Vanhoja arpia ja tummuvat seinät
Naarmutettua lasia murtuneiden kalterien edessä
ja vanki joka ei osannut paeta.
Ei ollut vartijaa
Ei vankeja
Ei niitä ole kulkenut ohi vuosiin
Pölyisiä käytäviä
Joissa valo pimeänpilkkoman kehonsa polttaa
Pimeys - valo - pimeys - valo
Kalteritango pienien kesken
Vapaudenkaipuuni
Vaan kuinka pakenisi vankilasta johon ei ole suljettu
Miten saisi vapauden maailmasta jossa asuu hiljaisuus
Kuka pelastuisi Kainin merkki kasvoillaan
Käytävänviereistä seinää vasten istuessani
Miettien mitä tein
Selaan tuulentuomaa uutislehteä
Otsikot, miltei haalistuneet pois
Hämärästi etusivulle vielä painettu kuitenkin on
"Amazon enää erämaa"
Ja huokaukseni kaikuu
"Valheita ja pahaa
Lannoitteeksi maan
Juuriksi rakkauden"
Selite:
Tässä runossa on hyvin paljon symboliikkaa - mikä saanee tämän helposti tuntumaan jotenkin omalta. Kirjoitin tämän kai enimmäkseen itseltäni itselleni, mutta luulen että ehkä joku muukin tästä jotain saa..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hienoa kerrontaa; taluttaa lukijan oman mielensä käytäville -vankilaan jossa ovet eivät ole lukossa. Jättää tilaa lukijan täydentää riivien välejä mielensä mukaan, pidin tästä erittäin paljon.
Vahvaa sympoliikkaa runoissasi! Me olemme itse omia vanginvartioitamme ja vankiloitamme! Pelot estävät usein elämästä täydesti!
Ajatusta. hyvä. Todella hyvä runo selvästi, nyt ei vaan jostain syystä ole sellainen olo,että jaksaisi paneutua, mutta pistänpä suosikkeihin-
Elämä on juuri tuollainen vartija. Väkivallaton mutta niin sitova ja lamauttava.
Onko rakkaudetta eläminen, toiselle kuulumattomuuden tunne juuri runon kuvaamaa itsensä vangitsemista ja vankina olemista.
Vahvaa koputtelua riveillä.....
Sivut