesi ja oli
jo tavannut naisensa,
oli ansainnut
rihkamaa täynnä
pakenevat lintunsa
tietäen unohdukseen
jääneet ruumiit
ja niiden vaelluksensa
mutta siinä
valossa oli jotain
merkillistä,
siinä muureja
kannattelevassa
valossa
miten se osasi
repeytyä toisestaan
ja asettua
ympäristöön
mittamattomudellaan
sitä samaa
taajuutta kuin
se aiemmin tahdistunut
hengityksensä
menneiden ja
nykyisyyden
tiheys oli
tiivistynyt
se oli pidemmällä
jo kuin oma napansa
pidemmällä kuin
tietoisuus
ymmärtääkseen,
että jotain
suurta
oli tapahtumassa
uskallus oli
imeytynyt valoon,
ruumis oli
enemmän kun
mielipuolinen tyhjyys
enemmän kuin
minuus, joka
syntyi vapaudesta
syntyi nuoruus,
joka jo eläessään
tunnisti itsensä,
merkityksen
unohduksen ja
johtuvan johdannaisen
aikaan saaman valkeuden
ja tässä ei
ole kysymys
miehestä,
naisesta tai
huolettomuuden
osasta
vaan kaikessa
on kysymys siitä
ettei elämää
voi paeta
läsnä oleminen
jokaisen halun ja
tarpeen lähteellä
sivullisuuden tunteen
jakamista,
astumista
ihmisen jälkiin
kaikki mikä
oli kaukaisuudessa,
eilisessä
on nyt
nykyisyys, jos se
vain muuttuisi,
ei välttämättä
edes olisi meistä,
mutta se olisi
ihmeellinen
ihmisyys
joka tuntuisi
olevan juuri
lähellä sitä
rakkautta,
lähellä löytymistä
ja kohtalon ajolauttaa
ja silti sille
on haistateltava
paskat,
hiljaisuus
hetken merkityksettömyys
ja merkillisyys
valon läpäisyä
odottava
alku
olemassaolon
muoto
kun kaikkeus
kantaa sitä
valoa
kaikki osatekijät
summautuvat
valoon
kaikki ominaisuudet
kulkivat jonoina,
kaikki on sielun
sisällä,
koko elämä
raapii pintaa
löytääkseen
syvällisyyden
välillä leväten,
välillä kulkien,
mutta se
etenee
elämän lehdet
kasvoivat kasvamistaan
kääntyivät aina
valoon,
mutta tietäen että
mentyään jonnekin
ne aina palavat
takaisin,
opettavat moraalittomaan
moraalinsa
antavat palansa
jokaisesta
ihmisyydestä
jokaista
puhkeamista seuraava
kasvu,
terien aukeaminen
enkä olekaan
enää varma
mistä olin tähän tullut
en ollut varma
mittaamani ajan
todellisuudesta
en ollut varma
missä olin
enkä tuntenut
aikaa, maata
joku voisi luulla
sitä umpikujaksi
mutta miksi pitäisi
tuntea
miksi pitäisi vetää
itsensä
takaisin siihen elämään,
jossa ei tunne
miksi se
tunne
tuntemattomuudessa
onkin rakkautta
kutsun sitä
nykyään valoksi
ei se anna itseään
vangita,
mutta näkyväksi se
suostuu
antaa pienuudelle
merkityksen,
kiitollisuuden
elää elämäänsä
siinä ei
ole tilaa,
aikaa
eikä ymmärrystä
nähdä ja tuntea valoa
rakastaa
niin että
se tuntuu
päässä ja
sydämessä
iholla ja sen
myötäisissä
niin se huuhtoo
ja vie muistin
muistaa
muistamattomuuden
ja silti tunsin olevani
vastauksien äärellä
kaiken tapahtuu
tavalla
jota en osannut odottaa
se vaan imeytyy
ihmiseen
se ihmeitä tekevä valo
ja pelastaa meidät
itseltämme
ehkä se
on viisautta,
järjettömyyden tapa
kiittää viisaudesta
ja sen tuntiessaan
sitä ei voi
vastustaa
olla tuntematta
enemmän ja
syvemmin
eikä siltä voi
ummistaa silmiään
vaikka yrittäisi myydä
elämäänsä
pitäessään silmiään kiinni
sillä valaistuminen
herättää meidät
eloon ja
tekee meistä
näkyviä
palaan aina
tähän samaan paikkaan
jossa
juostuani aistini
vapauteen
valmiina vastaanottamaan
herkistymään olennaiselle
kuuntelen ulkona
henkivää kohinaa
ajan synnyttämiä
polkuja, jotka
ovat olleet
perusta kaiken
hyvän kulkea kanssani
niitä polkuja
jotka ovat kantaneet
jalkani kulkea
ja nyt sen
kaiken täyttää
valo
Rakkaus
miten kauniisti
se taittuu meissä
voidakseni
tuntea aikaa
ja tilaa
sen polun
olla aina kanssani
jotta voisin
olla onnellinen ja tuntea ihanaa kiitollisuutta, josta kaikki valo saa juurensa
tahtoo
tänään kusettaa
työntää
aistillisen,
rakkonsa kokoisen
palan hajua
riippumaan
ripustaessaan katseensa
siihen
pikkuruiseen laikkuun,
joka näytti
tulleen
ja kastelevan
koko tienoon
törmäys
siihen sitten
muutama
sana,
lause
mahdollinen katse
ja huomaatkin
kiinnittyneesi johonkin
huomaat joutuvasi
valitsemaan,
tarpeettoman tavaran
tunteiden korvikkeen
kykyä
täyttää tyhjää
kiinnittää kölisi
muovaamasi
vartalon tahtoon
siihen juuri
siihen läikkään,
joka pidättelee
pilkallista naurua
kun sinä
yrität
päättää pakenetko
vai teetkö
itsellesi vapauksia
tähtäätkö
elämäsi sinulta
lupaa kysyvään
katseeseen
vai oletko
aikuinen,
joka kantaa
lastaan
kantaa elämäänsä
ennekuin sitä
on edes ehditty
siittää tähän maailmaan
raskaalta se tuntuu,
vaikka yritithän sinä
kuin kuukautinen
kierto painaa
työn ja sängyn väliä
maatessasi milloin
vaimosi
milloin lainojesi
päällä
ja niin vit**
iloinen ilme
kasvoillasi
sinun on valittava
eksymisen ja
löytämisen
vaihtoehto,
miten pimeydestä
löytää valoon
unissa kulkijahan
kaivaa tunnelin
aamuun ja
herää elämäänsä
onnellisuus vierellään
ja kuulee
sen klovnin taas
nauravan
ihmeellinen
tunne,
kun suu haluaa
sanoa kaiken
puhtaaksi
kaikki suojat
oli purettu,
aamukin oli
sarastunut yöstään
miten se
haluaa hukata
itsensä
haluaa vaalia
ja omistaa
alennustilansa
henkisyyden
tyydyttää halunsa
kuin kapinen koira
suorittaa aktinsa
kuunnellen seinän
läpi sinkoilevia
äänettömiä
lauseita ja
vain itkeäkseen
kasvottomuuttaan
vuodattaakseen
kyyneleensä,
koska tunnottomuus
olikin osunut
tänään kasvoihin
puristanut jokaisen
hipaisun luoman
voiman kykyyn
mutta ne sanat
eivät halunneet
tulla kuulluiksi
katseen kiinnittyä
niin kuin rakkaudessa
pelkkä kuiskaus
riittää synnyttämään
elämää
jakamaan aurinkoja,
lantion
pieniä lahjoja,
jotta ihminen
löytää ihmisen
itsestään
murustaan murusia
ei
tänään ei
kukaan kuiskutellut,
saanut mistään
mitään selkoa
joskus latteakin
elämä imee
itsensä eteenpäin
elämä leikkii
aina jonkun hengellä,
yrittää ostaa osamaksulla
tai varastaa
jotta meillä
olisi haaveemme,
hurmamme ostaa
lisää motivaatiota
tai vaihtaa
se oikeisiin tekoihin
jotta selviäisimme
niin tästä
perkeleen elämästä
ilman mustelmia
”ja kaikilla olisi niin mukavaa”
mikä sika
niin ihminen haluaa
hyvityksen jokaisesta
asiasta
ei tyydy osaansa,
vaan haluaa sinunkin
osasi
sinunkin rakkautesi
vain sen oman
halunsa
tähden
oman kuvansa
tärkeyden ja
sen ajantahdon
olla vain
omanlainen tuntemus
että kaikki
on ostettavissa,
ilman hintaa
ilman syyllisyyttä
se on sitä realismia,
elämää persvaolla
kun laukeamattomat
halut hakevat
vaihtokauppojaan
hakevat jonkun
tavallisen ihmisen
kaivamaan
kuoppaa omille
haaveilleen
töniskelen itseäni
liikkeeseen,
sen hiljaisen
yksinäisyyden,
joka värjöttelee
kylmissä värivaloissa
ja oli
lopettanut
aikaa sitten odottamasta
ihmeitä
sillä rajallisuus
oli antanut
kylmyytensä jäätää
kaikki turhat ajatukset
ylpeyskin oli
rippeenä,
repaleisen sielun
reunaa
kivettyneen vihan
olin laskenut jo
siihen
kusetuksen
kuumaan kenttään,
joka
höyrysi jokaisen
jalkojen alla
mutta jokaisessa
on jäljellä
siemen,
tahto, joka
huuhtoo verta
niin kauan
kuin yksikään henki
pihisee
ja seisoo
omilla jaloillaan tai
vähintään omalla
sielullaan
tänään se
ei vielä saanut
elämän
erektiota nousemaan,
mutta se
tuntee
se tietää
ettei halua
puhua ja muistaa
kuolemasta vaan
kutsua elämää,
kutsua ihmistä
maailman läpi
määrätietoisuuden
maisemaan,
hajallaan
mutta tietoisena
mitä yksin ja
yhdessä voi
kauneimmillaan merkitä
Valoistumisen tahto
tyhjiä tunteja,
vuosia ja
vuosisatoja
seuraa
vihreyteen
kasvaneita katveita
alueita, joita
vuodenkierrossa
kasvaminen
saa ajatuksillaan
otteeseensa
avartuvien päivien
kirjoittaa
ja janota vartaloa
sykkivän hitaan
hengityksen
kykyyn tehdä
mittaamattomuudelle
käsitteensä
naaras,
joka imee uuden
ulottuvuuden
sisäänsä ja
synnyttää
ja hautoo
sen puuttuvan
mahdollisuuden
kuvaa ja ääntä,
rumuutta,
jonka
varmuudesta
sikisisi
hehku
joka väläyttäisi
älyn näihin
vaivaantuneisiin kasvoihin
jälkeen jääneisyyteni
halusi kiriä
ja tavoittaa
pyörintää
ohittaa
pelkän tyhjän
tyhjät päivät,
virikkeellisyyden ja
toimeliaisuuden
inhimillisyyden
täytyi ottaa
paikkansa
ottaa ovi,
joka ei
koskaan ollut avautunut
ja silti sen
syntyneen lapsen
olisi nyt oltavavahvempi
kuin koskaan
tunteen oli luotava
koti tarpeille,
elämän kutkuttaville
haluille ja himoille
ihminen luomassa
kuvaa ja ääntään
ryömien ja hiipien
ruumiiseensa
yksinkertaisia
asioita,
antaa paljon
ja
saada samalla mitalla
myyntitavaroita
myyjän silmin,
ihmisen kokoisia
siivuja
hän tiesi ja oli
jo tavannut naisensa,
oli ansainnut
rihkamaa täynnä
pakenevat lintunsa
tietäen unohdukseen
jääneet ruumiit
ja niiden vaelluksensa
mutta siinä
valossa oli jotain
merkillistä,
siinä muureja
kannattelevassa
valossa
miten se osasi
repeytyä toisestaan
ja asettua
ympäristöön
mittamattomudellaan
sitä samaa
taajuutta kuin
se aiemmin tahdistunut
hengityksensä
menneiden ja
nykyisyyden
tiheys oli
tiivistynyt
se oli pidemmällä
jo kuin oma napansa
pidemmällä kuin
tietoisuus
ymmärtääkseen,
että jotain
suurta
oli tapahtumassa
uskallus oli
imeytynyt valoon,
ruumis oli
enemmän kun
mielipuolinen tyhjyys
enemmän kuin
minuus, joka
syntyi vapaudesta
syntyi nuoruus,
joka jo eläessään
tunnisti itsensä,
merkityksen
unohduksen ja
johtuvan johdannaisen
aikaan saaman valkeuden
ja tässä ei
ole kysymys
miehestä,
naisesta tai
huolettomuuden
osasta
vaan kaikessa
on kysymys siitä
ettei elämää
voi paeta
läsnä oleminen
jokaisen halun ja
tarpeen lähteellä
sivullisuuden tunteen
jakamista,
astumista
ihmisen jälkiin
kaikki mikä
oli kaukaisuudessa,
eilisessä
on nyt
nykyisyys, jos se
vain muuttuisi,
ei välttämättä
edes olisi meistä,
mutta se olisi
ihmeellinen
ihmisyys
joka tuntuisi
olevan juuri
lähellä sitä
rakkautta,
lähellä löytymistä
ja kohtalon ajolauttaa
ja silti sille
on haistateltava
paskat,
hiljaisuus
hetken merkityksettömyys
ja merkillisyys
valon läpäisyä
odottava
alku
olemassaolon
muoto
kun kaikkeus
kantaa sitä
valoa
kaikki osatekijät
summautuvat
valoon
kaikki ominaisuudet
kulkivat jonoina,
kaikki on sielun
sisällä,
koko elämä
raapii pintaa
löytääkseen
syvällisyyden
välillä leväten,
välillä kulkien,
mutta se
etenee
elämän lehdet
kasvoivat kasvamistaan
kääntyivät aina
valoon,
mutta tietäen että
mentyään jonnekin
ne aina palavat
takaisin,
opettavat moraalittomaan
moraalinsa
antavat palansa
jokaisesta
ihmisyydestä
jokaista
puhkeamista seuraava
kasvu,
terien aukeaminen
enkä olekaan
enää varma
mistä olin tähän tullut
en ollut varma
mittaamani ajan
todellisuudesta
en ollut varma
missä olin
enkä tuntenut
aikaa, maata
joku voisi luulla
sitä umpikujaksi
mutta miksi pitäisi
tuntea
miksi pitäisi vetää
itsensä
takaisin siihen elämään,
jossa ei tunne
miksi se
tunne
tuntemattomuudessa
onkin rakkautta
kutsun sitä
nykyään valoksi
ei se anna itseään
vangita,
mutta näkyväksi se
suostuu
antaa pienuudelle
merkityksen,
kiitollisuuden
elää elämäänsä
siinä ei
ole tilaa,
aikaa
eikä ymmärrystä
nähdä ja tuntea valoa
rakastaa
niin että
se tuntuu
päässä ja
sydämessä
iholla ja sen
myötäisissä
niin se huuhtoo
ja vie muistin
muistaa
muistamattomuuden
ja silti tunsin olevani
vastauksien äärellä
kaiken tapahtuu
tavalla
jota en osannut odottaa
se vaan imeytyy
ihmiseen
se ihmeitä tekevä valo
ja pelastaa meidät
itseltämme
ehkä se
on viisautta,
järjettömyyden tapa
kiittää viisaudesta
ja sen tuntiessaan
sitä ei voi
vastustaa
olla tuntematta
enemmän ja
syvemmin
eikä siltä voi
ummistaa silmiään
vaikka yrittäisi myydä
elämäänsä
pitäessään silmiään kiinni
sillä valaistuminen
herättää meidät
eloon ja
tekee meistä
näkyviä
palaan aina
tähän samaan paikkaan
jossa
juostuani aistini
vapauteen
valmiina vastaanottamaan
herkistymään olennaiselle
kuuntelen ulkona
henkivää kohinaa
ajan synnyttämiä
polkuja, jotka
ovat olleet
perusta kaiken
hyvän kulkea kanssani
niitä polkuja
jotka ovat kantaneet
jalkani kulkea
ja nyt sen
kaiken täyttää
valo
Rakkaus
miten kauniisti
se taittuu meissä
voidakseni
tuntea aikaa
ja tilaa
sen polun
olla aina kanssani
jotta voisin
olla onnellinen ja tuntea ihanaa kiitollisuutta, josta kaikki valo saa juurensa
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=HcDSfL3mhFI
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut