The Man Who Sold The World

Elämä
tahtoo
tänään kusettaa
 
työntää
aistillisen,
 
rakkonsa kokoisen
palan hajua
 
riippumaan
 
ripustaessaan katseensa
siihen
pikkuruiseen laikkuun,
joka näytti
tulleen
 
ja kastelevan
koko tienoon
 
 
 
törmäys
siihen sitten
muutama
sana,
lause
 
mahdollinen katse
ja huomaatkin
kiinnittyneesi johonkin
 
huomaat joutuvasi
valitsemaan,
tarpeettoman tavaran
 
tunteiden korvikkeen
kykyä
täyttää tyhjää
 
kiinnittää kölisi
muovaamasi
vartalon tahtoon
 
siihen juuri
 
siihen läikkään,
joka pidättelee
pilkallista naurua
 
kun sinä
yrität
päättää pakenetko
vai teetkö
itsellesi vapauksia
 
 
 
 
tähtäätkö
elämäsi sinulta
lupaa kysyvään
katseeseen
 
vai oletko
aikuinen,
joka kantaa
lastaan
 
kantaa elämäänsä
ennekuin sitä
on edes ehditty
siittää tähän maailmaan
 
 
 
raskaalta se tuntuu,
vaikka yritithän sinä
 
kuin kuukautinen
kierto painaa
työn ja sängyn väliä
 
maatessasi milloin
vaimosi
milloin lainojesi
päällä
 
ja niin vit**
iloinen ilme
kasvoillasi
 
sinun on valittava
eksymisen ja
löytämisen
vaihtoehto,
miten pimeydestä
löytää valoon
 
unissa kulkijahan
kaivaa tunnelin
aamuun ja
herää elämäänsä
onnellisuus vierellään
 
ja kuulee
sen klovnin taas
nauravan
 
 
 
ihmeellinen
tunne,
kun suu haluaa
sanoa kaiken
puhtaaksi
 
kaikki suojat
oli purettu,
aamukin oli
sarastunut yöstään
 
miten se
haluaa hukata
itsensä
 
haluaa vaalia
ja omistaa
alennustilansa
 
henkisyyden
tyydyttää halunsa
kuin kapinen koira
suorittaa aktinsa
 
kuunnellen seinän
läpi sinkoilevia
äänettömiä
lauseita ja
vain itkeäkseen
kasvottomuuttaan
 
vuodattaakseen
kyyneleensä,
koska tunnottomuus
olikin osunut
tänään kasvoihin
 
puristanut jokaisen
hipaisun luoman
voiman kykyyn
 
mutta ne sanat
eivät halunneet
tulla kuulluiksi
 
katseen kiinnittyä
niin kuin rakkaudessa
pelkkä kuiskaus
riittää synnyttämään
elämää
 
jakamaan aurinkoja,
lantion
pieniä lahjoja,
jotta ihminen
löytää ihmisen
itsestään
 
murustaan murusia
 
ei
 
tänään ei
kukaan kuiskutellut,
saanut mistään
mitään selkoa
 
 
 
joskus latteakin
elämä imee
itsensä eteenpäin
 
elämä leikkii
aina jonkun hengellä,
yrittää ostaa osamaksulla
tai varastaa
 
jotta meillä
olisi haaveemme,
hurmamme ostaa
lisää motivaatiota
tai vaihtaa
se oikeisiin tekoihin
 
jotta selviäisimme
 
niin tästä
perkeleen elämästä
ilman mustelmia
 
”ja kaikilla olisi niin mukavaa”
 
mikä sika
 
niin ihminen haluaa
hyvityksen jokaisesta
asiasta
 
ei tyydy osaansa,
vaan haluaa sinunkin
osasi
 
sinunkin rakkautesi
vain sen oman
halunsa
tähden
 
oman kuvansa
tärkeyden ja
sen ajantahdon
olla vain
omanlainen tuntemus
 
että kaikki
on ostettavissa,
ilman hintaa
 
ilman syyllisyyttä
 
 
 
se on sitä realismia,
elämää persvaolla
 
kun laukeamattomat
halut hakevat
vaihtokauppojaan
 
hakevat jonkun
tavallisen ihmisen
kaivamaan
kuoppaa omille
haaveilleen
 
 
 
töniskelen itseäni
liikkeeseen,
sen hiljaisen
yksinäisyyden,
joka värjöttelee
kylmissä värivaloissa
 
ja oli
lopettanut
aikaa sitten odottamasta
ihmeitä
 
sillä rajallisuus
oli antanut
kylmyytensä jäätää
kaikki turhat ajatukset
 
ylpeyskin oli
rippeenä,
repaleisen sielun
reunaa
 
kivettyneen vihan
olin laskenut jo
siihen
kusetuksen
kuumaan kenttään,
joka
höyrysi jokaisen
jalkojen alla
 
mutta jokaisessa
on jäljellä
siemen,
tahto, joka
huuhtoo verta
niin kauan
kuin yksikään henki
pihisee
ja seisoo
omilla jaloillaan tai
vähintään omalla
sielullaan
 
tänään se
ei vielä saanut
elämän
erektiota nousemaan,
mutta se
tuntee
 
se tietää
ettei halua
puhua ja muistaa
kuolemasta vaan
 
kutsua elämää,
kutsua ihmistä
maailman läpi
 
määrätietoisuuden
maisemaan,
hajallaan
mutta tietoisena
mitä yksin ja
yhdessä voi
kauneimmillaan merkitä
 
 
 
 
Valoistumisen tahto
 
 
 
 
tyhjiä tunteja,
vuosia ja
vuosisatoja
seuraa
 
vihreyteen
kasvaneita katveita
 
alueita, joita
vuodenkierrossa
kasvaminen
saa ajatuksillaan
otteeseensa
 
avartuvien päivien
kirjoittaa
ja janota vartaloa
 
sykkivän hitaan
hengityksen
kykyyn tehdä
mittaamattomuudelle
käsitteensä
 
 
 
 
naaras,
joka imee uuden
ulottuvuuden
sisäänsä ja
synnyttää
 
ja hautoo
sen puuttuvan
mahdollisuuden
 
kuvaa ja ääntä,
rumuutta,
jonka
varmuudesta
sikisisi
hehku
 
joka väläyttäisi
älyn näihin
vaivaantuneisiin kasvoihin
 
jälkeen jääneisyyteni
halusi kiriä
ja tavoittaa
pyörintää
 
ohittaa
pelkän tyhjän
 
tyhjät päivät,
virikkeellisyyden ja
toimeliaisuuden
 
inhimillisyyden
täytyi ottaa
paikkansa
 
ottaa ovi,
joka ei
koskaan ollut avautunut
 
ja silti sen
syntyneen lapsen
olisi nyt oltavavahvempi
kuin koskaan
 
tunteen oli luotava
koti tarpeille,
elämän kutkuttaville
haluille ja himoille
 
ihminen luomassa
kuvaa ja ääntään
ryömien ja hiipien
ruumiiseensa
 
yksinkertaisia
asioita,
antaa paljon
ja
saada samalla mitalla
 
 
 
 
myyntitavaroita
myyjän silmin,
ihmisen kokoisia
siivuja
 
hän tiesi ja oli
jo tavannut naisensa,
oli ansainnut
rihkamaa täynnä
pakenevat lintunsa
 
tietäen unohdukseen
jääneet ruumiit
ja niiden vaelluksensa
 
mutta siinä
valossa oli jotain
merkillistä,
siinä muureja
kannattelevassa
valossa
 
miten se osasi
repeytyä toisestaan
ja asettua
ympäristöön
mittamattomudellaan
 
sitä samaa
taajuutta kuin
se aiemmin tahdistunut
hengityksensä
 
menneiden ja
nykyisyyden
tiheys oli
tiivistynyt
 
se oli pidemmällä
jo kuin oma napansa
pidemmällä kuin
tietoisuus
 
ymmärtääkseen,
että jotain
suurta
oli tapahtumassa
 
 
 
 
uskallus oli
imeytynyt valoon,
ruumis oli
enemmän kun
mielipuolinen tyhjyys
 
enemmän kuin
minuus, joka
syntyi vapaudesta
 
syntyi nuoruus,
joka jo eläessään
tunnisti itsensä,
merkityksen
unohduksen ja
johtuvan johdannaisen
aikaan saaman valkeuden
 
ja tässä ei
ole kysymys
miehestä,
naisesta tai
huolettomuuden
osasta
 
vaan kaikessa
on kysymys siitä
ettei elämää
voi paeta
 
 
 
läsnä oleminen
jokaisen halun ja
tarpeen lähteellä
 
sivullisuuden tunteen
jakamista,
astumista
ihmisen jälkiin
 
kaikki mikä
oli kaukaisuudessa,
eilisessä
 
on nyt
 
nykyisyys, jos se
vain muuttuisi,
ei välttämättä
edes olisi meistä,
mutta se olisi
ihmeellinen
ihmisyys
 
joka tuntuisi
olevan juuri
lähellä sitä
rakkautta,
lähellä löytymistä
ja kohtalon ajolauttaa
 
ja silti sille
on haistateltava
paskat,
hiljaisuus
 
hetken merkityksettömyys
ja merkillisyys
 
 
 
valon läpäisyä
odottava
alku
 
olemassaolon
muoto
 
kun kaikkeus
kantaa sitä
valoa
 
kaikki osatekijät
summautuvat
valoon
 
kaikki ominaisuudet
kulkivat jonoina,
kaikki on sielun
sisällä,
 
koko elämä
raapii pintaa
löytääkseen
syvällisyyden
 
välillä leväten,
välillä kulkien,
mutta se
etenee
 
 
 
 
elämän lehdet
kasvoivat kasvamistaan
 
kääntyivät aina
valoon,
mutta tietäen että
mentyään jonnekin
ne aina palavat
takaisin,
opettavat moraalittomaan
moraalinsa
 
antavat palansa
jokaisesta
ihmisyydestä
 
jokaista
puhkeamista seuraava
kasvu,
terien aukeaminen
 
enkä olekaan
enää varma
mistä olin tähän tullut
 
 
 
en ollut varma
mittaamani ajan
todellisuudesta
 
en ollut varma
missä olin
enkä tuntenut
aikaa, maata
 
joku voisi luulla
sitä umpikujaksi
 
mutta miksi pitäisi
tuntea
 
miksi pitäisi vetää
itsensä
takaisin siihen elämään,
jossa ei tunne
 
miksi se
tunne
tuntemattomuudessa
onkin rakkautta
 
kutsun sitä
nykyään valoksi
 
ei se anna itseään
vangita,
mutta näkyväksi se
suostuu
 
antaa pienuudelle
merkityksen,
kiitollisuuden
elää elämäänsä
 
 
 
 
siinä ei
ole tilaa,
aikaa
 
eikä ymmärrystä
 
nähdä ja tuntea valoa
 
rakastaa
niin että
se tuntuu
päässä ja
sydämessä
 
iholla ja sen
myötäisissä
 
niin se huuhtoo
ja vie muistin
muistaa
muistamattomuuden
 
ja silti tunsin olevani

vastauksien äärellä
 
 
 
kaiken tapahtuu
tavalla
jota en osannut odottaa
 
se vaan imeytyy
ihmiseen
 
se ihmeitä tekevä valo
 
ja pelastaa meidät
itseltämme
 
ehkä se
on viisautta,
järjettömyyden tapa
kiittää viisaudesta
 
ja sen tuntiessaan
sitä ei voi
vastustaa
 
olla tuntematta
enemmän ja
syvemmin
 
eikä siltä voi
ummistaa silmiään
vaikka yrittäisi myydä
elämäänsä
 
pitäessään silmiään kiinni
 
sillä valaistuminen
herättää meidät
eloon ja
tekee meistä
näkyviä
 
 
 
palaan aina
tähän samaan paikkaan
jossa
juostuani aistini
vapauteen
 
valmiina vastaanottamaan

herkistymään olennaiselle
 
kuuntelen ulkona
henkivää kohinaa
 
ajan synnyttämiä
polkuja, jotka
ovat olleet
perusta kaiken
hyvän kulkea kanssani
 
niitä polkuja
jotka ovat kantaneet
jalkani kulkea
 
ja nyt sen
kaiken täyttää
valo
 
Rakkaus
 
miten kauniisti
se taittuu meissä
 
voidakseni
tuntea aikaa
ja tilaa
 
sen polun
olla aina kanssani
jotta voisin
 
olla onnellinen ja tuntea ihanaa kiitollisuutta, josta kaikki valo saa juurensa