Teini-iän tunnekuohuissa kirjoittamani vanhat runot on mulle edelleen tärkeitä.
Vuosikausien koulukiusaamisen aiheuttaman sosiaalisen kyvyttömyyden ja muut sielun arvet purin silloin parhaani mukaan teksteihini; jos niitä haluaa näin myöhemmin yrittää tulkita, tuo kannattaa ehkä pitää mielessä.
Löysin runot itseilmaisun ja ajatussolmujen avaamisen keinona näköjään uudelleen joskus 2017 loppupuolella. Vertailen täällä aikakapseliin, vanhoihin runoihini, ja viattomuus ja leikkisyys tuntuu nykyisin olevan kadoksissa. Ei kai iäksi?
Haaveilemasta en kai lakkaa koskaan. Hyvä niin.
Kommentit
Lyhyt, kaunis, lopullinen... Saa lukea moneen kertaan, ja joka kerralla tulee mieleen jotain uutta. Mahtavaa :)
ihanan vahvasti ilmaistu asia^^ ei kuitenkaan liian ilkeesti tai äkäsesti :)
Lukija tuntee voimakasta empatiaa, ellei sympatiaakin runon sanoman kanssa.
Riittää kun on puukotettu, ja loppuhuipennus tapahtuneesta kuuluisi "uhrille" itselleen.
Tunnistan jotenkin ajattelevani ajan henkeä monelta taholta, tämän lyhykäisen mutta sitäkin sanoma rikkaan runosen myötä.
Pohdintaa herättelevä teos.
Vahvoja sanoja nämä rivit täynnä. Ytimekästä, mutta toimivaa.
kamalan surullinen olo tulee tästä
en osaa sanoa mitään
pidän kuitenkin
jopa tunsin sen pienen vihlaisun tuosta terästä, kun luin tätä. pienessä paketissa paljon tunnetta, pidän.
Sivut